and I ask for the sea
Koska nina ei pannut mitään, liek, ohjeistusta memeensä mukaan niin mennään arvalla! Aakkosissa, bändejä, videoita, mitä kuuntelen ja miksi, miten se soi minussa.
A: The Arcade Fire / Apulanta. Heti kärkeen kaksi. Mutta kun Apulantaa ei voi sivuuttaa! Erityisen vahvasti levyt Kolme, Plastik ja Heinola 10. Tämä oli jotain uutta ja hienoa silloin kun olin pieni yläasteikäinen pentu. Meillä oli vastakulttuuria hei! Vaikka oltiinkin liian nuoria grungeen! Nykyään toki valtavirtaa ja oli tietty silloinkin (kuten grunge), mutta oli siinä silti jotain tosi söpöä pientä kapinaa jolle isompana sanoo että aww. Mutta semmoiset kappaleet kuin Maanantai tai Käännä se pois tai 0010 tai Ota minut mukaan (Kolme:n bonusraita) tai Teit meistä kauniin riipaisee vieläkin jostain kohdasta, jossa teinin epävarmuus pesii.
Koska Jyrki oli kans silloin kova juttu:
Click to viewonnelliset tunnit alkaa viimein väsyttää
Mutta nykypäivänä tärkeämpi, melkein tärkein, on The Arcade Fire. Kun kuulin tätä ensimmäisen kerran bändi oli Conanin vieraana ja mietin, mikä hiton Tylypahkan tarkkailuluokka sinne on päästetty riehumaan. Tyypit ei osaa laulaa puhtaasti ja soittajina on mm. kaksi poikaa, jotka hakkaavat kepeillä ämpäreitä jotka ovat panneet päähänsä. Wtf, man? Uusinnassa ehdin kuunnella kuitenkin myös sitä mitä ne soittivat ja jeesus maria, se osui. Eniten arvostan sitä, että kappaleet kuulostavat vähän rähjäisiltä, niitä ei ole missään nimessä tuotettu ja viilattu äärimmilleen vaan ne ovat jotenkin aitoja. Sellaisia, että tällä porukalla on oikeasti jokin palo ja vimma tässä touhussa, muukin kuin maine ja raha.
Vaikea valita, mutta otetaan tämä kun siinä on niin hieno video!
take it from your heart, put it in your hand
B: Billy Talent. Emomusiikki, ei-niin-salainen paheeni. Mutta kun! Söpöä! Angstia! Kyllä mä kuuntelen sitä Vakavasti Otettavaa Taidemusiikkiakin, mutta tämä on sille kivaa vastapainoa. Ja taas sitä vastakulttuuria, tuntuu siltä että tällä on jotain sanottavaakin. Jotain edes? Kuka EI samastu Fallen Leavesiin, jos on kasvanut pikkukaupungissa? Lisäksi tykkään Billy Talentilla siitä, että kappaleet on tehty hyvin, huolella, ilman että se tietty teiniys kuitenkaan katoaa.
why don't we end this lie
C: Counting Crows. Voisi olla joidenkin kappaleiden kohdalla myös Cardigans, mutta ei se pääse niin iholle kuin tämä tulee. Cirque du Soleil on toinen, mutta se toimii mulla lähinnä kirjoittamisen taustalla ja inspiroijana, kun taas Counting Crows..niin, se tulee iholle ja menee vähän sen allekin, ilahduttaa uudestaan ja uudestaan sanoituksilla ja sillä yleisellä maailmalla joka niissä biiseissä on. Recovering the Satellites on tarkimpia levyjä masennuksesta mitä tiedän, ja hei, Anna Begins:
My friend assures me, "It's all or nothing."
But I am not really worried, I am not overly concerned.
You try to tell yourself the things you try to tell yourself
To make yourself forget. To make yourself forget. I am not worried.
"If it's love," she said, "then we're gonna have to think about the consequences."
But she can't stop shaking and I can't stop touching her and...
This time when kindness falls like rain
It washes her away. And Anna begins to change her mind.
"These seconds when I'm shaking leave me shuddering for days," she says.
And I'm not ready for this sort of thing.
Videoksi pannaan lemppareitani kanssa, tässä kuuluu se maailma.
she says she's tired of life; she must be tired of something
D: Damien Rice. Aika itsestäänselvä valinta. Damien Rice, erityisesti Lisa Hanniganin kanssa, soi sillä tavalla että se tarttuu kiinni muhun, sillä lailla ettei siitä oikein pääse irti eikä toisaalta haluakaan. Sanoituksissa se asuu, enimmäkseen, sellaisissa lauseissa jotka on yhtä aikaa kauniita ja kipeitä, julmiakin:
Do you come
Together ever with him?
And is he dark enough?
Enough to see your light?
And do you brush your teeth before you kiss?
Do you miss my smell?
And is he bold enough to take you on?
Do you feel like you belong?
And does he drive you wild?
Or just mildly free?
What about me?
Aika itsestäänselvä video taas, sillä no, tämä kappale. Niin.
life goes easy on me most of the time
E: Eminem. Tätä sai hetken miettiä! Vaikea kirjain! Mutta sitten, hahaa, Marshall vanha veikko. En tiedä miksi, luojan tähden en, mutta kolahtaa. Ja 8 mile oli ihan kohtalainen elokuvakin!
Pannaan teiniklassikko, tosin ratsastamme siskon teiniydellä tässä vähän. Nauttikaa tekin hienoista sensuroinneista, minä ainakin nautin!
even if I could, it would all be gray
F: Fiona Apple. Mietin mitä äffällä edes alkaa. En muistanut kuin Foo Fightersin, jonka ensimmäistäkään kappaletta en muista. Joten, Fiona. Joka on sellaista musiikkia josta haluaisin kovasti pitää, mutta en vain..osaa? En ymmärrä? En halua ymmärtää? Pidän, toisaalta, mutta juuri se ymmärtäminen on se jota jään kaipaamaan, jotenkin, jään kylmemmäksi kuin vaistoan että voisin.
Koska ei tähän voi muutakaan laittaa, tähän tiivistyy (ja perustuu) minun ja Fionan suhde, ongelmineen.
so bad oh it kills
G: Garbage. Koska jälleen, vaikea kirjain. Mutta on tässä..jotain. Taas sitä omaa nuoruutta, lukioaikaa. Onhan tämä aika sietämättömän poppia, mutta hyvää poppia! Hyvä pop on iloinen asia! Ja Tell Me Where It Hurts on just kännykänkin soittolistalla, oivaa kaupungilla-liikkumis-musiikkia.
if you're looking for love, for what it's worth, I have plenty of it lying around here somewhere
H: Hector. Sori vaan, kaikki! Mutta kun sanoitukset! Menevät kateuskeskukseen ja aktivoivat sen, yksinkertaisella oivaltavuudellaan. Kamaan:
en ymmärrä mikä on oikein
tai väärin tai tuomittavaa
mikä munista onkaan se soikein
jos miljoonaa tutkia saan?
Riemu! Välillä väsyttää kyllä se folk mikä näissä asuu, mutta siis jos kaikki mitä tunnet Hectorilta on Juodaan viinaa ja Lumi teki enkelin eteiseen niin hus siitä sivistymään, heti. Aloita vaikka tästä:
kierrä kaukaa tää maa
I: Ismo Alanko. Sitä vihaa ja vimmaa, saatana! Jälleen kerran hyvä sanoittaja (kuka ei vielä huomannut, että sanat on mulle tärkeitä?) ja sellainen suomalaisuuden tulkitsija, joka jaksaa vedota minuunkin. Taitaa kontrastit, myös. Ainoo mikä vituttaa on se että pitää olla joka toisessa biisissä se pakollinen paska.
Tykkään tämän itseironiasta:
pöpi, pöpi, pöpi, niin kuin pikkupojat ilmaisevat asiansa selkästi
J: Juice / Jason Webley. Juicen sanoitukset, 'nuff said. Jos tunnet vaan sen hitit niin sivisty, saatana, jälleen. Joku Marilyn häviää niin sata-nolla vaikka Mimosan hipiälle:
sattuu, vaikkei tapakaan
mun mieli on kuin Uuno Kailaan
sattuu, menen kapakkaan
ja siellä jällen pellit auki bailaan
sielu on hellä kuin Mimosan hipiä
sielu on kipiä, sielussa sataa
ajatus nilkuttaa suppeaa rataa
ajatus toistansa korville lyö
sielu on hellä kuin Mimosan hipiä
sielulla on pipi ja tuska vain lataa
ja ennen pitkää saapuu uusi yö
Tämä on tunnetumpi, kenties, pidetympi, ja aiheesta:
ei liput liehu sotaa julistain
Jason Webley. Vain yksi levy, ja tää on kai sitä Uskottavampaa Taidemusaa, ehkä? Ainakin indie-uskottavuutta heruu sillä, ettei tätä tunne kukaan. Mutta kuka voi olla rakastamatta sitä riehuvaa, peeloa maailmanlopun meininkiä joka tässä soi? Ja tämä video, koska tuo kattokruunu!
this song is the happiest song I know, about death
K: Kent. Sliipattua, siistiä, tiiän. Mutta tässä on kanssa sitä jotain pientä rosoa, joka antaa tarttumapintaa:
Och glasen glittrar tyst på vårt bord
Lika tomma som ord
Visst är kärleken stor
Vapen och Ammunition on muutenkin Kentin paras levy, joten siltä tämä:
att synas utan att verka ser enkelt ut på håll
L: Leevi and the Leavings. Ehkä taas itsestäänselvä? Sanoittajana Gösta on aika pistämätön, kuitenkin. Se helppous, jolla saa aikaan yksinkertaisia, kansaan meneviä mutta silti jollain tapaa merkityksellisiä kappaleita, on äärimmäisen ihailtavaa. Ja se piilovittuilu, arvostan.
tai lammen pinnalta poimin lumpeen
M: My Chemical Romance / Muse. Tai Michael Jackson, mies jonka nerokkuus ja lahjakkuus yllättää mut uudestaan ja uudestaan. Mutta koska se on sellainen, joka on aina taustalla, aina siellä jossain, en osaa listata sitä tähän erikseen. Michael on itsestäänselvyys!
My Chemical Romance, taas, no. Ei niinkään? Tämä on mun suurin musiikillinen guilty pleasureni, niin käsittämättömän teiniä ja emoa ja silti niin hienoa! Monikerroksellisia kappaleita! Sanoitukset on enimmäkseen vähän mitä on mutta samalla niissä kuuluu se nuoruuden rehellinen ehdottomuus. Enemmän näiden ansiokkuus on kuitenkin sävellyksien puolella, mutta miten voin olla rakastamatta kappaletta, jonka nimi on I'm Not Okay (I Promise)? En mitenkään.
Tässä kuuluu se monikerroksellisuus hienosti. Ja se taito. Ja se ihku ei-niin-vakavasti-itseäänottava mahtipontisuus.
I'm just a man, I'm not a hero - I don't care
Ja Muse. Olen superkatkera kun en päässyt livenä katsomaan, jotenkin vaan tää..niin. Viehättää niin tavattomasti, se taito ja tapa tehdä.
Pannaan vaikka träävikäää (joskus sanoja on vaikea kuulla ja ymmärtää oikein, hei).
I want to break the spell that you created
N: The Nits. En oikeastaan kuuntele näiltä muita levyjä kuin Woolia, mutta sitä sitten sitäkin enemmän. Tää on taas sitä Uskottavaa musiikkia, kenties. Mutta pidän Woolin äänimaailmasta ja sanoituksien kirjoittamasta todellisuudesta kovasti, tämä on semmoinen levy johon sukeltaa kelluskelemaan mielellään. Paitsi Frogista en tykkää.
cut me like you cut a flower, burn me like you burn a tree
O: Oasis. Vihasin Oasista silloin 90-luvulla, kun bändi oli pinnalla. Mulle Suede ja Pulp olivat Ainoita Oikeita Brittibändejä, joten Oasis oli Vihollinen. Oon vähän kasvanut niistä ajoista. Ja havainnut, että Oasis on oikeastaan aika hienoa musiikkia. Ainoa levy, tosin, jota olen kuunnellut, on What's the Story Morning Glory.
Aika itsestäänselvä, taas, mutta kun tämä on paras.
the word is on the street that the fire in your heart is out
P: Placebo / Pulp / Pink Floyd. Näistä en nyt vain voi valita. En pysty, miten valita nuoruuden suurimman-tai-ainakin-melkein rakkauden, nykyisen palavan intohimon ja koko iän kestäneen hellän suhteen väliltä? Joten kaikki kolme.
Placebo on guilty pleasure, joka ei ole lainkaan guilty. Placebosta saa tykätä, vaikka se onkin emoa, koska se on myös tosi siistiä ja uskottavaa rockia hei liek. Mutta se on! Hyvin tehtyä, jälleen kerran, arvostan sitä että asiat tehdään hyvin. Sanoitukset, varsinkin, miten rakastan:
I'm unclean, a libertine
and every time you vent your spleen
I seem to lose the power of speech
you're slipping slowly from my reach
you grow me like an evergreen
you've never seen the lonely me at all
Oh, look, ameriikan Jyrki.
I always find someone to bruise and leave behind
Sitten otetaan Pulp. Se Ainoa Oikea Brittibändi, mulle. En kuuntele tosin kuin yhtä levyä, Different Classia, mutta se on niin helvetin loistava ettei muita tarttekaan. Common People, Disco 2000, Mis-shapes. Sillä levyllä soi kokonaisen sukupolven ääni, tietyllä tapaa:
I want a refund, I want a light
I want a reason to make it through the night, alright
and so you finally left school, so now what are you going to do?
now you're so grown up, yeah you're oh oh oh oh oh so mature oh
going out late from Monday, chuck up in the street on Sunday
you don't want to live till Monday and have to do it all again
Pannaan biisi, joka on jäänyt vähälle huomiolle mutta joka soi minulla useimmin.
I'll hold your body and make it sing again
Sitten vielä se Pink Floyd! Rakkaus! Noin yleensä proge ei mulle niin osu, mutta Pink Floyd, erityisesti levy Dark Side of the Moon. Oi. Sitä levyä jaksais kuunnella aina ja aina ja aina. Se alkaa samalla sydänrytmillä kuin se päättyy! Siinä sanotaan kipeä, tosi, niin kovin tosi asia: there's no dark side of the moon, really, matter of fact it's all dark. En kestä, pakahdun. Miksen mä keksinyt tuota!
Tämä ei kuitenkaan ole siltä levyltä, koska se levy pitää kuunnella kerralla, kokonaan ja järjestyksellä ja mieluusti repeatilla. Tämä on kuitenkin Pink Floydin paras yksittäinen kappale.
come on you target for faraway laughter, come on you stranger, you legend, you martyr, and shine!
R: REM. Losing My Religionista se lähti, silloin joskus 90-luvulla. Siitä pitäen hitti hitin perään on vaan kolahtanut mulle, melkeen jokainen. Helppoa kitarapoppia, kenties, mutta tässä on kuitenkin jotain..sielua? Ehkä vähän? Sellaista älykkyyttä, joka ei ota itseään liian vakavasti? Niin ja, Aftermath on kappale, joka kantoi minut yli kipeimmästä erostani. Ja tiivisti paljon siitä, mikä on mun suurimpia vammojani:
in a universe where you see the worst
and it's up to you to fix it
Mutta otetaan kuitenkin tämä, koska rakastan tätä niin paljon.
hey Andy, did you hear about this one?
S: Something Corporate / Scandinavian Music Group. Tai se Suede (Beautiful Ones! Trash! Koko Coming Up-levy!), mutta nämä kuitenkin enemmän.
Rakkaus Something Corporateen lähti kappaleesta Konstantine:
and then you bring me home
cause you're afraid to find out that you're alone
and I'm sleeping in your living room
we don't have much room to live
Ja siitä se sitten syveni eteenpäin. Kauniita sanoituksia, joissa on jälleen jotain..surullista. Kauneutta, joka ei ole puhdasta. Ja hienoja oivalluksia, olen ikuisesti kateellinen Downin toisesta säkeistöstä:
let's get crazy, talk about our big plans
places that you're going, places that I haven't been
feel your heart, it breaks within your chest now
try to get some rest now
sleeps' not coming easy for a while, child
Videoksi kuitenkin uusin lempikappaleeni näiltä. Taitaa olla muuten sama liveversio, joka mulla on ämpärinä.
the closer I get to feeling the further I am feeling from alright, the more I step into the sun the more I step out of the light
Sit se SMG. Sanoitukset, joissa sanat helisevät niin kevyinä ja silti niiden alla asuu jotain, piilossa, sellaista pakahduttavaa kauneutta. Kevyttä, kovin kevyttä, mutta ei aina jaksa jumalauta olla syvällinen.
Tätä soitan päässäni säännöllisesti ja melkein itken siitä pakahtumisesta. (Miten noi ihmiset pystyy puhumaan samalla?)
kun nousen ylös, veljeni iskee silmää, näen selvästi värit heinäsirkan ja oranssin maan
T: Tokio Hotel. No sori! Pitäs olla jo selvää että emomusa! Ja teinipojat. Kauniit semmoiset. Ehdottomasti kuitenkin saksaksi, näitä englanniksi kuuntele susikaan. (Tähän voisi tulla myös Tori Amos, mutta ollaan nyt rehellisiä kuitenkin.)
Tämä on taas itsestäänselvä valinta. Se R kun Bill sanoo darann! Oi! Ja toi musta kynttilä! Kajalit! Angst! Viilt! Pienet!
und wenn ich nicht mehr kann
U: Ultra Bra. Tää tulee varmaan kaikille mun ikäisilleni suomalaisille? Ei siitä pääse, se oli niin iso juttu, niin käsittämättömän iso, ettei vieläkään oikein muista ettei sitä ole enää. Sanoitukset, stemmat, musiikki (torvet!), se koko. Suuruus, millä sitä kuvaisi.
Paras kappale, paras video, tässä ollaan taas sen pakahtumisen äärellä.
ja kävelin heikoin jaloin kotiin
V: Värttinä. Ei tähän voi laittaa mitään muuta. Värttinä. Nimenomaan uusi värttinä, kolme naista, ei sitä kammottavaa ensimuotoa jossa sata akkaa kailottaa hyi. Iki on lempilevyjäni, siinä on mystisyyttä ja voimaa suhteessa leikkiin ja kepeyteen nätisti. Parhaat kappaleet eivät löydy kuitenkaan siltä, hö. Morsian tosin laulettiin meidän häissä, se oli kaunista.
Tämä, tietenkin, sillä tätä kuunnellessa tuntuu kuin tulisi kotiin.
notkuta nuoret visatki, niin kuin tuores tuomen latva, tahi kasvaja kataja
W: ?. Mietin että mitä edes alkaa tällä! White Stripes - en tunne yhtään biisiä. Waltari - sama vika. Enkö oikeasti tiedä yhtäkään?
X: ?. Tällä ei varmaan edes ole ko jotain heviä! Ei sillä, etteikö hevikin olis ihan jees, mulla oli lukiossa kausi ko kuuntelin sitä aika lailla.
Y: Yeah Yeah Yeahs. En ees kopioinut ninalta! En kyllä kauheasti kuuntele tätä mutta yksi kappale on niin usein soimassa, että pääsevät nyt tähän. Tämä kappale.
my kind's your kind, I stay the same
Z: Zen Café. En voi sille mitään. Rakastan ja jumaloin kaikkea, mitä Samuli Putro sanoittaa:
niinpä sinä menet ja sä menet ja sä tulet
on kaipaus jäänyt porstuan penkille
niinpä sinä menet ja sä menet ja sä tulet
on haaveiden kaiku kiertynyt lenkille
niinpä sinä menet, niinpä sinä tulet
rakkaus seisoo ikkunalaudalla
haet pois sen, haet pois sen, haet pois
Nyt on vaikea valita tähän se joku yksi. Mutta otetaan vaikka vanha lemppari. Miten niin on antipatioita pikkukaupunkeja kohtaan, miten niin haluan lähteä niistä?
nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden
Å-Ö: ?. En oo lainkaan vakuuttunut että mikään bändi alkaa näillä. Pannaan lopuksi kuitenkin vielä yksi bonuskappale, jota rakastan vilpittömästi ja joka ei ole näiden joukossa. Tämä oli häätanssini.
when evening falls so hard I will comfort you
Se oli siinä. Onnea jos jaksoit tänne asti, kiitos ja anteeksi.