OOC: Hahmotiedot ~ Kanone Hilbert

Sep 03, 2009 20:24

Pelaaja: Tuuli
Hahmon nimi: Kanone Hilbert
Fandom/Teos: Spiral: Suiri no Kizuna (Animea ja mangaa sekaisin)
Ikä: 20
Ryhmä: Orion


Ulkonäkö: Kanone on yleiskuvaltaan oikein suloisen ja viattoman näköinen nuori mies, joka hymyilee paljon. Kasvot ovat nuorekkaat, hiukset ruskeat, suorat ja yltävät hieman korvien alapuolelle. Silmät ovat kellanruskeat. Enimmäkseen. Jos ne eivät ole, olet pulassa. Silmät nimittäin muuttuvat keltaisemmiksi ja pupillit kissamaisiksi viiruiksi, kun murhaava Blade Child-puoli ottaa Kanonesta vallan. Silloin hän on kaikkea muuta kuin viattoman näköinen. Mutta hymy ei välttämättä laannu edes silloin. Se vain muuttuu murhanhimoisemmaksi...
Kanonella on pituutta 183 senttiä. Vaikka hän näyttää alipainoiselta, painoindeksi on normaali, sillä hänellä on hoikkaan vartaloonsa nähden paljon lihaksia. Pystyy halutessaan vaikka nostamaan ihmisen kauluksesta ilmaan. Yhdellä kädellä. Poika pukeutuu enimmäkseen tummiin vaatteisiin silloinkin, kun ei ole koulupuvussa. Hänellä on usein kissakäsinukke ja kuivattuja sardiineita taskussaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitä tarvitsee.
Kanonelta puuttuu ylhäältä katsoen seitsemäs kylkiluu rintakehän oikealta puolelta ja vaikkei se näy ulospäin, sen voi tuntea häntä halaamalla tai rintaa koskemalla. Puuttuva luu aiheuttaa ajoittain kovaakin kipua, mutta on tottunut siihen.

Persoonallisuus: Pienestä asti Kanone on tiennyt, että hänen jo geeneihin kirjoitettu kohtalonsa on muuttua tunteettomaksi tappajaksi ja kuolla nuorena. Onhan hän yksi Blade Childeista, kirotuista lapsista, joita metsästäjät jahtaavat tappaakseen. He eivät aivan itsekään ymmärrä omaa asemaansa. Jotkut taistelevat kohtaloa vastaan tappamalla, toiset pakenemalla, mutta kaikkiin sillä on ollut oma vaikutuksensa.
Vaikka Kanone ulkokuorensa puolesta vaikuttaa erittäin tasapainoiselta, onnelliselta ja iloiselta pojalta, on hän kaikista Blade Childeista lähimpänä kirouksen alle murtumista. Hän on jo luopunut kaikesta toivosta, että kukaan voisi pelastaa heitä. Hän säälii kohtalotovereitaan, jotka jaksavat vielä toivoa ja uskoa, että jokin ihme (nimeltään Narumi Ayumu) tulisi heidän ja kohtalon väliin. Samalla häntä kielletyssä sisimmässään ärsyttää ja suututtaa, ettei hän enää itse pysty samaan. Hän on jopa suunnitellut tappavansa ystävänsä ja itsensä, jottei näiden tarvitse kärsiä sitten, kun heidän toivonsa lopulta murtuu. Sillä niin tulee varmasti tapahtumaan ennen pitkää. Lisäksi hän ajattelee, että jos elämä on onnetonta, tulossa oleva kuolema ei tunnu enää pahalta asialta. Joten miksi pitää yllä turhaa toivoa?
Kanone ei ole täysin tunteeton, mutta on kieltänyt ne itseltään ja haudannut niin syvälle, etteivät ne pääse satuttamaan häntä. Hän ei aio enää kärsiä tunteiden takia, kuten niin monta kertaa aiemmin. Hän ei halua surra metsästäjien saaliiksi jääviä ystäviään, ei uhrejaan, ei tultuaan hylätyksi. Hän haluaa vain jatkaa lyhyttä elämäänsä hymy huulillaan, oli sen takana aitoa onnea tai ei. Kyllä hänen kasvoillaan useinkin näkyy erilaisia tunnetiloja, mutta niiden aitoudesta voi olla kahta mieltä.
Siksi Kanone useimmille ihmisille näyttäytyykin hyväntuulisena ja hiukan lapsellisena, söpöistä asioista pitävänä nuorena. Hän on erittäin älykäs mutta samalla salaperäinen, eikä juurikaan puhu itsestään tai omista mielipiteistään. Jos puhuu, saattavat synkät ajatukset ja kielikuvat hämmentääkin, mutta ne on helppo ohittaa, kun poika taas saa itsensä hallintaan ja tuo ystävällisen hymynsä takaisin.
Kanone pitää todella paljon kissoista, erityisesti himalayan-rotuisista.

Erikoiskyvyt: Erittäin taitava salamurhaaja, jos sille päälle sattuu. Osuu heittotikareilla millintarkasti vaikka silmät sidottuna tai maalin liikkuessa ja osaa myös käsitellä loistavasti ampuma-aseita. Lisäksi hänen refleksinsä, päättelykykynsä ja tappelutaitonsa ovat korkealla peruskykyjen yläpuolella. Ellet omista taikavoimia, sinulla on parempi olla muutama kokenut tappelija apujoukkoina Kanonen haastaessasi.

Nykytilanne: Kuultuaan muiden Blade Childien siirtymisestä Celestialiin, ei Kanone aikonut jäädä itsekään maapallolle. Heidän kohtalonsa olivat sidottuja toisiinsa. Hänellä ei itsellään ole kummempia odotuksia Celestialin suhteen ja on varma, että sinne karkaaminen ei auta heitä välttämään kuolemaa. Mutta kävi miten kävi, hän aikoo olla paikalla. Ei tiedä vielä, aikooko toteuttaa suunnitelmansa ystäviensä tappamisesta tässäkin ulottuvuudessa. Todennäköisyys sille on varsin suuri, mutta hän ei aio tehdä mitään ennen kuin varmistuu siitä, tavoitteleeko joku heidän henkeään tässäkin ulottuvuudessa.

Muuta: On puoliksi englantilainen, puoliksi japanilainen. Suurimman osan elämästään on asunut englannissa.
Kanone on vannonut itselleen, ettei tapa ketään muuta, kuin Blade Childeja tai metsästäjiä. Ei, vaikka se pistäisi hänet tappelussa kuinka pahaan alakynteen tahansa. Tämä siksi, että pelkää itseään. Uskoo vakaasti siihen, että ylitettyään tuon rajan ei pysty palaamaan entiselleen, menettää loputkin tunteensa ja elää lopun elämäänsä välittämättä enää mistään tai kenestäkään, tappaen kaiken tieltään.
Tosin... vaikka ei ketään tappaisikaan, se ei sulje pois valmiuksia aiheuttaa tarvittaessa sietämätöntä kipua.
Ollut aikanaan erittäin läheisissä väleissä Eyes Rutherfordin kanssa. Nykyään kaksikolla on vakavia erimielisyyksiä Blade Childien kohtalosta ja se heijastuu ikävästi koko suhteeseen. Siitä huolimatta Eyes on ylivoimaisesti se ihminen, josta Kanone välittää eniten. Kenties jopa suurin syy sille, että poika itse jaksaa pysytellä hengissä.

ooc

Next post
Up