part 3 (3.7-31.12.2008)

Jan 04, 2009 11:42





Hairspray

(imdb 7.4)
"Tracy Turnblad (Nikki Blonsky) on ylipainoinen, mutta iloinen, suvaitsevainen ja unelmiinsa uskova teini-ikäinen, joka hallitsee kaikki oikeat tanssiliikkeet. Äidiltä (John Travolta) ja tv:n musiikkishow'n päälliköltä Velma von Tusslelta (Michelle Pfeiffer) puuttuu uskoa erilaisuuden pärjäämiseen parrasvaloissa, mutta Tracyn ja tämän ystävien sinnikkyyden myötä on heidänkin myönnettävä, että kunnon kampaus rokkaa!"
Boooooriiiiing! En tykännyt henkilöhahmoista, värikkyydestä, laulukohtauksista.. Todella harmi, olin odottanut tämän näkemistä, mutta turhaan. Hyi.



Hancock
***½
(imdb 6.6)
"Meillä on sankareita. Meillä on supersankareita. Ja sitten meillä on... Hancock (Will Smith). Supervoimien mukana tulee supervastuu, sen tietävät kaikki - siis kaikki muut, paitsi Hancock. Särmikäs, resuinen, ristiriitainen ja väärin ymmärretty superhulttio Hancock saa hyvää tarkoittavilla uroteoillaan kyllä hommat hoidettua ja pelastaa paljon ihmishenkiä, mutta sankaritekojen jälkeen tuppaa aina jäämään myös hirvittävää tuhoa. Suurelle yleisölle alkaa vihdoin riittää - niin kiitollisia kuin Los Angelesin asukkaat omasta paikallisesta sankarista ovatkin - ja he päivittelevät, mistä hyvästä he ovat saaneet juuri hänet ristikseen."
Välistä rupesi ärsyttämään se, kuinka paljon Hancock toilailuillaan tuhosi omaisuutta, mutta muuten oli viihdyttävä elokuva. Ei ollut erikoinen, mutta ei myöskään typerä.



The Happening
***½
(imdb 5.3)
"Ensin menetät puhekykysi. Sitten toimintakykysi. Kolmas vaihe on hengenvaarallinen. Voiko tämä todella tapahtua? Onko kyse terroristien hyökkäyksestä? Luonnonkatastrofista? Varmaa on vain, ettei ihmiskunta ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa uhkaa."
Jälleen kerran mietin miksi tämä elokuva on saanut niin huonot arvostelut. Tulee mieleen pari vuotta sitten lukemani kirja Usva (ei ole ihan samanlainen kuitenkaan kuin Stephen Kingin The Mist). Mark veti yhdellä ilmeellä koko leffan, ja se kävi haittaamaan välillä.



Happy-Go-Lucky
*****
(imdb 7.3)
"Poppy on nuori ala-asteen opettaja. Hän on vapaa sielu, avoin ja jalomielinen - sekä hauska ja anarkistinen että määrätietoinen ja vastuuntuntoinen. Hänellä riittää aikaa kaikille, ja kaikki hänet tapaavat ihastuvat häneen. Hän rakastaa oppilaitaan ja tekee lujasti töitä. Hän asuu yhdessä tyttökaverin kanssa, nauttii seuraelämästään, välittää nuoremmista siskoistaan ja käy flamenco- ja trampoliinitunneilla. Kun hän alkaa ottaa ajo-opetustunteja, hänen kypsyytensä ja huumorintajunsa auttavat kestämään maanista opettajaa."
Suloinen kerrassaan. Hyväntuulinen, raikas ja värikäs. Poppy on aivan mainio, ihana, murunen! Ihanan stressinsietokykyinen, perimmäiseen hyvyyteen uskova, hersyvä nauraja.



Happy Together
***
(imdb 7.5)
"Happy Together käy läpi kahden miehen yrityksiä luopua toisistaan. Elokuvassa matkataan Hongkongista Argentiinan Buenos Airesiin. Kun Ho Po-Wing (Leslie Cheung) piestään kadulla, entiset rakastavaiset ajautuvat saman katon alle. Lai Yiu-Fai (Tony Leung) omaksuu hoitajan roolin paitsi säälistä, myös yksinäisyydestä ja kykenemättömyydestä päästää irti menneestä."
Hyvin tehty, mutta ei säväyttänyt sen kummemmin.



The Heartbreak Kid
****
(imdb 5.9)
"Pitkään sinkkuna sinnitellyt Eddie (Ben Stiller) alkaa deittailla seksikästä ja näennäisen upeaa Lilaa (Malin Akerman). Isänsä ja ystävänsä patistamana Eddie kosii Lilaa vain viikon tapailun jälkeen peläten tämän olevan hänen viimeinen mahdollisuutensa rakkauteen, avioliittoon ja onneen. Häämatka Meksikossa kuitenkin paljastaa Lilan todellisen luonteen ja samaan aikaan kauhistunut Eddie tapaa Mirandan (Michelle Monaghan), naisen jonka hän tajuaa olevan oikea sielunkumppaninsa."
Kummallisen paljon pidin tästä elokuvasta, varsinkin kun en tapaa romanttisille komedioille antaa kuin 2-3 tähteä. Aika perusjuoni on suurelta osin, mutta ei koko ajan. Lopputekstien lähtiessä rullaamaan nauroin yhäkin.



Hellboy
(imdb 6.8)
***

"Elokuvan alussa ollaan toisen maailmansodan loppumelskeissä. Natsijohto on epätoivoinen, ja se päättää ottaa avukseen tuonpuoleisia voimia. Mutta liittoutuneet estävät okkultistisiin voimiin erikoistuneen professorin avulla natseja avaamasta maailmojen välistä porttia. Sieltä kuitenkin kerkeää tulemaan pieni olio, jota aletaan kutsumaan Hellboyksi. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Hellboy (Perlman) on kasvanut aikuisen ihmisen mittoihin. Hän työskentelee paranormaaleja ilmiöitä käsittelevässä virastossa. Eräänä päivänä yliluonnolliset ilmiöt pääsevät valloilleen ja viraston onkin puututtava asiaan."
Hellboyn jatko-osan tullessa ensi-iltaansa ja saadessa hyviä arvosteluja päätin itsekin ottaa selvää mistä on kyse. Helvettiin liittyvät asiat eivät koskaan ole olleet my cup of tea, jotenka hieman epämukavaa oloa oli havaittavissa silloin tällöin. Hellboy henkilöhahmona oli hauska.



Hellboy II : The Golden Army
****½
(imdb 7.5)

"Ihmiskunnan ja näkymättömän mielikuvitusmaailman välisen välirauhan rikkoutuessa maanpäällinen helvetti on valmis. Armoton johtaja herättää kummajaisarmeijan jota ei voi pysäyttää. Planeetan kovimman ja karskeimman supersankarin vastuulle jää taistella säälimätöntä diktaattoria ja hänen ilkiöitään vastaan. Olkoon vaikka punainen, sarvekas tai väärinymmärretty, mutta kun homma pitää hoitaa himaan, silloin soitetaan Hellboylle."
Selkeästi paljon parempi kuin edeltäjänsä. Nyt Hellboyn jengiin paneuduttiin paremmin, ja sydämeni menetin täysin Abelle (huomaa LJ-kuvakkeeni). Ihana, varsinkin siinä kohden kun rakastuneena alkoi kuunnella "20 popular love songs" (tms.) -levyä. Käsittämättömiä ja kekseliäitä juttuja sekä hahmoja vilisevän Hellboy II:n voisi melkeinpä hankkia omaan kokoelmaankin.



A History of Violence
***½
(imdb 7.6)
"Elokuvan alussa kaksi miestä yrittää ryöstää paikallisen pikkukylän kahvilan. Kahvilan omistaja, Tom Stall (Viggo Mortensen), onnistuu estämään ryöstäjien aikeet. Tomista tulee nopeasti kaupunkilaisten sankari ja televisio pyörittää joka kanavalla uutista pienen kuppilanomistajan sankariteosta. Tapaus kirii myös pahamaineisten gangsterien Carl Fogartyn (Ed Harris) ja Richie Cusackin (William Hurt) korviin. He väittävät Tomin liittyvän väkivaltaisesti heidän menneisyyteensä ja että tämä leppoisa kuppilanpitäjä ei olekaan sama mies, kuka hän väittää olevansa."
Jännittävä ja toiminnantäyteinen pätkä. Osasin hyvin säilyttää mielenkiintoni.



Hitman

(imdb 6.3)
"Tiivistunnelmainen jännäri kylmäverisestä palkkatappajasta, Agentti 47:sta (Timothy Olyphant), joka tekee hommia Toimisto -nimiselle virastolle. Agentti 47 jää kiinni kesken keikan salaliiton seurauksena ja niin tästä mustapukuisesta palkkamurhaajasta tuleekin itse kohde. Samalla kun Interpol ja Venäjän armeija etsivät häntä kuumeisesti, hän yrittää selvittää, kuka hänet petti ja miksi hänet yritetään saada kirjaimellisesti 'pois pelistä'."
Tylsä. En tykännyt Olga Kurylenkon puhetyylistä ollenkaan, eikä agenttikaan säväyttänyt millään tapaa. Kummatkin olivat hyvin hajuttomia, mauttomia ja värittömiä. Blaah.




Horton Hears a Who
***
(imdb 7.3)
"Horton on sympaattinen ja hassu elefantti, joka elää leppoisaa elämäänsä Noolin viidakossa. Eräänä päivänä Horton kuulee ääntä pienestä ilmassa leijailevasta pölyhiukkasesta. Hortonin ystävät luulevat tämän menettäneen järkensä, sillä vain Horton pystyy kuulemaan äänen. Pölyhiukkasessa asustaa pieni Huuvillen kylä ja sen Pormestari on ainoa, joka kuulee puolestaan Hortonin äänen. Kun mukaan kuvioihin sekaantuu vielä ilkeä korppikotka Vlad, alkaa tästä kevään huikein seikkailu."
Odotin tältä elokuvalta paljon enemmän kuin mitä sain. Elokuvassa oli hauskoja koukkuja, mutta ryminää oli liian kanssa.



Hostel Part II
***½
(imdb 5.4)
"Hostel II kertoo kolmesta amerikkalaisesta opiskelijasta, jotka opiskelevat taidetta Roomassa. Heidän ollessaan lähdössä viikonloppumatkalle he törmäävät kauniiseen eurooppalaiseen malliin, joka opiskelee heidän kanssaan samalla luokalla. Myös hän on matkalla eksoottiseen paikkaan ja onnistuu houkuttelemaan amerikkalaiset mukaansa luvaten, että he voivat rentoutua ja nauttia elämästään päästyään määränpäähän."
Huh ja yäk! En mielellään toista kertaa katsoisi, mutta yhden kerran perusteella voi sanoa, että oli hyvin tehty. Oli myös varsin ällöttävä. Älä katso, jos verihommat ällöttää.



Hotaru no haka (Grave of the Fireflies)
*****
(imdb 8.1)
"Kaunis, mutta koskettavan surullinen ja tunteisiin vetoava elokuva. Jo ensimmäinen kohtaus paljastaa vääjäämättömän murheellisen lopun. Elokuva alkaa mahdollisimman synkissä tunnelmissa, kun 14-vuotias Seita hiljaisesti nääntyy nälkään. Tämän jälkeen siirrytään ajassa taaksepäin tapah- tumiin, jotka johtivat lapsukaisen traagiseen kohtaloon. Lapsien äidin saatua surmansa suurkaupunkeihin kohdistuneissa suurpommituksissa, vain Seita jää yksin suojelemaan pikkusiskoaan Setsukaa. Elintarvikkeiden ja vaatteiden ollessa harvinaista ylellisyyttä, vapaamatkustajina mielletty kaksikko ei saa osakseen myötätuntoa edes sukulaisiltaan. Sodan tuhoava mielettömyys jättää rujon jälkensä jokaiseen."
Ihana, koskettava, ERINOMAINEN. Ehdottomasti nousi lempielokuvien listalle.



Hot Fuzz
***
(imdb 8.0)
"Elokuvan päähenkilö on Nicholas Angel (Simon Pegg) joka on Lontoossa poliisi työkseen ja on vielä ihan pirun hyvä siinä. Nicholas saa Lontoon muut poliisit näyttämään huonoilta, ja hänet siirretään Sandfordin peräkylään. Siellä Nicholas ihmettelee uuden parinsa Danny Buttermanin (Nick Frost) kanssa kylässä tapahtuvia raakoja murhia, joihin selitys on joka kerta sama : ''pelkkä onnettomuus'' . Nicholas jatkaa kuitenkin tutkimista, ja huomaa että Sandford onkin vähän kuolettavampi paikka kuin uskoisi..."
Humoristinen pläjäys, ja viihdyttävä sellainen. Odotukseni olivat kuitenkin taas liian korkealla, ja täten olin hieman pettynyt lopputulokseen.



The Hottie and the Nottie
**½
(imdb 1.7)
"Käsikirjoituksesta vastaa muutaman jakson suosittua Dawson's Creek -sarjaa näpytellyt Heidi Ferrer. Juoni on yksinkertainen. Luuseripoika (Joel Moore) tapaa pitkän tauon jälkeen lapsuutensa suuren rakkauden, Cristabelin (Paris Hilton). Parisuhde Cristabelin kanssa täydellistäisi Joelin surkean elämän, ellei Cristabelin paras kaveri June (Christine Lakin) heittelisi kapuloita rattaisiin. Tosiystävän elkein Cristabel on näet päättänyt osoittaa Joelille suosiotaan vasta, kun Junellekin löytyy mies.""
Sen verran paskaa (huom. imdb:n arvosana sekä Parisin nänni), että tätä katsoessa ainakin viihtyi. Lempikohtaus oli luultavasti hidastettu Parisin juoksulenkki. Plussaa kasvissyöntimainostuksesta.



Hundstage
***½
(imdb 7.0)
"Koiran päiviä on erilaisista ihmisistä kertova elokuva. Eletään kesän kuumimpia päiviä Itävallassa wieniläisessä asuinlähiössä. Kyseisessä paikassa asuu kaikenlaisia ihmisiä. On kauheaa hölötystä pitävä junttinainen, asuntojen turvalaitteita myyvä vanhempi mies, härski ja irvokas vanha ukko, joka ikävöi kuollutta vaimoaan sekä eronnut aviopari, jonka osapuolet piinaavat toisiaan."
"Erikoinen" on tämän elokuvan pääsana. Kerrassaan riemastuttavan erikoinen. Taas monta eri tarinaa, jotka jollain lailla nivoutuvat yhteen.



I am from Titov Veles
****
(imdb 6.9)
"Kolme sisarusta jakaa asunnon läpeensä saastuneessa teollisuuskaupungissa, jota Titokin aikoinaan kunnioitti käynnillään. Afrodita lakkasi puhumasta vuosia sitten, tehtaassa työskentelevä Slavica pyristelee irti morfiinista ja kaunis Sapfo pitää nimestään huolimatta miehistä, kovasti.
Balkanilaisen elokuvan buumissa makedonialainen elokuva on antanut odottaa vuoroaan, mutta Titov Veles palkitsee odotuksen. "
Juuri sellainen Rakkautta&Anarkiaa-elokuva, jonka katsomisesta nauttii täysin siemauksin. Hidastempoinen mutta ennalta-arvaamaton.



Idiocracy
*
(imdb 6.4)
"Joe Bowers on tavallinen mies, joka ei paljoa stressaile. Hänelle avautuu ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana kokeessa, jossa hänet syvänukutetaan vuoden ajaksi. Kuitenkin samantien kun hänet on nukutettu, kokeen tekijä pidätetään ja tutkimuslaitos puretaan. 500 vuotta myöhemmin Joen arkku avautuu vahingossa ja hän herää. Pian hän huomaakin ihmiskunnan tyhmentyneen ja laiskistuneen vakavasti, ja näyttää siltä, että Joe on koko maailman viisain ihminen. Se tosin ei paljoa auta, kun poliisit tulevat perään."
Ihan järkyttävä! Hyi! Kaksikymmentä kiloa paskaa. Mielestäni kenenkään ei pitäisi katsoa tällaisia elokuvia.



Improvvisamente - l'inverno scorso
***½
(imdb 7.4)
"Gustav Hofer ja Luca Ragazzi muodostavat tavallisen, kolmekymppisen homopariskunnan. Yksi outo piirre heissä kuitenkin on: he ovat italialaisia ja asuvat synnyinmaassaan. Italiassa nimittäin kaikkien ei ole aivan yksinkertaista muodostaa perhettä. Kansan ja kansaa myötäilevien poliitikoiden mielestä vain miehen ja naisen suhteesta voi käyttää sanaa perhe. Kaikki muu on suurin piirtein sairautta.
Tästä suivaantuneina Hofer ja Ragazzi lähtivät haastattelemaan ihmisiä kaduille ja poliitikoita palatseihin. Erityisen ahkerasti he jututtivat mielenosoituksissa perinteisten perheoikeuksien puolustajia."
Alkoi ahdistaa pariskunnan tekemä katuhaastattelu, sillä vastauksina tuli niin paljon negatiivisia ja homoja solvaavia kommentteja. Miten voi jossain Euroopan maassa vielä olla näin?! Tosin itsekin Gustav ja Luca sanoivat Italian olevan ainoa laatuaan Vatikaaninsa ansiosta.



The Incredible Hulk
***
(imdb 7.3)
"Maailman suosituimpiin supersankareihin kuuluvan Hulkin uudessa seikkailussa tiedemies Bruce Banner (Edward Norton) etsii epätoivoisesti lääkettä hänen solunsa myrkyttäneeseen gammasäteilyyn ja laskee valloilleen hillittömän sisäisen raivonsa, The Hulkin. Eläen varjoissa erotettuna aiemmasta elämästään ja rakastamastaan naisesta Bettystä (Liv Tyler), Banner taistelee vältelläkseen sekä häntä pakkomielteisesti takaa-ajavaa arkkivihollistaan Thunderbolt Rossia (William Hurt) että armeijan koneistoa joka yrittää saada hänet kiinni hyödyntääkseen häikäilemättä Hulkin voimia."
Edward Norton, jee. Jännittävä ihan, mutta kävi hermoon Hulkin kingkongmainen riehuminen. Miksi suurten örkkien pitää aina ennen hyökkäämistään menettää aikaa silmittömälle karjumiselle?!



Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull
***
(imdb 6.8)
"Uusi Indiana Jones -seikkailu käynnistyy keskellä erämaata vuonna 1957 - kylmän sodan riehuessa pahimmillaan. Indy ja hänen apurinsa Mac (Ray Winstone) ovat juuri paenneet täpärästi pahansuopien neuvostoagenttien kynsistä syrjäisellä lentokentällä. Nyt professori Jones on palannut kotiin Marshall Collegeen - mutta huomaa joutuneensa ojasta allikkoon. Yliopiston dekaani ja hänen hyvä ystävänsä (Jim Broadbent) kertoo, että Indyn viimeisimmät tempaukset ovat saattaneet hänet epäilyksen alaiseksi ja että hallitus on painostanut yliopistoa erottamaan hänet."



Indiana Jones and the Last Crusade
***
(imdb 8.3)
"Indyn isä Henry Jones on määrätty johtamaan projektia, joka tähtää Graalin löytymiseen. Yhtäkkiä hän katoaa, ja Indy lähtee etsimään häntä. Matka vie Venetsian ja Berliinin kautta Iskenderuniin, jossa Graal on kätkettynä Puolikuun kanjonissa sijaitsevaan temppeliin. Myös natsit ovat kyseisen reliikin kintereillä."



Raiders of the Lost Ark
***
(imdb 8.7)
"Vanhassa testamentissa kerrotaan, että Jumalan Moosekselle antamat kaksi kivitaulua rikottiin ja pantiin sinne. Mooseksen kirjojen mukaan Arkki voi tasata vuoret ja tuhota kaupungit. Jos natsit saavat Arkin käyttöönsä, Kolmannen valtakunnan armeijasta tulee voittamaton. Siksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu haluaa Indyn etsivän Arkin ennen natseja."



Indiana Jones and the Temple of Doom
***
(imdb 7.4)
"Paha Kali-jumalaa palvova tugeeni-kultti on varastanut pienen intialaiskylän pyhän kiven ja Indyn pitä hakea se takaisin Pankotin palatsista. Kultti on myös vienyt kaikki kylän lapset orjiksi kaivamaan timantteja ja puuttuvia kahta Sankaran kiveä palatsin katakombeista."
Jokainen Indy-leffa oli viihtyisää tavaraa täynnä hillumista. En oikein osaa erottaa näitä neljää leffaa toisistaan, sillä katsoin ne niin peräjälkeen.



Infernal Affairs
***
(imdb 8.1)
"Lau Kin Ming (Andy Lau) on työskennellyt pitkään poliisissa, mutta hän todellisuudessa tekee hommia huumerikollisille. Mutta myös huumerikollisten porukassa on myyrä nimeltään Chan Wing Yang (Tony Leung). Samanaikaisesti sekä poliisit että huumerikolliset tajuavat, että heidän joukoissaan on myyrä, ja kumpikin taho yrittää ottaa heidän keskuuteensa soluttautuneen tyypin kiinni."
Onnistunut rikosjännäri, mutta oli vaikea pysyä juonessa mukana. Ei tullut ainakaan tylsää, sillä piti koko ajan pähkäillä kuka olikaan kuka ja miettiä juoni amerikkalaisversion The Departedin avulla. "Siis tämä on nyt Leonardo? Tämäkö kiinalainen on sitten Matt vai miten päin meneekään?"



Intentions
***
(imdb 4.9)
"Writer-director Luane Beck explores the difficulties and ethics of sexuality in her debut film INTENTIONS. University professor Renee Higgins is happily married with children. Her passion is the theater, and while directing the university's latest play she meets openly lesbian student Eve. Both take an instant liking for each other, and after a few meetings Renee finds herself having an affair with her student."
Ihan kelpoinen lelleleffa. Ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tästä.



Ira and Abby
***½
(imdb 6.3)
"Ikuisen päättämätön jahkailija IRA ei pysty edes päättämään aamiaistilaustaan, saati sitten siitä, sitoutuuko uudestaan vanhaan tyttöystäväänsä. Mutta yhtäkkiä, tunnettuaan viehättävän ABBYn vasta kuusi tuntia, hän onkin jo kiloissa. Kunpa loppuelämäkin sujuisi yhtä täydellisesti… Ira & Abby alkaa siitä, mihin suurin osa romanttisista komedioista päättyy. Elokuva selvittelee hauskasti ja uudella otteella sitä, miten puolisoita, sukua ja terapeutteja yhdistävät siteet voivat mennä pahasti solmuun."
Hauska ja suloinen elokuva jännine käänteineen.



Iris
***½
(imdb 7.1)
"Suomessa melko heikosti tunnettu, Britannian arvostetuimpiin ja rakastetuimpiin kuulunut kirjailija Iris Murdoch kuoli muutama vuosi takaperin sairastettuaan elämänsä loppuvuodet altzheimerin tautia, Iris on paitsi 'brittiläistä laatutuotantoa', kuten tapana on sanoa, myös kaunis, herkkä ja inhimillisen pienimuotoiseksi jätetty elokuva Murdochin nuoruudesta, sairastumisesta ja taudin etenemisestä."
Koskettava sekä palkintonsa ansainnut. Alkoi ahdistaa vanhuus ja mahdolliset sairastumiset.



Joy Division
****
(imdb 7.8)
"Manchester, Iso-Britannia, 1976. Neljä miestä lähti yhdessä legendaarisen Sex Pistolsin keikalle ja kaikki muuttui ikiajoiksi. Nämä neljä kaveria: Bernard Sumner, Peter Hook, Stephen Morris ja melankolinen Ian Curtis perustivat pian yhtyeen nimeltä Joy Division. Kolme vuotta myöhemmin heidän musiikki oli jo saavuttanut laajan fanikannan ja tulevaisuus näytti upealta, kunnes laulaja Ian Curtis otti oman henkensä."
Controlin nähtyä oli välttämätöntä nähdä myös dokumentti Joy Divisionista. Kuten arvata saattaa, kiinnostus pysyi koko ajan yllä. JD-faneille välttämätön, mutta jos ei ole erikoisemmin ihastunut ko. bändiin dokumentti ei välttämättä anna mitään.


Just Like Heaven
***½
(imdb 6.8)
"Kyse on keskenjääneestä elämästä ja keskenjääneestä kuolemasta. Kumpaa niistä päästään saattamaan loppuun, sitä joutuu pohtimaan elämäänsä väsynyt ja kaljaan mieltynyt puutarha-arkkitehti David (Mark Ruffalo). Hän osuu kohtalonomaisesti vuokraamaan sanfranciscolaisen penthause-kämpän huomatakseen että se ei olekaan aivan asumaton: edellinen asukki, sinkku työnarkomaani-lääkäri Elizabeth (Reese Witherspoon) on kylläkin joutunut auto-onnettomuuteen ja sitä myöten koomaan, mutta hänen ihmishahmoinen henkensä ei suostu muuttamaan."
Yllättävän kaunis ja romanttinen elokuva, jota katsoessa ei alkanut ärsyttää mikään. Reese Witherspoonkin oli järjettömän suloinen.



Kilómetro 31
***½
(imdb 5.4)
"Agata ja Catalina ovat kaksossisarukset, jotka omaavat erityislahjan. He pystyvät kommunikoimaan telepaattisesti toistensa kanssa, huolimatta siitä kuinka paljon etäisyyttä heidän välillään on. Eräänä päivänä Agata joutuu pahaan auto-onnettomuuteen Mexico Cityn eräällä pimeällä tieosuudella, sen km31-tiemerkin kohdalla. Agatan onnettomuus, mitä hän näki sillä hetkellä ja vakava loukkaantuminen pyyhkii läpi Catalinan, kuin joku olisi kävellyt hänen hautansa yli.
Catalina alkaa tutkia mystistä onnettomuutta ja pian selviää, että synkällä km31:n tienpätkällä on muitakin onnettomuuksia listallaan. Jokin äärimmäinen paha vaatii veroa ihmisuhreina, eikä se aio luopua hirveästä salaisuudestaan vähällä".
Pelottava, synkkä ja ällöttäväkin.



Kung Fu Panda
***
(imdb 7.8)
"Eläväinen, pullea ja hieman kömpelö Po on hurjan innostunut kung-fusta... mistä ei tosin ole paljon hyötyä, kun hän työskentelee päivittäin perheensä nuudelipuodissa. Yllättäen hänet valitaan täyttämään ikivanha ennustus, ja Po'n unelmat toteutuvat kun hän pääsee mukaan kung-fun maailmaa ja opiskelemaan rinnallaan esikuvansa - legendaariset taistelijat Tiikeritär, Kurki, Mantis, Kyy ja Apina - ja oppi-isänään heidän opettajansa ja valmentajansa Mestari Shifu. Pian tulee tieto, että kostonhimoinen ja petollinen lumileopardi Tai Lung on matkalla heidän luokseen, ja Po'n tehtäväksi jää puolustaa kaikkia vaanivalta uhalta."
Osoittautui minulle hienoiseksi pettymykseksi kaikesta värikylläisyydestään huolimatta. Alkoi tehdä mieli nuudelia sekä potkia ja riehua ympäriinsä.



L. A. Confidential
**½
(imdb 8.4)
"L.A. Confidential kertoo 50-luvun Los Angelesista, Enkelten kaupungista, jossa lähes kaikki mitataan rahalla ja poliisivoimien julkisivu on siisti. Mitä syvemmälle Losin sisäpiiriin tunkeudutaan, sitä korruptoituneemmaksi meno etenee. Elokuvan kolme päähenkilökyttää ovat kaikki erilaisia; kaikilla on oma tapansa hoitaa asiat, kaikilla omat heikkoudet ja vahvuudet. Kun nämä kolme kyttää lyödään yhteen, saadaan kaivettua Enkelten kaupungin synkkä totuus pintaan."
En pysynyt elokuvassa ollenkaan perässä, hö.



La Noche de los Girasoles
***½
(imdb 7.2)
"Pohjois-Espanjassa sijatsevan kylän asukas löytää muinaisen luolan kylän läheisyydestä. Asukkaat ovat innoissaan löydöstä, tietäen, että historiallinen löytö toisi kylään kaivattuja turisteja. Mutta käytäntö vaatii, että asiantuntijan on varmennettava luolan historiallinen aitous. Paikalle saapuvat tutkijat Pedro sekä Esteban yhdessä tyttöystävänsä Gabin kanssa. Miesten ollessa tutkimassa luolaa, joutuu Gabi väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Asian selvitessä Estebanille, riistäytyy hänen raivonsa täysin käsistä - syyllisen on on kärsittävä! Liikkeelle lähtevä sokea kostonkierre ja väkivallan aalto on pysäyttämätön."
Mielenkiintoinen ja mieltä järisyttävä. Oli myös ihana kuulla jälleen espanjaa.



La Vie en Rose
****½
(imdb 7.6)
"Pariisin karuilta ja kurjilta kaduilta New Yorkin upeimpien konserttisalien parrasvalojen loisteeseen. Edith Piaf varttui köyhyydessä huorien ja parittajien keskellä, mutta hänen taianomainen äänensä teki hänestä tähden Atlantin molemmin puolin. Hänen intohimoiset suhteensa ja ystävyyssuhteensa tekivät hänestä maankuulun, samoin kuin hänen unohtumattomat live-esiintymisensä ja kauniit laulujen tulkintansa tekivät hänestä tunnetun kaikkialla maailmassa: La Vie en Rose, Milord, Hymn to Love ja monet muut. Elokuva kertoo Edith Piafin, jota kutsuttiin Varpuseksi, elämäkerran. Piafin elämä ja kohtalo oli sekä uhmakas, traaginen, värikäs että upea."
Marion Cotillard voitti aivan ansaitusti Oscarinsa Piafin roolista. Pidin tästä todella, todella paljon. Marion eläytyi älyttömän hyvin, ja elokuvassa soitettiin ihanan paljon Edithin musiikkia.



Leo
***
(imdb 5.8)
"Leolla (Leonardo Terfelt) on 30-vuotissyntymäpäivä, jota hänen lähimmäisensä juhlistavat hänen kanssaan. Päivänsankarin mieli on kiitollinen. ”Kultapojalle kultainen kravatti”, kuten Leo tyttöystävältään Amandalta (Sara Edberg) juhla-iltaa varten lahjaksi saamaansa kravattia ystävilleen kommentoi. Kesken hilpeän humalaisen kotimatkan tapahtuu jotain järkyttävää: kaksi tuntematonta miestä käyvät Leon ja Amandan kimppuun. Tästä saa alkunsa tapahtumasarja, johon joutuvat mukaan myös Leon kaksi parasta ystävää, Josef (Josef Fares) ja Shahab (Shahab Salehi). "
Miksi ihmiset tekevät kellekään pahaa? Mikä saa jonkun hyökkäämään viattoman vastaantulijan kimppuun? Sen kun tietäisi.



Léon
****
(imdb 8.6)
"Jean Reno on Leon joka asuu yksin ja nukkuu yönsä nojatuolissa pistooli kädessä aina valmiina. Hänen ainut ystävänsä on Danny Aiellon näyttelemä Tony joka antaa hänelle aina seuraavan keikan. Samassa rapussa asuu myös nuoren Natalie Portmanin näyttelemä Mathilda jonka isä on veloissa Gary Oldmanin näyttelemälle poliisille, joka eräänä päivänä sitten murhaa koko Mathildan perheen. Mathilda sattuu paikalle ja pääseekin Leonin hoiviin. Pikkuhiljaa Mathilda saa Leonissa heräämään tunteita jota hän ei ole ikinä tuntenut. Vastineeksi Leon alkaa opettamaan Mathildaa "Siivoomisen" saloihin."
Mainio pläjäys. Jean Reno, Natalie Portman sekä Gary Oldman ovat valloittavia. Mielenkiintoinen sekä koskettava aihepiiri.



Let It Flow
***
"Lingon dokumentti seuraa kansainvälisesti arvostetun suomalaisen breakdanceryhmä Flow- Mon mielen ja kehon liikkeitä kotimaassa ja kutsukilpailussa Koreassa."
Kiinnostava dokumentti ja kivannäköistä tanssahtelua.



Letters from Iwo Jima
****
(imdb 8.1)
"Iwo Jima vuonna 1945. Rikkipitoinen, tuliperäinen saari joka kelluu yksinäisenä satoja kilometrejä Japanista kaakkoon. Sen strateginen tarkoitus oli kuitenkin suurempi. Ensinnäkin, sen valtaus olisi Liittoutuneille ensimmäinen hyökkäys Japanin maaperällä. Toisekseen, sieltä käsin pystyi pommittamaan Japanin pääsaaria. Joten sen valtaus olisi sodan päättymisen kannalta tärkeää."
Oli mukava nähdä tämä japanilaisten näkökulmasta kerrottu Iwo Jiman valloitus. Huomattavasti parempi kuin The Flags of Our Fathers, ja siksi saikin paremmat arvostukset mediassa.



Levity
**
(imdb 6.5)
"Manuel Jordan (Billy Bob Thornton) pääsee 21 vuoden jälkeen vankilasta. Hän ei haluaisi vapautua, koska potee syyllisyyttä tappamansa Abnerin (Geoffrey Wigdor) takia. Manuel tapaa köyhiä auttavan pastori Milesin (Morgan Freeman), joka potkii apaattista ex-vankia elämän alkuun. Adele Easleyhin (Holly Hunter) Manuel osoittaa mystistä kiinnostusta, ja päihdeongelmainen Sofia (Kirsten Dunst) tulee tutuksi pastori Milesin nuorisotyökuvioista."
Mitäänsanomaton, tylsä, ei mitenkään erikoinen mistään suunnasta.



The Libertine

(imdb 6.5)
"The Libertine on kertomus Rochesterin jaarlista, John Wilmontista (Johnny Depp), joka on aikansa parhaimpia runoilijoita. Lantin kääntöpuolena Rochester on myös kova ryyppymies ja paatunut irstailija. Tarina ponkaisee käyntiin, kun Rochesterin hovistaan karkoittanut Englannin kuningas Kaarle II (John Malkovich) joutuu pyörtämään päätöksensä ja kutsumaan Rochesterin takaisin Lontooseen. Päätöstä kiihdyttävä tekijä on kuninkaan taloudelliset ongelmat, joita hän yrittää paikata pyytämällä Rochesteria kynäilemään hänelle näytelmän, joka saisi rahamiesten kukkaron nyörit avautumaan."
Äh, ihan ärsytti katsoa tätä. Miksi Johnny on tällaisessa elokuvassa? Blaah, elokuvan loputtua käteen jäi vaan rupia.



The Life Before Her Eyes
****
(imdb 6.5)
"Automaattiaseella varustautunut tekijä riehuu koulussa nuorison keskellä, kunnes löytää suositun Diana McFeen piilostaan ystävättärensä kanssa. 15 vuotta myöhemmin Diana elää hiljaista perhe-elämää ja yrittää kaikin keinoin torjua menneisyytensä. Kun kouluammunnan vuosipäivä lähestyy alkavat traumaattiset muistot purkautua. Samalla myös pelottavia ja selittämättömiä asioita alkaa tapahtua hänen ympärillään. Onko se vain kuvitelmaa, vai onko olemassa jokin yhteys tapahtumaan 15 vuotta sitten, kun Diana joutui tekemään käsittämättömän valinnan."
Ihanat näyttelijät (Uma! Evan!). Ajankohtainen, surullinen aihe.



Love And Other Disasters
****
(imdb 6.2)
"Lontoossa, eivätkä ole erityisen kiinnostuneita kiinteästä parisuhteesta. Siitä huolimatta Jacks (Brittany Murphy) järjestää ystävilleen sinnikkäästi sokkotreffejä. Ja nyt hän on löytänyt kämppäkaverilleen Peterille unelmien miehen, tumman latino-valokuvaaja Paolon. Mutta innostuksensa lomassa Jacks on jättänyt huomiotta pari pientä yksityiskohtaa: Paolo ei ole homo ja hän on hulluna Jacksiin!"
Pirteä elokuva. Brittany oli aivan valloittava ja sydämellinen!



The Love Guru

(imdb 3.9)
"Guru Pitka (Mike Myers) on Intiassa gurujen kasvattamana varttunut amerikkalainen, joka muuttaa takaisin kotimaahansa kerätäkseen mainetta ja mammonaa. Hänen ensimmäinen haasteensa on saada Toronto Maple Leafs -jääkiekkojoukkueen tähtipelaajan Darren Roanoken (Romany Malco) avioliitto uuteen kukoistukseen, jotta lätkäkin taas sujuu. Roanoken vaimo on valitettavasti lähtenyt L.A. Kingsin tähtipelaajan Jacques Granden (Justin Timberlake) matkaan ja romuttanut Roanoken koko ammatillisen itsetunnon - mikä saa myös joukkueen omistajan (Jessica Alba) ja valmentajan (Verne Troyer) epätoivon partaalle. Guru Pitkan epätavanomaisten keinojen pitää lietsoa kylmennyt suhde taas uuteen aviolliseen nirvanaan..."
Voi Mike Myers minkä teit.. Muutamia hauskoja kohtia oli kyllä elokuvaan ujutettu, mutta muuten oli aika ajantuhlausta.



Love Letter
**
(imdb 5.2)
Rakkauskirje. Kaikki luulee tietävänsä kenelle kirje on tarkoitettu, mutta tosiasiassa sitä ei kukaan tiedäkään. Harmiton hömppäleffa. Ellen Lelle on rakastunut mieheen. Mikä hassu ajatus..



Love on the Side
**
(imdb 5.8)
"Small town waitress Eve Stuckley is stuck. She has spent years pining for testosterone saturate local hunk Jeff Sweeney and yearns to escape from the Hog-Chow Diner she runs. Just when Eve finally decides to pursue her man, drop dead gorgeous Linda Avery blows into town on the hottest day of the year. The heat wave is nothing in comparison with the heat that's on as Jeff and Eve's dimwitted brother Chuck decide to face off for Linda's affections. It's a priceless contest: Linda wants Eve."
Toinen harmiton elokuva. Katsottava, jos ei ole muutakaan tekemistä. Näyttelijät hieman kömpelöitä.

jatkuu ja jatkuu

Previous post Next post
Up