Mä uskon että susta on potentiaalia vaikka mihin. Ei kannata elätellä suuruudenhulluja ja epärealistisia toiveita, mutta ei myöskään pitää kynttiläänsä vakan alla ja tyytyä paljon vähempään kuin mihin pystyisi. Kultainen keskitie, jälleen kerran. Itse asiassa monet ihmiset arvostavat opettajan ammattia sekä se on monen elinikäinen haave. Ainakin mun vanhemmat toivoisivat musta opettajaa, ja sukulaisenikin varmaan arvostaisivat sen tosi korkealla. Mä vain en lue pedegogisia opintoja enkä suomen kieltä. Monella on teini-iässä kauheita ennakkoluuloja opettajan työtä kohtaan, mutta aikuisena sitä näkee työn ihan uusin silmin. Opettajan työssä on paljon hyviä puolia: palkka, lomat, akateeminen työyhteisö, mahdollisesti mukavat oppilaat, sivistyksen jakaminen. Eri asia sitten onkin, onko se oma kutsumus ja kohtalo (eikä itseään kannata huijata tässä). Luin muuten Metro-lehdestä tai Satasesta, että toimittajan työ on tällä hetkellä suomalaisten nuorten ykkössuosikkiammatti, eli siksi sitä varmaan hehkutetaan nyt niin paljon kaikkialla.
( ... )
Niin, haluaisin vielä mainostaa: kaksi vuotta nuoren aikuisen elämässä (työhön hukattuna :b) ei siis ole oikeasti aika eikä mikään. Muutosta (konkreettisten asioiden tai mielentilan suhteen) ei tapahdu hetkessä. SyyllistymME aina kiireeseen, juoksemiseen ja suorittamiseen... Relaa luvallisesti, anna itsellesi hetki lupa olla ajattelematta "lopullista ammattiasi" :) Kyllä se vapauttaa.
Jannebet aka nimim. ei lääkiksen ajattelua kahteen vuoteen
Jos uran ja suuntautumismahdollisuuksien miettiminen stressaa noin paljon, niin silloin on ehkä parasta lakata pähkäilemästä eri vaihtoehtoja. Mä uskon vahvasti intuitioon, eli jokainen kyllä tuntee sisimmässään mikä on oma kutsumus ja onko löytänyt sen oikean vaihtoehdon. Jos intuitiosi ei nyt sano sulle mitään, niin sun ei kannata vääntää mitään hätäistä pakkoratkaisua. Voit esimerkiksi hätäratkaisun takia sitoutua johonkin uuteen, mutta väärään oppilaitokseen viideksi vuodeksi. Kerta sulla on nyt koulutus ja maisterin paperit, niin miksi et kokeilisi pidempään opettajantyötä, jota varten olet kaikki nämä vuodet yliopistolla valmistautunut? Saisit tehdä sitä, mitä tiedät osaavasi. Eivät säännöllinen palkka, työkokemus, vapaat viikonloput ja illat sekä akateemiset työkaverit ole hullumpia asioita. Sun on sitten paljon helpompi ponnistaa uuteen opinahjoon tai vaikka vapaaksi taiteilijaksi, kun sulla on tilillä säästöjä.
Comments 5
Reply
Reply
Niin, haluaisin vielä mainostaa: kaksi vuotta nuoren aikuisen elämässä (työhön hukattuna :b) ei siis ole oikeasti aika eikä mikään. Muutosta (konkreettisten asioiden tai mielentilan suhteen) ei tapahdu hetkessä. SyyllistymME aina kiireeseen, juoksemiseen ja suorittamiseen... Relaa luvallisesti, anna itsellesi hetki lupa olla ajattelematta "lopullista ammattiasi" :) Kyllä se vapauttaa.
Jannebet aka nimim. ei lääkiksen ajattelua kahteen vuoteen
Reply
För allt du är förlåt dej själv...
Ja ;)
Between the superhuman and the inhuman is there no place for the human?
- Simone de Beauvoir
Reply
Jos uran ja suuntautumismahdollisuuksien miettiminen stressaa noin paljon, niin silloin on ehkä parasta lakata pähkäilemästä eri vaihtoehtoja. Mä uskon vahvasti intuitioon, eli jokainen kyllä tuntee sisimmässään mikä on oma kutsumus ja onko löytänyt sen oikean vaihtoehdon. Jos intuitiosi ei nyt sano sulle mitään, niin sun ei kannata vääntää mitään hätäistä pakkoratkaisua. Voit esimerkiksi hätäratkaisun takia sitoutua johonkin uuteen, mutta väärään oppilaitokseen viideksi vuodeksi. Kerta sulla on nyt koulutus ja maisterin paperit, niin miksi et kokeilisi pidempään opettajantyötä, jota varten olet kaikki nämä vuodet yliopistolla valmistautunut? Saisit tehdä sitä, mitä tiedät osaavasi. Eivät säännöllinen palkka, työkokemus, vapaat viikonloput ja illat sekä akateemiset työkaverit ole hullumpia asioita. Sun on sitten paljon helpompi ponnistaa uuteen opinahjoon tai vaikka vapaaksi taiteilijaksi, kun sulla on tilillä säästöjä.
Reply
Leave a comment