Viimeinen viikonloppu
Viimeinen kokonainen viikonloppu Berliinissä oli täynnä tekemistä, ihania ihmisiä ja hyviä hetkiä. Koska kerrottavaa on tällä kertaa todella paljon, on tekstimassa kuvineen tuttuun tapaan luettavissa linkin takana.
Perjantai 23.9. - "This will be a night to remember!"
Syntymäpäivä alkoi mukavasti: aamiaispöydässä luin koti-Suomesta tulleet muutamat synttärikortit, ja työpaikalle tullessani tanskalainen Anne lauloi mulle onnittelulaulun, markkinointipuolen työkaveri Alina tuli halaamaan, ja viikkoa aiemmin firmaan tullut toinen suomalainen - Katri hänkin - puolestaan oli jopa täysin odottamatta ostanut mulle pienen lahjan.
Katrilta Katrille.
Muutamat töissä ihmettelivät, mitä oikein tein siellä, jos kerran oli syntymäpäiväni, miksen ollut ottanut vapaapäivää ja huidellut menemään kaupungilla. En tiedä onko tuo sitten täällä miten yleinen käytäntö, mutta olin ihan ihmeissäni kysymyksestä, ei mulle tullut mieleenkään mitään tuollaista...
Jokin tuosta kommentista kai kuitenkin jäi pyörimään mielen perukoille, sillä päätin lähteä töistä tavallista aikaisemmin ja, kun kerran nyt Berliinissä ollaan, tehdä jotain todellakin tavallisuudesta poikkeavaa. Toisin sanoen vihdoin toteuttaa suunnitelman, joka oli ollut ajatuksissa jo ties kuinka pitkään.
Nousin siis Alexanderplatzin tv-torniin katsomaan maisemia ja nauttimaan itseni kunniaksi lasin kuohuvaa.
Tuolla minä asun
Jossain tuolla on Helsinki, joka kutsuu lauantaina...
Joku oli tallannut HumboldtBoxin viereiselle nurmikolle valtavan sydämen, too cute!
Korkeuksista maan pinnalle
Kiitos ihanien työkavereiden ja ennen kaikkea Elodien ja poikaystävänsä Matthiaksen, ei synttäripäivän poikkeuksellisuus jäänyt tähän. Illalla oli nimittäin vuorossa synttärijuhlat, Elodien ja Matthiaksen ihanan isossa asunnossa. Ruokaa, juomaa ja hauskoja ihmisiä - siitä on erittäin onnistuneet bileet tehty.
Mulle oli jopa kakku, jonka kynttilät tietysti sain puhaltaa kaikkien laulaessa happy birthday to you... Ja hyvää oli!
Juhlat - mikä ihana (teko)syy vihdoin pukeutua alun perin Barcelonasta bongttuun ja lopulta Zell am Seestä ostettuun silkkimekkoon!
Vieraita tuli paikalle lopulta yllättävän paljon, sillä yksi uusi työkaveri toikin (osin ilmeisen tahattomasti) mukanaan vajaat kymmenen kaikille muille täysin uppo-outoa tyyppiä... Oli hieman hassua vastaanottaa synttärionnitteluja täysin tuntemattomilta ihmisiltä, mutta mikäs siinä. Tunnelman noustessa lähdettiin lopulta vielä Rosi’s-nimiseen baariin, josta minä ja Anne lähdettiin ensimmäisten joukossa kohti kotia jo joskus neljän jälkeen... viimeisimmät olivat lähteneet aamuyhdeltätoista. Ilmiselvästi bileissä viihtyivät muutkin kuin vain minä!
24.9. - Maanpinnan alla ja ylösalaisin
Lauantaiaamuna heräsin sisäiseen kellooni ja auringonvaloon jo vähän yhdeksän jälkeen, mutta koska ei ollut kiire mihinkään, söin kaikessa rauhassa aamiaisen ja lueskelin paksun untuvatäkkini alla lehtiä. Hyvät naurut irtosi Tallinnan nähtävyyksiä esittelevästä jutusta, jossa todettiin seuraavaa:
"Älä mene Virukadulle: täällä tungeksivat halvan alkoholin perässä tulleet suomalaisturistit."
Iltapäivällä suuntasin Alexin Weltzeituhrille (Maailmankello) tapaamaan Annen kämppiksineen. Aurinkoisesta päivästä huolimatta meidän suunta vei maanpinnan alle, ensin metrolla Gesundbrunnenin asemalle, ja sieltä Berliner Unterwelten-kierrokselle tutustumaan Berliinin maanalaisiin nähtävyyksiin.
Valitettavasti se opastettu kierros, johon haluttiin osallistua, oli jo loppuunmyyty, joten toisen maailmansodan aikaisten bunkkerien raunioiden sijasta tutustuttiin toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisiin väestönsuojiin ja maanalaisiin käytäviin. Puolentoista tunnin opastettu kierros meni kuin siivillä, sillä opas oli todella hyvä: puhui rentoa Berliinin murretta, tiesi valtavasti yksityiskohtia ja osasi esittää asiansa kiinnostavalla tavalla ja ennen kaikkea (mustalla) huumorilla höystettynä.
Takaisin maan pinnalle, kotiin vaihtamaan vaatteet, ja uudelleen Annen kanssa liikenteeseen kohti itävaltalaisravintola No Kangaroon ruokia. Paikan ruokalistalta löytyy oikeastaan kaikki olennaiset tyypilliset itävaltalaisruoat, joista päädyin klassikkoon eli Wiener schnitzeliin. Eteen tuotu annos oli aivan järjettömän kokoinen - ja järjettömän hyvä.
Vähemmästäkin lähtee nälkä...
Vaikka jälkiruoaksi olisi tehnyt mieli tilata vielä Kaiserschmarrn (eräänlainen pannukakku), oli pakko todeta, ettei yksinkertaisesti kykene syömään enää yhtään (kun schnitzeliäkin jäi ylitse). Sen sijaan etsittiin käsiimme ”upside down bar”, josta olin kuullut ekaa kertaa jo kuukausia aiemmin ja jonne olin siitä lähtien halunnut päästä - ja vihdoin pääsin näkemään, miltä Madame Claudessa oikeasti näyttää.
Kaikki todellakin oli ylösalaisin: huonekalut, matot, jopa kengät katossa, taulut ja kellot ylösalaisin... Ihan älyttömän hauska paikka, jossa vieläpä oli todella kotoisa tunnelma.
Which way is up?
Istuttiin hämyisässä kellarissa juoman ääressä pitkät tovit, ennen kuin todettiin edellisen illan painavan sen verran kummallakin silmissä, että parasta on suunnata kotiin. Pyörämatka kesti kuitenkin ennakoitua kauemmin, sillä matkan varrelle osui niin monta siistiä graffitia ja seinämaalausta, että kumpikin halusi vähän väliä pysähtyä ottamaan valokuvia.
Myös Godzilla löytyi.
Illan viimeinen valokuva
25.9. - aurinkoa, brunssia ja chilisuklaajäätelöä
Myös sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä (tämän viikonlopun säät oli paremmat kuin monena heinä- tai elokuun viikonloppuna konsanaan!), joten mikäpä oli suunnatessa jo kymmeneltä ulos upeaan syyspäivään.
The future is so bright you have to wear sunglasses!
Tälle sunnuntaille osui sopivasti Berliinin maratoni, joten oltiin sovittu Annen kanssa, että mennään katsomaan, miltä niin massiivinen ja tunnettu urheilutapahtuma oikein näyttää ja tuntuu. Ja on todettava, että tunnelma oli kyllä aika huikea ihan vaan katsojanakin: upea sää, Karl-Marx-Allee täynnä juoksijoita, ja puitteina kaupungin maamerkit. Huh huh.
Aikamme fiilisteltyämme ja kannustettuamme juoksijoita suunnattiin kohti Friedrichshainia ja Cayetanon brunssia. Koska Karl-Marx-Allee oli pitkät pätkät suljettu maratonin takia, oli tietysti ihan pakko ajaa pyörällä keskellä tätä valtaväylää, kun kerrankin voi.
Sunnuntai oli vuorostaan Annen syntymäpäivä, joten sanoin tarjoavani hänelle brunssin synttärilahjaksi. Ja vaikka itse sanonkin, niin lahja oli kyllä harvinaisen onnistunut: saatiin suoraan aurinkoisin kadunvarsipöytä, jossa sitten istuttiinkin seuraavat liki kolme tuntia nauttimassa auringosta ja todella hyvästä brunssista.
Kuten ilmeestäkin ehkä huomaa, ollaan aika lailla parhauden ytimessä.
Tuoreista mintun lehdistä tehty tee - niin hyvää, ettei sanotuksi saa.
Tarjolla oli niin paljon kaikenlaista ihanaa syötävää, ettei mitenkään ollut mahdollista maistaa kaikkia. Yhdelle oli kuitenkin pakko jättää tilaa: Cayetanossa saa nimittäin itse paistaa omat vohvelinsa, ja olihan sellainen ihan pakko testata. Ja olihan se ihan taivaallisen hyvää.
Vohvelin evoluutio.
Kun lopulta maltettiin nousta pöydästä - toisin sanoen, kun kumpikaan ei yksinkertaisesti kyennyt enää syömään yhtään mitään - käveltiin korttelin päässä olevalle Boxhagener Platzille, jossa oli tavalliseen tapaan sunnuntai(kirppu)tori. Tarjolla oli tavaraa todellakin laidasta laitaan: sieltä olisi voinut ostaa mukaan niin huonekaluja, koruja, vaatteita, kirjoja kuin myös miesmallinuken vasemman jalan.
Tarkoitus ei ollut ostaa mitään, varsinkin kun lentokoneen matkatavararajat saattaa hyvinkin paukkua, vaikka Tiina veikin osan mun kamoista jo Suomeen, mutta siinä vaiheessa kun osuttiin pienelle kojulle, jossa oli myynnissä mitä suloisimpia taideprinttejä, niin lopulta mieli muuttui. Kahden taiteilijan luomat Zozovillen hahmot olivat niin sympaattisia, että yksinkertaisesti oli pakko hankkia yksi kuva itsellekin: Wanted, have you seen this sock?
Sunnuntai-iltapäivä päättyi lopulta samaan kuin moni kesäinen sunnuntai tätä ennenkin: tällä kertaa päädyin Weberwiesen puiston nurmikolle pitkäkseen, kuuntelemaan suihkulähteen solinaa ja nauttimaan auringon lämmöstä.
Illalla suuntasin vielä hot joogaan, jossa minua lämmitti paitsi lämpimässä salissa tehty erinomainen joogaharjoitus, myös tunnin vetäjän lämpimät syntymäpäiväonnittelut, jotka tulivat kyllä täysin odottamatta. Näki ilmeisesti tietokoneeltaan tunnille ilmoittautumisen yhteydessä, että olin juuri täyttänyt vuosia. Tunnin jälkeen kävin vielä kiittämässä vetäjää upeista tunneista, ja nämä kiitokset puolestaan taisivat tulla hänelle täysin odottamatta, mutta ilmeestä päätellen ne olivat yhtä mieluisa yllätys kuin minulle hänen synttärionnittelunsa.
Pitkän ja polveilevan sunnuntaipäivän päätteeksi kävin vielä ennen nukkumaanmenoa kuumassa laventelikylvyssä. Vihdoin untuvatäkin alle päästessäni en voinut muuta kuin todeta, että tässä taisi olla yksi kaikkien aikojen parhaista viikonlopuista.
Perjantai 23.9. - "This will be a night to remember!"
Syntymäpäivä alkoi mukavasti: aamiaispöydässä luin koti-Suomesta tulleet muutamat synttärikortit, ja työpaikalle tullessani tanskalainen Anne lauloi mulle onnittelulaulun, markkinointipuolen työkaveri Alina tuli halaamaan, ja viikkoa aiemmin firmaan tullut toinen suomalainen - Katri hänkin - puolestaan oli jopa täysin odottamatta ostanut mulle pienen lahjan.
Katrilta Katrille.
Muutamat töissä ihmettelivät, mitä oikein tein siellä, jos kerran oli syntymäpäiväni, miksen ollut ottanut vapaapäivää ja huidellut menemään kaupungilla. En tiedä onko tuo sitten täällä miten yleinen käytäntö, mutta olin ihan ihmeissäni kysymyksestä, ei mulle tullut mieleenkään mitään tuollaista...
Jokin tuosta kommentista kai kuitenkin jäi pyörimään mielen perukoille, sillä päätin lähteä töistä tavallista aikaisemmin ja, kun kerran nyt Berliinissä ollaan, tehdä jotain todellakin tavallisuudesta poikkeavaa. Toisin sanoen vihdoin toteuttaa suunnitelman, joka oli ollut ajatuksissa jo ties kuinka pitkään.
Nousin siis Alexanderplatzin tv-torniin katsomaan maisemia ja nauttimaan itseni kunniaksi lasin kuohuvaa.
Tuolla minä asun
Jossain tuolla on Helsinki, joka kutsuu lauantaina...
Joku oli tallannut HumboldtBoxin viereiselle nurmikolle valtavan sydämen, too cute!
Korkeuksista maan pinnalle
Kiitos ihanien työkavereiden ja ennen kaikkea Elodien ja poikaystävänsä Matthiaksen, ei synttäripäivän poikkeuksellisuus jäänyt tähän. Illalla oli nimittäin vuorossa synttärijuhlat, Elodien ja Matthiaksen ihanan isossa asunnossa. Ruokaa, juomaa ja hauskoja ihmisiä - siitä on erittäin onnistuneet bileet tehty.
Mulle oli jopa kakku, jonka kynttilät tietysti sain puhaltaa kaikkien laulaessa happy birthday to you... Ja hyvää oli!
Juhlat - mikä ihana (teko)syy vihdoin pukeutua alun perin Barcelonasta bongttuun ja lopulta Zell am Seestä ostettuun silkkimekkoon!
Vieraita tuli paikalle lopulta yllättävän paljon, sillä yksi uusi työkaveri toikin (osin ilmeisen tahattomasti) mukanaan vajaat kymmenen kaikille muille täysin uppo-outoa tyyppiä... Oli hieman hassua vastaanottaa synttärionnitteluja täysin tuntemattomilta ihmisiltä, mutta mikäs siinä. Tunnelman noustessa lähdettiin lopulta vielä Rosi’s-nimiseen baariin, josta minä ja Anne lähdettiin ensimmäisten joukossa kohti kotia jo joskus neljän jälkeen... viimeisimmät olivat lähteneet aamuyhdeltätoista. Ilmiselvästi bileissä viihtyivät muutkin kuin vain minä!
24.9. - Maanpinnan alla ja ylösalaisin
Lauantaiaamuna heräsin sisäiseen kellooni ja auringonvaloon jo vähän yhdeksän jälkeen, mutta koska ei ollut kiire mihinkään, söin kaikessa rauhassa aamiaisen ja lueskelin paksun untuvatäkkini alla lehtiä. Hyvät naurut irtosi Tallinnan nähtävyyksiä esittelevästä jutusta, jossa todettiin seuraavaa:
"Älä mene Virukadulle: täällä tungeksivat halvan alkoholin perässä tulleet suomalaisturistit."
Iltapäivällä suuntasin Alexin Weltzeituhrille (Maailmankello) tapaamaan Annen kämppiksineen. Aurinkoisesta päivästä huolimatta meidän suunta vei maanpinnan alle, ensin metrolla Gesundbrunnenin asemalle, ja sieltä Berliner Unterwelten-kierrokselle tutustumaan Berliinin maanalaisiin nähtävyyksiin.
Valitettavasti se opastettu kierros, johon haluttiin osallistua, oli jo loppuunmyyty, joten toisen maailmansodan aikaisten bunkkerien raunioiden sijasta tutustuttiin toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisiin väestönsuojiin ja maanalaisiin käytäviin. Puolentoista tunnin opastettu kierros meni kuin siivillä, sillä opas oli todella hyvä: puhui rentoa Berliinin murretta, tiesi valtavasti yksityiskohtia ja osasi esittää asiansa kiinnostavalla tavalla ja ennen kaikkea (mustalla) huumorilla höystettynä.
Takaisin maan pinnalle, kotiin vaihtamaan vaatteet, ja uudelleen Annen kanssa liikenteeseen kohti itävaltalaisravintola No Kangaroon ruokia. Paikan ruokalistalta löytyy oikeastaan kaikki olennaiset tyypilliset itävaltalaisruoat, joista päädyin klassikkoon eli Wiener schnitzeliin. Eteen tuotu annos oli aivan järjettömän kokoinen - ja järjettömän hyvä.
Vähemmästäkin lähtee nälkä...
Vaikka jälkiruoaksi olisi tehnyt mieli tilata vielä Kaiserschmarrn (eräänlainen pannukakku), oli pakko todeta, ettei yksinkertaisesti kykene syömään enää yhtään (kun schnitzeliäkin jäi ylitse). Sen sijaan etsittiin käsiimme ”upside down bar”, josta olin kuullut ekaa kertaa jo kuukausia aiemmin ja jonne olin siitä lähtien halunnut päästä - ja vihdoin pääsin näkemään, miltä Madame Claudessa oikeasti näyttää.
Kaikki todellakin oli ylösalaisin: huonekalut, matot, jopa kengät katossa, taulut ja kellot ylösalaisin... Ihan älyttömän hauska paikka, jossa vieläpä oli todella kotoisa tunnelma.
Which way is up?
Istuttiin hämyisässä kellarissa juoman ääressä pitkät tovit, ennen kuin todettiin edellisen illan painavan sen verran kummallakin silmissä, että parasta on suunnata kotiin. Pyörämatka kesti kuitenkin ennakoitua kauemmin, sillä matkan varrelle osui niin monta siistiä graffitia ja seinämaalausta, että kumpikin halusi vähän väliä pysähtyä ottamaan valokuvia.
Myös Godzilla löytyi.
Illan viimeinen valokuva
25.9. - aurinkoa, brunssia ja chilisuklaajäätelöä
Myös sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä (tämän viikonlopun säät oli paremmat kuin monena heinä- tai elokuun viikonloppuna konsanaan!), joten mikäpä oli suunnatessa jo kymmeneltä ulos upeaan syyspäivään.
The future is so bright you have to wear sunglasses!
Tälle sunnuntaille osui sopivasti Berliinin maratoni, joten oltiin sovittu Annen kanssa, että mennään katsomaan, miltä niin massiivinen ja tunnettu urheilutapahtuma oikein näyttää ja tuntuu. Ja on todettava, että tunnelma oli kyllä aika huikea ihan vaan katsojanakin: upea sää, Karl-Marx-Allee täynnä juoksijoita, ja puitteina kaupungin maamerkit. Huh huh.
Aikamme fiilisteltyämme ja kannustettuamme juoksijoita suunnattiin kohti Friedrichshainia ja Cayetanon brunssia. Koska Karl-Marx-Allee oli pitkät pätkät suljettu maratonin takia, oli tietysti ihan pakko ajaa pyörällä keskellä tätä valtaväylää, kun kerrankin voi.
Sunnuntai oli vuorostaan Annen syntymäpäivä, joten sanoin tarjoavani hänelle brunssin synttärilahjaksi. Ja vaikka itse sanonkin, niin lahja oli kyllä harvinaisen onnistunut: saatiin suoraan aurinkoisin kadunvarsipöytä, jossa sitten istuttiinkin seuraavat liki kolme tuntia nauttimassa auringosta ja todella hyvästä brunssista.
Kuten ilmeestäkin ehkä huomaa, ollaan aika lailla parhauden ytimessä.
Tuoreista mintun lehdistä tehty tee - niin hyvää, ettei sanotuksi saa.
Tarjolla oli niin paljon kaikenlaista ihanaa syötävää, ettei mitenkään ollut mahdollista maistaa kaikkia. Yhdelle oli kuitenkin pakko jättää tilaa: Cayetanossa saa nimittäin itse paistaa omat vohvelinsa, ja olihan sellainen ihan pakko testata. Ja olihan se ihan taivaallisen hyvää.
Vohvelin evoluutio.
Kun lopulta maltettiin nousta pöydästä - toisin sanoen, kun kumpikaan ei yksinkertaisesti kyennyt enää syömään yhtään mitään - käveltiin korttelin päässä olevalle Boxhagener Platzille, jossa oli tavalliseen tapaan sunnuntai(kirppu)tori. Tarjolla oli tavaraa todellakin laidasta laitaan: sieltä olisi voinut ostaa mukaan niin huonekaluja, koruja, vaatteita, kirjoja kuin myös miesmallinuken vasemman jalan.
Tarkoitus ei ollut ostaa mitään, varsinkin kun lentokoneen matkatavararajat saattaa hyvinkin paukkua, vaikka Tiina veikin osan mun kamoista jo Suomeen, mutta siinä vaiheessa kun osuttiin pienelle kojulle, jossa oli myynnissä mitä suloisimpia taideprinttejä, niin lopulta mieli muuttui. Kahden taiteilijan luomat Zozovillen hahmot olivat niin sympaattisia, että yksinkertaisesti oli pakko hankkia yksi kuva itsellekin: Wanted, have you seen this sock?
Sunnuntai-iltapäivä päättyi lopulta samaan kuin moni kesäinen sunnuntai tätä ennenkin: tällä kertaa päädyin Weberwiesen puiston nurmikolle pitkäkseen, kuuntelemaan suihkulähteen solinaa ja nauttimaan auringon lämmöstä.
Illalla suuntasin vielä hot joogaan, jossa minua lämmitti paitsi lämpimässä salissa tehty erinomainen joogaharjoitus, myös tunnin vetäjän lämpimät syntymäpäiväonnittelut, jotka tulivat kyllä täysin odottamatta. Näki ilmeisesti tietokoneeltaan tunnille ilmoittautumisen yhteydessä, että olin juuri täyttänyt vuosia. Tunnin jälkeen kävin vielä kiittämässä vetäjää upeista tunneista, ja nämä kiitokset puolestaan taisivat tulla hänelle täysin odottamatta, mutta ilmeestä päätellen ne olivat yhtä mieluisa yllätys kuin minulle hänen synttärionnittelunsa.
Pitkän ja polveilevan sunnuntaipäivän päätteeksi kävin vielä ennen nukkumaanmenoa kuumassa laventelikylvyssä. Vihdoin untuvatäkin alle päästessäni en voinut muuta kuin todeta, että tässä taisi olla yksi kaikkien aikojen parhaista viikonlopuista.