Mun sydämeni kaipaa jonnekin muualle, järki sanoo ei mutta sydän tappelee vastaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä, se ihminen on niin lähellä mutta niin kaukana ja kaikesta on tehtävä aina näin vaikeaa.
Mun on vaikea ystävystyä, kun tuntuu, että ihmiset inhoavat mua jo valmiiksi. Mua luonnehditaan hirveän usein kylmäksi, ja mä haluaisin tuntea vain sen tietyn, joka ei edes vilkaise.
mua ahdistaa niin älyttömästi se, etten mä pysty enää elämään ilman jatkuvaa tunnetta siitä, että mä olen syönyt liikaa. mä olen naurettavan tietoinen mun pyöreydestä koko ajan, vaikken mä edes ole pyöreä. mä tunnen koko ajan mun vatsan niin pulleaksi ja mua vaan inhottaa. mulla on hyvä olla ainoastaan sillon, kun mulla on kamala nälkä enkä mä ole syöny koko päivänä mitään.
(ps mä rakastan babaria, mulle luettiin noita kirjoja aina pienenä iltasaduksi)
mä olen niin kyllästynyt tähän esittämiseen, siihen että pitäisi muka varoa sanojani, sitä etten voi (osaa) kirjoittaa edes omaan journaliini täysin rehellisesti. olen nyt jotenkin niin surullinen enkä osaa käsitellä tätä tunnetta, huomiotta jättäminen on pahinta mutta mitä tässä muka tekisin. ahdistavaa.
Mä en vieläkään tohdi tai edes osaa olla oma itseni; oon niin epävarma ja musta tuntuu usein, että muut ei tykkäisi 'oikeasta minästäni'. Mutta en mä näinkään, teeskentelemällä, ole ainakaan onnellinen, vaan erittäin kaukana siitä.
Comments 11
Reply
Reply
(ps mä rakastan babaria, mulle luettiin noita kirjoja aina pienenä iltasaduksi)
Reply
Reply
Reply
Leave a comment