Pikkuveli soitti osastoltaan. Paasasi meidän maailman todellisuudesta muihin verrattuna, puhui piirretyistä, eläinhahmoista ja joukosta maailmanluokan poliitikkojen kumartavia henkiä. Leveili tappaneensa 4000 ihmistä ja omistavansa kaikkein suurimman helvetin. Lopetin vartin kestäneen puhelun, kun tämä alkoi inspiroimaan rapreggaella Jeesuspilkkaa
(
Read more... )
Comments 5
tuo sun pikkuveljen tilanne ei ilmeisesti ole mikään uus juttu. luulisin, sen olevan hyvä ettet ahdistu moisista puheista. voisko se kertoo siitä, että oot jotenkin hyväksynyt tilanteen sellaisena kuin se on.
-annina (ps. tavattiin ryttylässä 99. kirjotit positiivisuuspaperiin että mulla on hieno huppari. (se oli samanlainen kuin sun, fruit of the loom. :)
Reply
Luullakseni koitin sanoa suunnilleen tota: olen omasta ja muidenkin mielestä hyväksynyt tilanteen. Esim. syksyllä ahdisti kovasti se, kun kaksi omaelämäkertaani lukenutta opettajaa sanoi suoraan miten osa mun kirjallisista kyvyistä ja potentiaalista juontaa juurensa siitä miten läheltä seurasin mitä mun veljelle tapahtui. Enkä voi mitään sille että se tuo kirjoittamiseen yhä jonkinlaista syyllisyyttä: minä lyön parhaassa tapauksessa rahoiksi sillä miten sen elämä meni pilalle. Lisäksi toinen näistä opettajista kehui mun ideaa hakeutua mielenterveystyöhön just sillä perusteella, että sellainen ois mun kokomuksella helppoa. Oon kuulemma karaistunut. Kyllä nuo veljen jutut silti hirvittää ja pilaa helposti juhlamielen muutamalta illalta.
Reply
tarkoitatkohan sitä nuorta kaveria, jonka isosena olin rydessä (muistaakseni) vuonna 2001? mitä sille tapahtui? idea hakeutua mielenterveystyöhön.. mitä opiskelet? jonkun teorian mukaan asioita itse kokenut (tai läheltä seurannut) voi ymmärtää samassa tilanteessa olevia jollain tavalla paremmin. eihän se päde kaikkeen, mutta kyllähän omakohtainen kokemus tekee asiasta entistä todellisemman. mutta etkös sä ole nykyjään töissä postissa?
Reply
Sama nuori kaveri. Vaikea sanoa mitä tapahtui. Nyt se on jo kolmannen kerran hoidossa. Tarkkaa diagnoosia ei ole. Ilmeisesti se käytti liikaa huumeita, innoistui liikaa hörhömusiikin vääntämisestä omissa oloissaan ja seurusteli liian nuorena ja liian vakavasti liian monen itseään vanhemman tytön kanssa.
Nyt oon postilla töissä, mutta en tietenkään aio jäädä sinne loppuelämäkseni. Puolentoista vuoden päästä loppuu kirjoittajalinja kriittisessä korkeakoulussa, jonka jälkeen aion joko johonkin ammattikorkeaan tai yliopistoon. Tällä hetkellä tuntuis luontevimmalta opiskella sosionomiksi ja suuntautua joko nuoriso- tai mielenterveystyöhön, mutta on mulla onneksi aikaa miettiä. Mitäs itse teet?
Reply
Leave a comment