(no subject)
Oli pakko penkoa tämä netistä ja laittaa tänne, kun eilen kurssilla kouluttaja kertoi, ja naurettiin kaverin kanssa ihan kipeinä xD (En tiedä, ehkä sitä ei sillä lailla tajua, mitä hauskaa tässä on, jos ei koirista niin pidä, mutta ainakin on hauska xD Asennoitukaa!)
Prologi
Oletko koskaan miettinyt, miksi belgianpaimenkoiran tai muun palveluskoirarotuisen koiran omistaja rämpii koiransa kanssa metsätreeneissä niin räntäsateella kuin heinäkuun helteessä, tekee itsestään naapureiden silmissä naurettavan piilottamalla koiran etsittäväksi vanhoja risoja sukkia lähipuistoon, tai opettaa koiralleen kummallisia temppuja, joita se osaa suorittaa vaikkapa 50 metrin etäisyydellä ohjaajasta? Jos vastaat, että kyse on tietysti siitä, että omistaja haluaa heidän pärjäävän palveluskoirakokeissa, olet rankasti väärässä!
Palveluskoira on käyttökoira, ja käyttö ei tarkoita hassujen -- ja oikeasti varsin halpojen -- pystien hankkimista maakuntakerhojen koirakilpailuissa, vaan toimintoja, jotka auttavat omistajaa selviytymään jokapäiväisistä tilanteista. Todellisuudessahan jokainen päivä on "survival game", ja hyvin koulutettu koira voi auttaa omistajaa selviytymään siinä. Bonuksena omistaja voi monipuolisella koulutuksella saada itselleen koiran, joka ansaitsee mainetta ja kunniaa PK-kokeissa, mutta siitäkin huolimatta tärkeintä on, että koira pitää huolta omistajastaan, tai joskus muistakin ihmisistä.
Otetaanpa pari esimerkkiä elävästä elämästä, niin ehkä ymmärrätte paremmin, mistä puhun:
Ensimmäinen näytös:
Koiranohjaaja M ja koira A keskellä kesäyötä M-ihmisen työpaikalla kilometrien päässä sivistyksestä
Ongelman kuvaus:
M-ihminen on päättänyt ennen pitkää ja tylsää yövuoroaan käydä lenkillä, minkä jälkeen tulee tietysti käydä suihkussa. M-ihminen lähtee lähes "nakkena", pyyhe ympärillään, hiippailemaan työhuoneestaan kohti suihkua ja lämäyttää työhuoneen oven kiinni. Koira A jää huoneeseen. Läimästyään oven kiinni ihminen tajuaa paitsi kaikkien vaatteidensa, myös avainten olevan huoneessa, ja ovi menee takalukkoon.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy ja lähtee nakkena juoksemaan ulos lähimpään naapuriin. On yö, ja matka on pitkä. Ihminen saattaa joutua hyttysten tai karhujen kuoliaaksiraatelemaksi, tai vähintäänkin lähin naapuri hätääntyy ja kutsuu paikalle valkotakkiset sedät. Ihminen päätyy yötöiden sijasta pakkopaitaan suljetulle osastolle, mistä ehkä kukaan ei huomaa hakea häntä kotiin.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Ihminen menee (edelleen nakkena) huoneensa ikkunan taakse toteamaan, että kyseisen tuuletusikkunan saa auki vain 10 cm matkalla, josta edes anorektikko käärmenainen, puhumattakaan hyvinsyöneestä tähtitieteilijästä, ei pysty ryömimään sisään. Ei hätää! Käyttökoira on toimintavalmiina! Ihminen aloittaa pontevan käskysanan "esine!" hihkumisen ikkunan takana. Koira toimittaa raollaan olevan ikkunan luokse kahdet sukat, yhden vissypullon, matkalla puolityhjästä tyhjäksi muuttuvan kahvimukin, tietokoneen näppäimistön, kukkaruukun, rubikin kuution, oranssin yliviivaustussin ja -- AVAIMET! Aamulla koira ja ihminen poistuvat yövuorostaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koira syö kotona pekoni-muna-aamiaisen, ihminen tyytyy kaurapuuroon.
Toinen näytös:
Koiranohjaaja M ja koira A keskellä talviyötä erittäin kylmänä pakkasyönä M-ihmisen työpaikalla kilometrien päässä sivistyksestä.
Ongelman kuvaus:
M-ihminen on keskiyöllä lähdössä töistä kotiin, mutta päättää viime hetkellä tarkistaa, näkyykö ulkona revontulia. M-ihminen tarpoo lumihangessa pimeälle takapihalle, seisoo siellä aikansa A-koiran ihmetellessä selän takana, päättää lähteä kotiin, kävelee autonsa luokse, ja huomaa kadottaneensa autonavaimet.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy, etsii aikansa autonavaimia lumikasoista pimeässä, minkä jälkeen joko palaa murtuneena sisälle tai hädissään hukkaa vielä sisäavaimensakin, jolloin todennäköisesti joutuu jääkarhun tai pakkasen puremaksi ennen aamunkoittoa.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Ihminen käärii kaulahuivin tiukemmin, sanoo käheällä äänellä koiralle "esine!" ja osoittelee reittiä, jota hän käveli metrisessä kinoksessa rakennuksen ympäri. Hetken päästä koira kirmaa ihmisen luokse iloisesti autonavaimet suussa. Ihminen käynnistää autonsa, mutta jää vielä hetkeksi heittelemään koiralle tennispalloa.
Kolmas näytös:
Koiranohjaajat M ja K, sekä koirat A, K, ja T itä-helsinkiläisessä erämaassa jälkitreeneissä.
Ongelman kuvaus:
M-ihminen ja A-koira ajavat K-ihmisen polkemaa, varsin pitkää, jälkeä itselleen täysin tuntemattomassa maastossa. M-ihminen on varmuuden vuoksi jättänyt kartan, kompassin, kännykän ja suuntavaistonsa autoon. Yhtenä kauheana hetkenä M-ihminen tajuaa, että he ovat varmaankin ajaneet harhaan omalta jäljeltään -- koira näyttää seuraavan jotakin muita merkkejä myötäilevää jälkeä, täysin eri suuntaan kuin K oli jäljen polkenut. M keskeyttää jäljestämisen, ja tajuaa heidän olevan täysin eksyksissä.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy, eikä tiedä missä on. Koirakaan ei enää tiedä missä on, kun ihminen käski lopettaa lupaavasti alkaneen jäljestyksen. Ihminen kävelee ympyrää, kiskoen koiraa perässään. Ihminen tajuaa olevansa täysin eksyksissä helsinkiläisessä erämaassa, kaukana sivistyksestä -- edes jäätelöauton tuttu jollotus ei tänne kantaudu. Ihminen ja koira löytävät muutamia kantarelleja ja toteavat säilyvänsä hengissä ehkä viikon, jos ei etsintäpartio löydä heitä sitä ennen. Sen jälkeen kohtalona on varma kuolema.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Tässä tapauksessa koira A on se vähemmän hyödyllinen käyttökoira, joka noutaa omistajalleen kantarelleja, mutta ei tajua näyttää reittiä kotiin. M-ihminen järsii raakoja kantarelleja, kaipailee kännykkäänsä, ja on murheellinen. Hän yrittää huutaa K-ihmistä ja muita treenikavereitaan -- turhaan. M vaipuu epätoivoon, voimatkin alkavat ehtyä ympyrän kävelemisestä. Kantarellien seuraksikin kaipaisi juotavaa -- kuiva valkoviini olisi poikaa, mutta vesikin kelpaisi. M ja A istahtavat mustikkamättäälle, ja elämä kulkee filminauhana heidän ohitseen... kunnes... jostakin kaukaa kuuluu voimakas, kiihkeä, IHANA belgianpaimenkoiran haukku! Haukkuvat hakukoirat K ja T näyttävät taitonsa, K-ihmisen rohkaisemina avaavat äänijänteensä ja päästävät ilmoille miehiset tervunhaukkunsa! M ja A kuulevat tuon jäätelöautoakin kauniimman sulosoinnun, ja suunnistavat äänen mukaan takaisin lähtöpisteeseen, väistellen matkalle osuvia kyykäärmeitä ja muita hengenvaarallisia ansoja. Jälleennäkeminen on riemukas, eikä M enää koskaan valita K- ja T-koirien "räksyttävän turhanpäiten".
Epilogi
PK-kokeissa on mukava käydä testaamassa taitojaan, ja vielä hienompaa on, jos niissä menestyy. Kaikkein hienointa koiran kanssa harrastamisessa on kuitenkin se, että koiran ja omistajan välille muodostuu molemminpuolisen luottamuksen suhde, ja koira oppii kyselemättä noudattamaan omistajansa käskyjä. Joskus käskyjä joutuu antamaan tilanteissa, jotka eivät vastaa harjoituksia, ja joiden onnistumisesta ei ole takeita. Omistajan on vain luotettava koiraansa, ja luultavasti silloin, JUURI silloin, koira osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Illalla kotona hyvän aterian jälkeen tyynykasalla koira kainalossaan maatessaan omistajalla on aihetta aivan erityiseen ylpeyteen: koirani on todellinen KÄYTTÖKOIRA!
Eikä enää vitutakaan niin kovin, kun löysin eilen koneelta vaivalla kirjoittamani nc-17- pätkän, josta oikeasti pidän. Pitää vielä kursia sitä vähän parempaan muotoon xp
Prologi
Oletko koskaan miettinyt, miksi belgianpaimenkoiran tai muun palveluskoirarotuisen koiran omistaja rämpii koiransa kanssa metsätreeneissä niin räntäsateella kuin heinäkuun helteessä, tekee itsestään naapureiden silmissä naurettavan piilottamalla koiran etsittäväksi vanhoja risoja sukkia lähipuistoon, tai opettaa koiralleen kummallisia temppuja, joita se osaa suorittaa vaikkapa 50 metrin etäisyydellä ohjaajasta? Jos vastaat, että kyse on tietysti siitä, että omistaja haluaa heidän pärjäävän palveluskoirakokeissa, olet rankasti väärässä!
Palveluskoira on käyttökoira, ja käyttö ei tarkoita hassujen -- ja oikeasti varsin halpojen -- pystien hankkimista maakuntakerhojen koirakilpailuissa, vaan toimintoja, jotka auttavat omistajaa selviytymään jokapäiväisistä tilanteista. Todellisuudessahan jokainen päivä on "survival game", ja hyvin koulutettu koira voi auttaa omistajaa selviytymään siinä. Bonuksena omistaja voi monipuolisella koulutuksella saada itselleen koiran, joka ansaitsee mainetta ja kunniaa PK-kokeissa, mutta siitäkin huolimatta tärkeintä on, että koira pitää huolta omistajastaan, tai joskus muistakin ihmisistä.
Otetaanpa pari esimerkkiä elävästä elämästä, niin ehkä ymmärrätte paremmin, mistä puhun:
Ensimmäinen näytös:
Koiranohjaaja M ja koira A keskellä kesäyötä M-ihmisen työpaikalla kilometrien päässä sivistyksestä
Ongelman kuvaus:
M-ihminen on päättänyt ennen pitkää ja tylsää yövuoroaan käydä lenkillä, minkä jälkeen tulee tietysti käydä suihkussa. M-ihminen lähtee lähes "nakkena", pyyhe ympärillään, hiippailemaan työhuoneestaan kohti suihkua ja lämäyttää työhuoneen oven kiinni. Koira A jää huoneeseen. Läimästyään oven kiinni ihminen tajuaa paitsi kaikkien vaatteidensa, myös avainten olevan huoneessa, ja ovi menee takalukkoon.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy ja lähtee nakkena juoksemaan ulos lähimpään naapuriin. On yö, ja matka on pitkä. Ihminen saattaa joutua hyttysten tai karhujen kuoliaaksiraatelemaksi, tai vähintäänkin lähin naapuri hätääntyy ja kutsuu paikalle valkotakkiset sedät. Ihminen päätyy yötöiden sijasta pakkopaitaan suljetulle osastolle, mistä ehkä kukaan ei huomaa hakea häntä kotiin.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Ihminen menee (edelleen nakkena) huoneensa ikkunan taakse toteamaan, että kyseisen tuuletusikkunan saa auki vain 10 cm matkalla, josta edes anorektikko käärmenainen, puhumattakaan hyvinsyöneestä tähtitieteilijästä, ei pysty ryömimään sisään. Ei hätää! Käyttökoira on toimintavalmiina! Ihminen aloittaa pontevan käskysanan "esine!" hihkumisen ikkunan takana. Koira toimittaa raollaan olevan ikkunan luokse kahdet sukat, yhden vissypullon, matkalla puolityhjästä tyhjäksi muuttuvan kahvimukin, tietokoneen näppäimistön, kukkaruukun, rubikin kuution, oranssin yliviivaustussin ja -- AVAIMET! Aamulla koira ja ihminen poistuvat yövuorostaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koira syö kotona pekoni-muna-aamiaisen, ihminen tyytyy kaurapuuroon.
Toinen näytös:
Koiranohjaaja M ja koira A keskellä talviyötä erittäin kylmänä pakkasyönä M-ihmisen työpaikalla kilometrien päässä sivistyksestä.
Ongelman kuvaus:
M-ihminen on keskiyöllä lähdössä töistä kotiin, mutta päättää viime hetkellä tarkistaa, näkyykö ulkona revontulia. M-ihminen tarpoo lumihangessa pimeälle takapihalle, seisoo siellä aikansa A-koiran ihmetellessä selän takana, päättää lähteä kotiin, kävelee autonsa luokse, ja huomaa kadottaneensa autonavaimet.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy, etsii aikansa autonavaimia lumikasoista pimeässä, minkä jälkeen joko palaa murtuneena sisälle tai hädissään hukkaa vielä sisäavaimensakin, jolloin todennäköisesti joutuu jääkarhun tai pakkasen puremaksi ennen aamunkoittoa.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Ihminen käärii kaulahuivin tiukemmin, sanoo käheällä äänellä koiralle "esine!" ja osoittelee reittiä, jota hän käveli metrisessä kinoksessa rakennuksen ympäri. Hetken päästä koira kirmaa ihmisen luokse iloisesti autonavaimet suussa. Ihminen käynnistää autonsa, mutta jää vielä hetkeksi heittelemään koiralle tennispalloa.
Kolmas näytös:
Koiranohjaajat M ja K, sekä koirat A, K, ja T itä-helsinkiläisessä erämaassa jälkitreeneissä.
Ongelman kuvaus:
M-ihminen ja A-koira ajavat K-ihmisen polkemaa, varsin pitkää, jälkeä itselleen täysin tuntemattomassa maastossa. M-ihminen on varmuuden vuoksi jättänyt kartan, kompassin, kännykän ja suuntavaistonsa autoon. Yhtenä kauheana hetkenä M-ihminen tajuaa, että he ovat varmaankin ajaneet harhaan omalta jäljeltään -- koira näyttää seuraavan jotakin muita merkkejä myötäilevää jälkeä, täysin eri suuntaan kuin K oli jäljen polkenut. M keskeyttää jäljestämisen, ja tajuaa heidän olevan täysin eksyksissä.
Tavallisen ihmisen toimintamalli:
Ihminen hätääntyy, eikä tiedä missä on. Koirakaan ei enää tiedä missä on, kun ihminen käski lopettaa lupaavasti alkaneen jäljestyksen. Ihminen kävelee ympyrää, kiskoen koiraa perässään. Ihminen tajuaa olevansa täysin eksyksissä helsinkiläisessä erämaassa, kaukana sivistyksestä -- edes jäätelöauton tuttu jollotus ei tänne kantaudu. Ihminen ja koira löytävät muutamia kantarelleja ja toteavat säilyvänsä hengissä ehkä viikon, jos ei etsintäpartio löydä heitä sitä ennen. Sen jälkeen kohtalona on varma kuolema.
Käyttökoiran omistajan toimintamalli:
Tässä tapauksessa koira A on se vähemmän hyödyllinen käyttökoira, joka noutaa omistajalleen kantarelleja, mutta ei tajua näyttää reittiä kotiin. M-ihminen järsii raakoja kantarelleja, kaipailee kännykkäänsä, ja on murheellinen. Hän yrittää huutaa K-ihmistä ja muita treenikavereitaan -- turhaan. M vaipuu epätoivoon, voimatkin alkavat ehtyä ympyrän kävelemisestä. Kantarellien seuraksikin kaipaisi juotavaa -- kuiva valkoviini olisi poikaa, mutta vesikin kelpaisi. M ja A istahtavat mustikkamättäälle, ja elämä kulkee filminauhana heidän ohitseen... kunnes... jostakin kaukaa kuuluu voimakas, kiihkeä, IHANA belgianpaimenkoiran haukku! Haukkuvat hakukoirat K ja T näyttävät taitonsa, K-ihmisen rohkaisemina avaavat äänijänteensä ja päästävät ilmoille miehiset tervunhaukkunsa! M ja A kuulevat tuon jäätelöautoakin kauniimman sulosoinnun, ja suunnistavat äänen mukaan takaisin lähtöpisteeseen, väistellen matkalle osuvia kyykäärmeitä ja muita hengenvaarallisia ansoja. Jälleennäkeminen on riemukas, eikä M enää koskaan valita K- ja T-koirien "räksyttävän turhanpäiten".
Epilogi
PK-kokeissa on mukava käydä testaamassa taitojaan, ja vielä hienompaa on, jos niissä menestyy. Kaikkein hienointa koiran kanssa harrastamisessa on kuitenkin se, että koiran ja omistajan välille muodostuu molemminpuolisen luottamuksen suhde, ja koira oppii kyselemättä noudattamaan omistajansa käskyjä. Joskus käskyjä joutuu antamaan tilanteissa, jotka eivät vastaa harjoituksia, ja joiden onnistumisesta ei ole takeita. Omistajan on vain luotettava koiraansa, ja luultavasti silloin, JUURI silloin, koira osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Illalla kotona hyvän aterian jälkeen tyynykasalla koira kainalossaan maatessaan omistajalla on aihetta aivan erityiseen ylpeyteen: koirani on todellinen KÄYTTÖKOIRA!
Eikä enää vitutakaan niin kovin, kun löysin eilen koneelta vaivalla kirjoittamani nc-17- pätkän, josta oikeasti pidän. Pitää vielä kursia sitä vähän parempaan muotoon xp