Kirjoitin nämä vastaukset jo tammikuussa, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi postata. Mutta muutaman vuoden tauon jälkeen...
1. Mitä teit vuonna 2019 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Hmm, tuntuu, että on ehdottomasti jotain, mutta... ihan heti ei tule mieleen. Eikäkun, joo, siis voisi sanoa, että tavallaan "annoin pakit" tytölle, johon olin ihastunut. Kahdelle tytölle.
2. Piditkä uudenvuodenlupauksesi?
Kuten aina, taaskaan en muista, annoinko lupauksen ja jos annoin, niin unohdin sen nopeasti. Luulen, että oli tarkoitus pitää kiinni joistain edellisenä vuonna loppuneen terapian asioista, mutta en tiedä, oliko se uudenvuodenlupaukseni, ja enpä pitänyt.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Viime vuonna? Ei... kai..? Tai sitten ihan tammikuun alussa.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.
5. Missä maissa kävit?
Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2020 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2019?
En tiedä. Tai siis haluaisin intohimoisen suudelman, mutta omasta näkökulmastani helpoin osallinen siihen on ihminen, jolle toivon onnea elämään, ja intohimoinen suudelma minun kanssani tarkoittaisi, että hänellä on jokin mennyt huonosti, joten en voi toivoa sitä.
Ja lisäksi toivon, että 2020 edes yhdestä suurehkosta taiteellisesta työstä (performanssi, näyttely jne.) jäisi onnistunut fiilis.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2019?
Ei kai mikään. Päiviä ja hetkiä kyllä jää mieleen, mutta en tiedä, muistanko yhdenkään päivämäärää enää edes nyt.
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Tunsin jotain enemmän kahta ihmistä kohtaan.
9. ...ja suurin epäonnistuminen?
No, paljon oli pieniä epäonnistumisia sekä työssä, työssä että ihmissuhteissa, mutta ei kai mitään suurta. Tai, no, ehkä se tuntuu isohkolta, että olin yhdeksän kuukautta töissä galleriassa, enkä voi sanoa kokevani turkulaisia taiteilijoita yhtään aiempaa läheisempinä.
10. Kärsitkö vammoista?
Ensimmäisestä galleriatyöpäivästä (3.1.2019) lähtien nukuin huonosti koko vuoden. Ehkä se on vamma.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Sipsireppu.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Aa ja Koo olivat lempeitä minua kohtaan, mikä lisää uskoa ihmisiin.
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Aan ja joiltain osin itseni.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kuten aina, puolet rahoista menee vuokraan. Tai, no, viime vuonna alle puolet, mutta selvästi enemmän kuin mihinkään muuhun kuitenkin.
15. Mistä innostuit eniten?
Olin innostunut ja kauhuissani töiden alkamisesta, innostunut myös mahdollisuudesta tehdä kosketeltava näyttely Beelle sekä syksyllä tiedosta, että saamme Ämmän kanssa tehdä tänä vuonna näyttely Poriin.
16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2019?
Running Up That Hill ja Crazy For You, ja lisäksi Madonna ja Queen yleisemmin. Ainakin ne.
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Sekä että.
18. Lihavampi vai laihempi?
Lihavampi.
19. Rikkaampi vai köyhempi?
Tällä hetkellä olen huomattavasti rikkaampi; kymmenen kuukauden päästä en enää.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Edellinen vastaukseni (eli helmikuussa 2016) oli: "Ollut aktiivinen kaiken sellaisen suhteen, mihin täytyy käyttää ruumistani." Se sopii myös vuoteen 2019, vaikka 2019 olikin noilta osin lupaava. Ja nukkunut (no, sehän sopii myös tuohon yleistoiveeseen).
21. ...entä vähemmän?
Tehnyt johtopäätöksiä pienistä asioista.
22. Miten vietit joulun?
Maaten, syöden, juoden, katsoen tv:tä.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Enpä tiedä. Varmaan jokin hetki olisi, mutta nämä ovat aina vaikeita, kun pitäisi olla tilanne, jossa miulla oikeasti olisi ollut mielessä jokin toinen vaihtoehto kuin se, jonka mukaan toimin. Varmasti sellainen tilannekin on ollut, mutta en nyt muista.
24. Rakastuitko vuonna 2019?
En, vaikka ei ollutkaan mikään same-old-same-old -vuosi.
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Hmm, paljonhan tv:tä tuli taas katsottua, mutta, hmm, tsekkaan imdb:stä... Näköjään Watchmenille oon antanut parhaan arvosanan. Ja kun en muista, että olisin mistään aiemmin nähdystäkään suuremmin intoillut, niin olkoon se, vaikka en usko, että sitä tulee koskaan toiste katsottua.
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
"Ilmestyskirja. Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa". (vaikka pääosin luinkin sen edellisenä vuonna)
29. ...entä musiikillinen löytö?
Fontaines D.C.
30. Mitä halusit ja sait?
Halusin, että suoriutuisin työstäni kelvollisesti ja että pystyisin käyttämään kolmipäiväisen viikonlopun taiteellisen kannalta aktiivisesti. Ensimmäinen meni juuri niin (no, työtodistuksessa lukee "erinomaisesti", mutta en kyllä millään käyttäisi sitä sanaa, en edes "kiitettävästi"), ja vaikka vapaapäivät menivätkin melko vapaalla, niin taiteellinen toimintani ei pysähtynyt töiden takia, mikä oli riittävän hyvä.
31. Mitä halusit, muttet saanut?
Halusin varmaan, että hyvillä mielin päättynyt terapia jatkuisi omassa toiminnassani. No, ei jatkunut, mutta tunne-elämässäni olen huomannut positiivisia merkkejä, joten ehkä sain jotain.
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Uusista leffoista parhaan arvosanan oon antanut The Favouritelle, vanhoista Tokyo Storylle ja Portti ikuisuuteen -elokuvalle.
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Oli juhannusaatto. Ensin oli Titanikissa kutsuvierasnäytös "taide-elokuvalleni" ja sitten juhannuskestit Raunistulassa. Ja sitten en viettänyt yötä kotonani.
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettämän paljon tyydyttävämmän?
Eihän sellaista asiaa koskaan ole. Mutta jos Aan kanssa olisi mennyt toisin ja jos olisin ollut palkkatyössäni kunnianhimoisempi, niin olisi ollut hyvä.
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2019?
Vaatteeni kutistuivat alkuvuoden aikana.
36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ehkä Koo hieman.
37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Andy Richterin podcast on tuonut ihan uutta arvostusta ja kiinnostusta häntä kohtaan.
38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Ilmastonmuutos on ollut paljon esillä, mutta kun se on ollut omassa mielessäni jo vuosia ja omasta vinkkelistäni asia, jonka suhteen on helppo valita puolensa, ei se nyt varsinaisesti "säväytä". Ehkä Yhdysvaltain politiikka (Turmpin virkarikossyyte ja demokraattien esivaalit) ovat olleet eniten mielessä.
39. Ketä kaipasit?
Heinä-elokuun Aa-kaipuu oli yli muiden.
40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Koo.
41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2019.
En muista mitään uutta elämänohjetta.
- - - "bonus"kyssärit:
Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
En.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Parin viikon deittailu ei ole seurustelua, mutta merkillepantava asia.
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
En kerro.
Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Olen hyvinkin saattanut suututtaa jonkun joskus, mutta joku/jotkut ei/vät ole kertonutneet siitä. Ässään hermostuin totaalisesti keväällä, mutta sitä asiaa ei koskaan tullut käsiteltyä.
Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
En paljon, mutta sekä avautunut että sulkeutunut.
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En:(.
Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Muistaakseni jokaisella kerralla on salissa ollut joku toinenkin, vaikka Dianassa se ei aina ole ihan varma juttu.
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Kahdeksan vuotta sitten vastasin suunnittelevani tatuoivani graduni ihooni. Kirjoitan sen edelleen tähänkin, jotten unohda asiaa.
Vuoden 2019 ihmiset:
Aakkosjärjestyksessä: Aa, Koo, Äm, Äm.
Kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
Kahta.
Oletko joutunut tappeluun?
En fyysiseen.
Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Aina.
Oletko juonut "perseitä"?
Yksi tai kaksi ruumiinmuistiin jäänytttä krapulaa on ollut, mutta jotenkin tuntuu, että ne johtuivat enemmän ikääntymisestä kuin liiasta juomisesta.
Voittaako vuosi 2020 vuoden 2019?
Vaikka jotain piiiiiiiiiiientä mahdollisuutta ehkä moiselle onkin, niin, juu, ei kyllä voita. 2019 oli kaikesta angsteistakin huolimatta yksi ikimuistettavimmista vuosista - positiivisessa mielessä.
"Ei kai tää nyt kuitenkaan vielä voi olla tässä."