Osa 4 1/2
Aloitin larppaamaan kesällä 1997, vaikka olisin voinut aloittaa jo kahta vuotta aikaisemmin - oli silloin siteitä Pyhän Mikaelin Veljeskuntaan.
Larppaaminen varmasti pelasti mut pahimmalta yksinäisyydeltä, koska nyt mulla oli viiteryhmä johon kuulua. Ja sillei todella siistejä tyyppejä joiden kanssa pöyriä. Ekassa pelissäni tapaamista tyypeistä ystäväpiiriin kuuluu vieläkin Solmu ja Ene, kohteliaisssa puheväleissä ja "ai säkin oot täällä" väleissä on sitten Bokkenia, Jocia, Multista ja Kallin Lauraa.
Joo, olen siis sielultani Korppi. Niiden pelit oli parhaita, ryhmänä ne ei dissannut mua millään tavalla koskaan ja sieltä tuli muutama elinikäinen ystävä. Tunsin oikeasti kuuluvani siinä porukassa. Lukioaikana Atte esitteli mut sitten kompassin porukalle, joka koostui ihmisistä, jotka larppaamisen lisäksi tunsivat toisensa mm. Linnasta ja Tulgoista. Tätä kautta tutustuin huomattavaan suureen osaan nykyisistä ystävistäni; mm. Wolven, Jaakko, Aarne, Juho, Haltia, Heiccu. Toki oli monia silloin tärkeitä tyyppejä kuten Maria, Rea ja Noora, joiden kanssa ei nykyään niin olla tekemisissä, ja sellaisia joiden seuraan en enää hakeudu kuten Aleksi (jonka kanssa oltiin läheisiä) ja Ran. Oli siinä sitten Olausta ja Zetaa ja muita. Fun times. Näin Attea paljon ja puhuttiin paljon puhelimessa.
Näiden tyyppien kanssa tunsin oikeasti olevani yhtä. Se universaali larppaajarakkaus oli tässä ja nyt. Se vähensi erilaisuuden kokemusta, joskin ei täysin, koska en edelleenkään osannut. Tää piiri onneksi taisi tajuta sen. Mulla oli näiden kanssa sellainen tunne, että musta pidettiin ja mut hyväksyttiin ja se oli tosi tärkeää.
Mikkeli oli sitten asia erikseen. Mulla oli aika selkeä johtoasema, aluksi Mikanderin kanssa, sitten ekan vuoden jälkeen itsekseni. Yläasteella mulla oli tukena lähinnä mun vakituin ropeporukka (Ville, Pete ja Nubi) ja sen päälle ne semivakituiset. Ville ja Pete eivät olleet innostuneita larppaamisesta. Sillä puolella tukena oli Hene (joka oli siirtymässä päihdemaailmaan), Vääris (jolla oli lukio, tyttöystävä ja yleinen sählääminen, ei ollut kovin luotettava) ja Ilja (joka oli... no Ilja). Nubi oli tukena ja kuskina, tekemässä peleihin logistiikkaa. Sitten oli ne noin 30-40 muuta aktiivia ja 30-40 vähemmän aktiivia meidän peleissä. My Gods. Tässä porukassa en oikein kuulunut. Mua ei kiinnostanut mm. huumeet, en kuunnellut blackia, julistanut hirveästi Nietzcheä (God is Dead kohtia lukuunottamatta) ja lukiossa en sitten edes ryypännyt hirveän usein kun viinabisnekseni lopahti ja olin vähän köyhempi. Meillä oli siistejä minilarppeja ja kovalla työllä mahdollistin meille pitkät nuorisotalovuorot, joita sitten ihmiset käyttivät.
HAK iteraatio 1 lopetettiin kun kiellostani huolimatta Susiniemi Kakkosessa käytettiin huumausaineita. Tämä vähensin HAKin jäsenet aluksi vähän yli kymmeneen sieltä melkein 80stä. Tämä oli jo lukiossa, joten sitä käsittelen vähän myöhemmin. Sanotaan nyt näin, että pari entistä HAKkilaista teki elämäni sen jälkeen suht ikäväksi jäynänteolla, mutta sille nyt voi mitään.
Kuljin tuolloin Mikkelin katuja swatit ja maiharit jalassa, neuvostoliiton lippu tai Chen kuva paitana. Talvella päällä oli sen lisäksi harmaa mantteli. Suuri syy tähän oli natsien ja skinien määrä Mikkelissä. Se oli se "Saa tulla yrittämään" statement, jonka tein. Rehellisesti sanottuna mä muistan paremmin varhaista lapsuuttani kuin yläastetta. Silloin oli niin paha olo jatkuvasti, ettei muistijälkiä hirveästi tullut. Vedin muuten roolipelikerhoa nuorille muksuille 4Hn piikkiin. Sen muistan. Kaksi vuotta sitä tuli tehtyä.
Muistan myös sen, että mun kanssa väittely saattoi hyvin päättyä väkivaltaan. Silloin ei ollut hirveästi estoja itsellä. Jos joku ei hyväksynyt logiikkaani, sitä hyväksytettiin nyrkillä. Ihmisperse silloin, toivonmukaan vähemmän ihmisperse nyt.
Kotona mua tuettiin larppaamisen suhteen ja meillä sai aina asustaa x kappaletta larppi/ropekavereita, joskus pitkiäkin pätkiä. Vanhemmat tajusi, että tää on nyt se juttu. Ehkä ne tajusi sen, että ilman tätä tappaisin itseni. Kävin myös ensimmäisen oikean riitani vanhempien kanssa. Halusin itseasiassa mennä liiketalouden instituuttiin opiskelemaan, enkä lukioon, kun tajusin, että mulla ei riitä paukut Pitkään Matikkaan (liikaa kuvioita, mulla todettiin hahmotushäiriö yläasteella) ja Ruotsissa olin ysillä jo pirun huono, koska paskat opettajat. Mutsi huuti mulle ja sitä se ei ollut koskaan ennen tehnyt. Löin kerran nyrkillä keittiön pöytään ja huusin "TURPA KIINNI". Pöydästä jouduttiin myöhemmin uusimaan erinäisiä tuki- ja kiinnikejuttuja. Tämän jälkeen kävelin paljain jaloin lumiseen metsään itkemään. Faija tuli hakemaan sieltä jossain vaiheessa pois. Tuo oikeastaan katkaisi mun välit mutsiin äiti-poika ajatuksella. Sen jälkeen olen ajatellut mutsia lähinnä kolleegana. Arvostan häntä hirveästi rautaisena ammattilaisena sosiaalialalla. Mutta en enää äitinä. Huutaminen oli (ja on yhä) yhtä kamalaa kuin lyöminen.
No joo, en mennyt liiketalouden instituuttiin, koska haavena oli lukea historiaa yliopistolla. Se kymppien määrä todistuksessa toki tuki tätä, siis hissan kymppien. Keskiarvo oli joku 8.2 kun menin lukioon, sitä laski Ruotsi joka tais olla kutonen ja sitten oli kasia bilsasta, fyssasta ja kemiasta. Käsityöt, liikunta, sen semmoset, olivat seiskoja ellen ihan väärin muista.
Mun eksklusiivinen Kissin ja Bon Jovin kuuntelu sai näihin aikoihin seurakseen Black Sabbathin, CMX:n, Aerosmithin, Queenin, Def Leppardin ja Uriah Heepin. Myöhemmin tuli sitten Bruce Dickinson, WASP, Halford, Gunnarit, Sisters of Mercy ym ym.
Uusi HAK luotiin nuoremmista kavereista ja lukiokavereista. Tässä vaiheessa kuvaan astuvat Matleena, Leväset, Nakki, Tikkanen, Pyry, Tiuski, Patteri siskoineen, Anttolan tytöt, Wilikki, Kanerva, Korva siskoineen, Mari, Ria, Sanna, Lustig. Osa tuli aikaisemmin (Vol Pieksämäki yhteistyö) ja osa vähän myöhemmin (Vol Somero yhteistyö).
Nää vedet on jo syviä. Osa on voimakkaasti siellä lukiopuolella, johon palaan edelleenkin myöhemmin. Lukion ekasta luokasta voidaan sanoa sen verran, että sinne mentiin sen verran naiivina, että annoin tytön uskotella mulle että se on ihastunut muhun ja haluaa mua, vaikka oli juuri eronnut Atesta ja tahtoi lähinnä kostaa sille. Stupid stupid stupid. Ookoo, olin kai hetken sille se ns välittävä aikuinen ja jouduin kannattelemaan sen yhden itsemurhayrityksen yli. Aina yhtä kivaa. Itselläni eka vakava yritys antaa odottaa vähän kauemmaksi.
Tässä vaiheessa näin jo asioita aika monessa paikassa. En juuri puhunut niistä muille. Oli niistäkin jotain turvaa ja seuraa. Saatoin olla nukkumatta viikkoja, tai no, unet oli luokkaa 3 tuntia, eli se oli mullekin vähän. Kukaan ei koskaan huomannut. Kutsuin itseäni klovniksi, koska pidetty persoonallisuus peitti tuskan ja surun. Paitsi silloin kuin tuska ja suru tulvi yli, ollen pidättelemätöntä. Takerruin aika kovaa jos kukaan osoitti pitävänsä musta ns. oikeasti.
Näillä eväillä mentiin lukioon.