#20: Kohtalotonta, kahleita
Другие записи: Последний звонок* | Raapale #4 | 8 марта | Преобразуя мир вокруг себя
Kävelette Tylyahon katuja pitkin kovin tietämättöminä.
Kolmeen luudanvarteen johtaa kummankin tie. Ehkä kohtalon takia. Todennäköisesti ei.
Hmm.
Kummallakin on matkallaan tarkoitus, siinä missä rouva metsästää lehteensä juoruja viettää tyttö aikaa kahden hurmaavan ystävättärensä kanssa.
Nuoremman, tummat silmänaluset ja ruskeaksi värjätyt pörröiset hiukset omaavan Daphnen katse käy tiskillä hetkellisesti Päivän profeetan palveluksessa viihtyvän toimittajan vartalossa. Tyttö ei erityisemmin pidä näkemästään, hän on enemmän oman ikäisiinsä päin.
Rita sen sijaan kiinnittää mielellään kovin nättiin, teräväkieliseen ystävilleen puhumaan kääntyneeseen tyttöön tarkemmin huomiotansa. Ehkä tytöllä olisi muutama juoru hänelle kerrottavanaan, kun kumpaakin yhdistää suunnaton uteliaisuus?
Tai sitten syvemmällä tasolla. Rita haluaa nuorta verta, vaikka sitten ihan omaa sukupuoltaan ja tahtoo kovasti, suudella kaulaan ja tarttua käteen. Olla taas itse nuori ja voida rakastaa vapaasti, ilman kahleita ja pelkoa. Vaikka kyllä se nykyään on myös niin, että sitä saa vähän katsella missä asioitsee, jos on julkisesti lesbopariksi tunnustautunut.
Ennen se oli kamalampaa, sitä ei Rita kykene kiistämään ja tässä koko ajan ollaan parempaan menossa. Kaikki tapahtuu kovin hitaasti ja kun pinna ei ole mikään maailman pitkäkestoinen, ikääkään ala olla kovin paljon liikaa odottelemaan parempaa, kun se ei jo ole tullut.
Jos maailmassa väitetään olevan potentiaalia parempaan, niin mitä se Ritaa hyödyttää enää tässä iässä, elämä elätettynä?