Syrjästäkatsojan tarina

[korkeat_korot]

Olen välillä miettinyt sanontaa, että kirjoittamista harrastavat ihmiset ja ammattikirjailijat ovat sivustakatsojia, jotka mieluiten tarkkailevat muita ihmisiä etäältä ja kriittisesti, eivätkä viihdy porukoissa. Kirjailijat katselevat maailman hyörinää kuin kärpäset katossa.

Comments

[vzio]

ehkä hyvälle kirjoittajalle on kuitenkin tärkeintä se kyky katsella niitä omia touhuja ulkopuolelta ja nähdä niissä se tarinapotentiaali. kirjoittaa fiktiota kokemistaan faktuaalisista jutuista, yhdistellen luoda niistä uutta. reflektiivisyys. en tarkoita, että kaiken tulee olla omaelämäkerrallista, mutta jos yrittää kirjoittaa irrallaan omasta tunnemaailmastaan, tulee aika paperinmakuista tekstiä, imho.

mut kirjallisuutta on niin monenlaista. introspektiivistä ja outrospektiivistä. juttusia.

[korkeat_korot]

Niin no mä en nyt niinkään pohtinut tuossa sitä, mitkä ovat parhaita kirjoitusaiheita, vaan ennemminkin erilaisia elämäntapoja. Ei sitä tarvitse edes olla kirjoittaja tunteakseen itsensä sivustakatsojaksi valtavirtayhteiskunnassa. Oman itsensä tunteminen
sekä kokemustensa ja tunteidensa hyödyntäminen omissa teksteissään on tärkeää. Kaikesta hyvinkin henkilökohtaisesta voi kirjoittaa, jos niillä jutuilla on jotain yleisempääkin merkitystä, niin että muutkin voivat samaistua kokemuksiin.

[il_cocomero]

Musta tuo 8-17 -elämäntavan kyseenalaistaminen on osa isompaakin sukupolvijuttua, työelämän muutosta ym. ja se korostuu tietyissä opiskelijapiireissä. En pidä näiden asioiden kyseenalaistamista edes varsinaisena vastakarvaisuutena, koska esim. selvän päivätyön halveksunta/vieroksunta on ennemminkin normi.

Mikä on vastakarvaisuutta parhaimmillaan ja pahimmillaan, on ehkä juuri sitä, että elää itsensä kanssa vähän kitkassa, jatkuvasti. Joutuu kelaamaan vaikeasti ja mutkien kautta tavoitellakseen sujuvuutta ja sitä, että kokisi asiat välittömästi ja "luontevasti". Monen notkean hahmon sisällä saattaa olla käynnissä varsinainen yhden naisen marionettinäytelmä - ja tämä kompleksisuus voi olla yksi syy tarpeeseen kirjoittaa.

[korkeat_korot]

Jep, en mä ajatellut olevani eka, joka tämän palkkatyön vieroksumisen keksii. ;-) On totta, että meidän sukupolvi ajattelee jo työstä erilailla kuin meidän vanhempien sukupolvi, mista syntyy toraa sukupolvien välille. Kuitenkin perinteisen päivätyön vieroksunta on normi vain tietyissä (usein akateemisissa tai taide-) porukoissa, mutta toisissa nuorten ryhmissä halveksitaan niitä, jotka karttelevat vakityötä. Jo pelkästään mun siskoni haluaa olla niin paljon duunissa kuin mahdollista ja tekee mielellään kaksikin työvuoroa päivässä saadakseen enemmän rahaa.

Koen vastakarvaisuuden enemmän itsestä ulospäin suuntautuvaksi kuin sisäiseksi kamppailuksi. Vaikka tuo sun esittämäsi teoria on mielenkiintoinen ja sai mut pohtimaan asiaa. Kompleksisuus on kyllä usein yksi iso syy, miksi sitä haluaa käsitellä ajatuksiaan paperilla. Musta vastakarvaisuus olisi kuitenkin parhaimmillaan ja kapinallisimmillaan sitä, että osaisi olla sujut itsensä kanssa ja onnellinen välittämättä siitä, mitä valtavirtayhteiskunta vaatii.

[pannahinen]

Pointtisi kitkaisuudesta on kiinnostavasti ilmaistu. En tiedä onko ilmiö yhteiskunnallisesti uusi vai ei, mutta pelkän "arjen" ja jonkinlaisen (operatiivisen?) minuuden ylläpitäminen tuntuu vaativan hurjasti reflektointia - ehkä kyse on vaan klassisesta vieraantumisesta, joka näyttäytyy jatkuvina identiteettikamppailuina ja yrityksinä säilyttää emotionaalinen koherenssi, jota toimintäkykyisenä säilyminen nykyisessä ympäristössä vaatii. Se on varmasti sopeutumisen ensimmäinen ehto siinä kuin mahdollisuus "vastakarvaisuuteen" kasvamisellekin, riippuen siitä, tulkitseeko sisäisen kitkan minuuden perustilaksi vai negatiiviseksi poikkeamaksi jostain oletetusta normaalista, jossa ympäristön vaatimukset eivät ole ristiriidassa sisäisten kanssa

[il_cocomero]

Ristivirtaukset valtavirran sisällä on myös hyvin sanottu. Mielestäni voi elää johonkin kollektiiviin ja voimakkaaseen konformismiin nojaavaa arkielämää silloin, kun nimellisesti kuuluu marginaaliin, ja vastaavasti taas toisin päin. Monenlaisin variaatioin tämäkin, eikä kai mitään henkilöitymää kummastakaan käytännössä löydy. Mutta ikään kuin ideaalityyppien tasolla.

Tämä mainitsemani kitka taas on lähtökohtaisesti paitsi hidastavaa, myös energiaa luovaa: synnyttäähän kitka lämpöä...

[anonymous]

Ehdottomasti juuri noin! Oma elämä pitää elää niinkuin tuntuu hyvältä eikä "pitää"-meiningillä! Ja sehän joskus muiden elämissä ahdistaa jos saa sellaisen tutinat ettei niistä tunnu hyvältä. Se mikä on hyvä itse kullekin, sehän vaihtelee maan ja taivaan välillä. Ja on järjettömän hankalaa olla besserwisser toisen elämän suhteen...

[anonymous]

ups...äskeinen oli siis Ipe

[korkeat_korot]

Totta turiset. Vaikka välillä meinaan itsekin heittäytyä besserwisseriksi kun joku tuntuu tekevän tyhmyyksiä. :-D Mutta yleensä kun kuuntelee intuitiotaan, niin tekee ihan fiksuja juttuja...