Remppa on toki onneksi vaiennut, mutta muuten ne kyllä jaksavat yhä kailottaa, äänellä ja soittaa kovalla huonoa musiikkia. Tosin nyt on ollut kaksi päivää hiirenhiljaista, ihanaa. Pidänhän mäkin toisaalta etkoja ja jatkoja, joten sinänsä en voi valittaa melusta...
pakko ottaa osaa keskusteluun, vaikkakin jälkijunassa ja vain pintaa raapaisten. mustakin pömpöt ovat söpöjä. ja oikeastaan kaikki naiselliset kurvit. oikein välillä surettaa nähdä kaiken maailman rimppakinttuteinejä (ja vanhempiakin naisia), jotka ajan hengessä kituuttavat itsensä kuiviksi kepukoiksi. toisaalta ymmärrän täysin halun sopia kauneusihanteen sisään - samoin kuin vaatteiden - ja vaikka kuinka haluan edistää ajatusta siitä, että kaiken kokoiset ovat kauniita ja ylistän äänekkäästi kaikkia kookkaita naisia, sorrun silti itsekin joskus toivomaan olevani hoikempi ja sopivani enemmän muottiin. lihava nainen kun ei koskaan voi unohtaa olevansa lihava. laihuutta ihannoiva kulttuuri pitää siitä huolen. vaikka itse tuntisi olevansa kotonaan omassa kehossaan, niin aina jostain huomaa olevansa epäsopiva. hannele harjunen on muuten tehnyt todella mielenkiintoista lihavuustutkimusta, jota suosittelen jokaiselle laihuusihanteiden kanssa painivalle feministille. itse olen viime aikoina päätynyt siihen, että pyrin terveellisyyteen, en
( ... )
Feminismin ja kauneusihanteiden kanssa tasapainoilu on välillä todella ristiriitaista. Onneksi sitä on vuosien varrella tullut yhä armollisemmaksi itselleen. Mun mielestä hyvin monenlaiset naiset ovat kauniita. Kaikki on kiinni kokonaisuudesta, persoonasta ja tyylistä. Välillä mulla on vain liian tiukka mielikuva siitä, millaiselta haluaisin itseni näyttävän. Suhtautuminen itseensä riippuu myös tosi paljon yleisestä omasta mielialasta sekä jopa seurasta. Hyvässä seurassa sitä tuntee itsensäkin sopivaksi.
Comments 11
Reply
Reply
Reply
Reply
Reply
Reply
jbet

Leave a comment