Nano, 1 luku
Valvoja Tial. Fetirra
Uusi teknikko Nicolas saapui tarkistamaan kontaktilaitettamme hyvin nopeasti sen jälkeen kun olin lähettänyt kutsupyynnon Keskusmaailmaan. Hän tuli yksin, nuori mies Keskusmaailman uniformussa, mukanaan suuri kassillinen tyokaluja ja kaikenlaisia teknisiä vempaimia. Minä en oikein koulutuksestani huolimatta ikinä ollut ymmärtänyt tekniikan päälle ja katselin ihaillen vierestä kun hän purki kontaktilaitteen lattialle kasaksi virtapiirejä, johtoja ja muttereita. Hän oli hyvin puhelias ja rehellisen oloinen nuorukainen.
“Oletko jo pitkään kiertänyt siirtokunnissa korjaustoissä?” minä kysyin ja hän hymyili
“Ei, tämä on ensimmäisiä tehtäviäni ja tietenkin ensimmäinen kerta kun käyn täällä Fetirrassa. En halunnut kertoa sitä heti, etten vaikuttaisi kokemattomalta”
“Mutta hyvinhän tuo näyttää sujuvan” vaikka mistäpä minä sen olisin voinut tietää.
“Sinun iässäsi minä olin vielä aika avuton... minkä ikäinen oletkaan?”
“Kahdeksantoista” Nicolas pyyhki silmille karkaavia vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja tahri ne pahasti mustaan oljyyn. Minä olin luullut häntä tuota vähän vanhemmaksi, mutta ehkä kiertelevä elämä sai hänet vaikuttamaan ikäistään kypsemmältä.
“Tulit juuri sopivasti syysseremoniaamme varten” minä sanoin
“Oletko aikaisemmin osallistunut sellaiseen?”
“Ei, minä tulen viidakkomaailmasta, meillä oli aina kesä. Ja sen jälkeen olen kiertänyt kaikkialla... olen nähnyt jotain paikallisia juhlia, mutta en milloinkaan osallistunut syysseremoniaan”
“Syysseremonialla on pitkät perinteet. Sanotaan, että jo Maan asukkaat viettivät sitä ja että se on yksi harvoista hyvistä Maasta lähtoisin olevista tavoista. He juhlivat sadonkorjuutaan, soivät juhla-aterian, lauloivat ja tanssivat. Aivan kuten mekin, paitsi, että meillä siihen liittyy myos uskonnollinen rituaali, jossa kiitämme maailmamme henkiä puutarhoiden antimista. Olet tietenkin tervetullut juhlimaan tänä iltana meidän kanssamme”
“Kiitos kutsusta! Varsinkin tuo juhla-ateria kuulostaa houkuttelevalta matkalounaitten jälkeen” Nicolas alkoi pakata tyokalujaan ja kiillotti hihallaan kontaktilaitteen näyttoruutua. Minä näytin hänelle matkaparakit ja autoin häntä kantamaan painavia laukkujaan.
“Parakkien takana on vesipumppu jos haluat peseytyä. Sitten kun olet valmis voit tulla tutustumaan siirtokuntaamme ja auttaa meitä juhlavalmisteluissa”
Myohemmin koko siirtokunta kattoi kokoontumisparakin eteen pystytetyille poydille herkkuja ja koristeita ja Nicolas auttoi meitä innokkaasti. Varsinaiseen rituaaliin hän ei osallistunut, mutta seurasi vierestä kun polvistuin alttarille rukoilemaan maailmamme henkien suojelusta myos seuraavalle vuodelle.
“Puhuvatko maailmasi henget sinulle”? hän kysyi jälkeenpäin kun kävelimme metsätemppelistä kohti siirtokunnan keskusta.
“Kyllä, rituaalissa jossa nautin terkia-sienistä valmistettua juomaa ja vaivun eräänlaiseen transsitilaan” minä vastasin.
“Siinä kuulen maailman henkien puhuvan ja näen heistä häivähdyksen. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta tiedän heidän välittävän meidän hyvinvoinnistamme”
“Enpä voi kuvitella miltä tuo tuntuu” Nicolas sanoi
“Olet onnellinen mies Valvoja Tial. Minä olen matkustanut kymmenissä maailmoissa, mutta en ikinä tavannut niiden suojelushenkiä. Vaikka Keskusmaailmassa tietenkin olen kuullut uskonnostasi ja siitä, miten sitä harjoitetaan eri maailmoissa”
Satomme oli runsas ja tarjottavaa varastoinninkin jälkeen paljon - salaattia, juurespataa, papuja mausteliemessä ja makeita jälkiruokia. Ruuan jälkeen me lauloimme, tanssimme ja juhlat jatkuivat lähes auringonnousuun saakka. Siirtokuntani vanhimmat kertoivat tarinoita, jotka siirtokunnassa periytyvät aina sukupolvelta toiselle ja nuoret sekä lapset kuuntelivat silmät sädehtien noita kertomuksia esi-isiensä urotoistä.
“Kertovatko teknikot tarinoita?” minä kysyin vieraaltamme ja hän naurahti, hyvin harvoin, eivätkä ne ole kovinkaan hyviä tarinoita. Mutta hän voisi laulaa teknikoiden suosiman sävelmän, jos me vain haluaisimme kuulla.
“Tietenkin, haluatko lainata shei-luuttuani?” ja hän alkoi näppäillä melankolista säveltä ja laulaa, puhtaalla, mutta aika hiljaisella äänellä sanoja, joita en oikein ymmärtänyt:
Musta Maailma, viimeinen määränpääni
Odota odota vielä vuosi
Olen niin eksyksissä ja kaukana
En kenenkään kaipaama, koditon vaeltaja
Musta Maailma, lopullinen kotini
Odota odota vielä vuosi
Kierrän planeetat, kuut ja auringot
Metsät, aavikot, jäätikot ja viidakot
Musta Maailma, lepopaikkani
Odota odota vielä vuosi
On niin monta unelmaa tuotavana
Seikkailua koettavana
“Erikoiset sanat” minä huomautin hänen lopetettuaan ja saatuaan innokkaat taputukset siirtokuntalaisilta.
“Me teknikot olemme yksinäisiä ja matkustamme niin paljon” hän vastasi, näppäillen vielä shei-luuttua. “Ja totta puhuen, tyomme on aika ikävystyttävää. Lauluissamme me esitämme itsemme aina suurina seikkailijoina ja ympäri galaksia matkustavina sankareina”