Mä olen kamalan väsynyt. Viisi päivää töitä takana. Viisi edessä.

Auringon valo on huhtikuussa käsittämättömän kirkasta.
Maa tuoksuu lämmöltä.

Kevään lapsi näkee riemukseen ensimmäisen nokkorperhosen lepatuksen.
Se saa hyppiä varsahyppyjä kostealla nurmikolla.
Ja kesken kirmauksen hupakko huutaa:
Valkovuokkoja!

Ah autuutta.
Saisiko näitä päiviä edes kourallisen lisää?

Tämä viikko on ollut kumman ajaton. Olen lähinnä käyttänyt päiviäni pänttäämiseen. Tunkenut päähäni tietoja ,joilla en ehkä enää tämän iltapäivän jälkeen tee yhtään mitään ( Read more... )

Mun keuhkot ei toimi.
Olen nukkunut tänään kolmet päikkärit.
Tenttiin lukeminen onnistuu huonosti unissa.

Mä ihan oikeasti tahtoisin olla joskus terve.
Silleen hengittää.
Vähän niin kuin muut ihmiset kai tekee aina.

Viime yönä kerroin toiselle satuja - hiljaa pehmeällä äänellä ( Read more... )

Onko kukaan muu huomannut kuinka vähän tunteja on päivässä? Tai kuinka viikkoon sisältyy vain muutama vaivainen päivä ( Read more... )

Minä pääsin lomalle ( Read more... )

Hostelli Hämeenkatu meni konkurssiin.
Kaikki vieraat peruivat.
Tästä murtuneina omistajatkin lähtevät hermolomalle.

Pääkaupunki kutsuu.
Jälleen kerran.

Kesä hiipi tänä vuonna minulta varkain sillä aikaa, kun olin Itaaliassa. Siellä oli kuumaa ja kaunista, mutta nyt on täällä Suomessakin. En ehtinyt ihkuttaa ensimmäisiä isoja lehtiä, enkä tuomen kukkia. hö ( Read more... )

Etsitään avainta lukkoon, jota kutsutaan elämäksi!!!