"Kenenkään joka on täysin oivaltanut mitä elämä on, ei pitäisi pelätä kuolemaa"
Olin auton kyydissä tulossa koulusta kotiin, kun soitin äidilleni. Hän kertoi itkien siskoaan Hannaa kohdanneesta murhenäytelmästä.
Hannalla ja Jukalla oli suunnitelmissa mennä yhdessä Jukan luo, mutta Hanna jäikin kotiinsa. Seuraavana päivänä Jukka ei vastannut puhelimeen.
Hanna ja poikansa Heikki menivät Jukan asunnolle Temmekselle ja löysivät Jukan kuolleena istualtaan. Hänellä oli sokeritauti. Jos Hanna olisi ollut paikalla kohtauksen sattuessa pieni sokeripalakin olisi voinut pelastaa Jukan. Kaatunutta maitoa ei enää saa purkkiin takaisin, eikä henkeä palaamaan kylmettyneeseen ruumiiseen, joten sellainen spekulaatio on täysin turhaa.
Jukka on manan majoille mennyt ja minä muistan hänet aina sinä "hyvänä setänä", joka pelasti Hanna-tädin "pahalta" Pekka-sedältä. Pekka ja Jukka olivat veljeksiä. Hanna ja Pekka olivat naimisissa parikymmentä vuotta. Pekka oli väkivaltainen vaimoaan ja lapsiaankin kohtaan. Pekka pisti Hannan tekemään kaikki kotityöt, kuin naisen paikka olisi hellan ja nyrkin välissä. Hän oli kunnon joka kodin pikku-Aadolf. Pekka ja Hanna erosivat, koska Hannan ja Jukan välillä roimahti liekki.
Muistan tuon ajan vielä hyvin. Siitä on nyt jonkinverran yli kymmenen vuotta. Lapsena tykkäsin aina tehdä ns. vanhan kansan taikoja. Oli joku sellainen peilitemppu, jolla pystyi muka ennustamaan tulevan "elämän miehen" peilin kautta. Oletusarvona se, että jokaista kohden on vain yksi elämänsä henkilö. Tein sen taian Hannalle ja kaikkien yllätyksenä juuri silloin Jukka tuli meille Pikkaralaan. Peilin kautta näkyi kuinka hänen autonsa kaartoi pihamaalle. Silloin Jukka ja Hanna eivät olleet vielä virallisesti yhdessä.
Muutama viikko sitten minun entinen kissani Misu-Matti pissasi kylppärin lattialle. M-M asuu Hannan luona Kärsämänkylässä. Hanna heitti läppänä kuinka "kissa joutaa kohta saunan taa, jos vielä sisälle kusee". Misumusun puolesta todettakoon, ettei hänellä silloin ollut mahdollisuutta päästä ulos. Jukka tuumi Hannalle tähän tyyliin: "Misu Matti muuttaa samantien minun luokse, jos sille mitään pahaa meinaat tehdä. Tämä on oikein jämpti ja hyväluonteinen kissa!".
Jukan ja Hannan viimeisen puhelun aikana Jukka toisteli kuinka Hannaa rakastaa. Kuin olisi aavistanut kohta jättävänsä tämän routaisen maan.
Jukka kohteli Hannaa tasaveroisesti ja ei koskaan lyönyt, toisin kuin "paha" veljensä Pekka. Nyt Pekka elää ja porskuttaa hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Jukka on kuollut 67-vuotiaana. Reiluudella tai oikeudenmukaisuudella ei ole nyt mitään tekemistä elämän kanssa. Hanna joutui riutumaan huonossa suhteessa alistettuna noin 20 vuotta kohdatakseen 10 hyvää vuotta. Olen huomannut tuon ilmiön niin usein ennenkin, että jotain oikein ihanaa hetkeä varten joutuu kohtaamaan tuplasti kauheutta.
Tosin en usko mihinkään maailman kohtaloon. Fatalismi on tyhmää. Asiat vain tapahtuvat ja niiden ympärille voi heittää jotain mystistä, jos haluaa, mutta todellisuudessa kyse on sattumasta. Ei kokonaisten kansakuntien kohtalo voi olla vain kuolla nälkään ja alastomuuteen.
Nyt on surullinen olo, mutta onneksi Anu oli luonani hyvän tovin ja sain purkaa hänelle tätä ja muitakin mieltäni painavia asioita. Silti kyynel meinaa karata.
"Minua ei kuolema pelota,
sanoi mies toiselle
kalmiston penkillä.
Mikä sinua sitten pelottaa?
Se etten kuolekaan.
Sitten hän poltti vihreän Nortin."
Hannalla ja Jukalla oli suunnitelmissa mennä yhdessä Jukan luo, mutta Hanna jäikin kotiinsa. Seuraavana päivänä Jukka ei vastannut puhelimeen.
Hanna ja poikansa Heikki menivät Jukan asunnolle Temmekselle ja löysivät Jukan kuolleena istualtaan. Hänellä oli sokeritauti. Jos Hanna olisi ollut paikalla kohtauksen sattuessa pieni sokeripalakin olisi voinut pelastaa Jukan. Kaatunutta maitoa ei enää saa purkkiin takaisin, eikä henkeä palaamaan kylmettyneeseen ruumiiseen, joten sellainen spekulaatio on täysin turhaa.
Jukka on manan majoille mennyt ja minä muistan hänet aina sinä "hyvänä setänä", joka pelasti Hanna-tädin "pahalta" Pekka-sedältä. Pekka ja Jukka olivat veljeksiä. Hanna ja Pekka olivat naimisissa parikymmentä vuotta. Pekka oli väkivaltainen vaimoaan ja lapsiaankin kohtaan. Pekka pisti Hannan tekemään kaikki kotityöt, kuin naisen paikka olisi hellan ja nyrkin välissä. Hän oli kunnon joka kodin pikku-Aadolf. Pekka ja Hanna erosivat, koska Hannan ja Jukan välillä roimahti liekki.
Muistan tuon ajan vielä hyvin. Siitä on nyt jonkinverran yli kymmenen vuotta. Lapsena tykkäsin aina tehdä ns. vanhan kansan taikoja. Oli joku sellainen peilitemppu, jolla pystyi muka ennustamaan tulevan "elämän miehen" peilin kautta. Oletusarvona se, että jokaista kohden on vain yksi elämänsä henkilö. Tein sen taian Hannalle ja kaikkien yllätyksenä juuri silloin Jukka tuli meille Pikkaralaan. Peilin kautta näkyi kuinka hänen autonsa kaartoi pihamaalle. Silloin Jukka ja Hanna eivät olleet vielä virallisesti yhdessä.
Muutama viikko sitten minun entinen kissani Misu-Matti pissasi kylppärin lattialle. M-M asuu Hannan luona Kärsämänkylässä. Hanna heitti läppänä kuinka "kissa joutaa kohta saunan taa, jos vielä sisälle kusee". Misumusun puolesta todettakoon, ettei hänellä silloin ollut mahdollisuutta päästä ulos. Jukka tuumi Hannalle tähän tyyliin: "Misu Matti muuttaa samantien minun luokse, jos sille mitään pahaa meinaat tehdä. Tämä on oikein jämpti ja hyväluonteinen kissa!".
Jukan ja Hannan viimeisen puhelun aikana Jukka toisteli kuinka Hannaa rakastaa. Kuin olisi aavistanut kohta jättävänsä tämän routaisen maan.
Jukka kohteli Hannaa tasaveroisesti ja ei koskaan lyönyt, toisin kuin "paha" veljensä Pekka. Nyt Pekka elää ja porskuttaa hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Jukka on kuollut 67-vuotiaana. Reiluudella tai oikeudenmukaisuudella ei ole nyt mitään tekemistä elämän kanssa. Hanna joutui riutumaan huonossa suhteessa alistettuna noin 20 vuotta kohdatakseen 10 hyvää vuotta. Olen huomannut tuon ilmiön niin usein ennenkin, että jotain oikein ihanaa hetkeä varten joutuu kohtaamaan tuplasti kauheutta.
Tosin en usko mihinkään maailman kohtaloon. Fatalismi on tyhmää. Asiat vain tapahtuvat ja niiden ympärille voi heittää jotain mystistä, jos haluaa, mutta todellisuudessa kyse on sattumasta. Ei kokonaisten kansakuntien kohtalo voi olla vain kuolla nälkään ja alastomuuteen.
Nyt on surullinen olo, mutta onneksi Anu oli luonani hyvän tovin ja sain purkaa hänelle tätä ja muitakin mieltäni painavia asioita. Silti kyynel meinaa karata.
"Minua ei kuolema pelota,
sanoi mies toiselle
kalmiston penkillä.
Mikä sinua sitten pelottaa?
Se etten kuolekaan.
Sitten hän poltti vihreän Nortin."