Brokeback Mountain
A legthy rant about the movie we went to see yesterday. It is written in finnish, excuse me.
Käytiin eilen katsomassa Brokeback Mountain. Kun lähdin teatterista, minulla oli todella ristiriitainen olo. Tutui kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan, enkä tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. Tavallaanhan se oli koko elokuvan idea: jotain jäi kesken. ”Unsatisfying situation.” niin kuin toinen päähenkilö sanoi. Silti, en ollut varma johtuiko tunne juonesta ja ohjaustavasta vai siitä, että itse elokuvasta puuttui jotain.
En tiedä tuosta ohjaajasta hirveästi, pitäisi ottaa selvää. Tuntui vaan siltä, että ohjaus ja rakenne oli hieman kömpelö välillä. Päähenkilöt sen sijaan olivat molemmat lähemmäs täydellisiä. Aivan pienet katseet erottavat hyvän näyttelijän keskinkertaisesta. Jokaisen itseään näyttelijäksi kutsuvan täytyy totta kai osata itkeä ja nauraa aidosti, mutta kaikki eivät osaa tehdä sitä täydellistä murto-osa sekunnin kestävää katsetta ystävällisen halauksen lomassa, joka paljastaa sen olevan jotain paljon enemmän.
Elokuvaa katsoessa tuli välillä hieman halolla päähän lyöty olo kun hypättiin paikasta toiseen. Selvästi haluttiin tuoda esiin millaisessa punaniskaympäristössä päähenkilöt asuivat ja miten homoille käy siellä ja keinona käytettiin lyhyitä välähdyksiä joistain tällaisista tilanteista. En tiedä. Minusta vaan tuntui ettei se oikein toiminut. Hyvä idea, mutta olisi voinut toteuttaa jotenkin eri tavalla. En minä tiedä miten, en ole nero ohjaaja, mutta sellaisen elokuvan jossa on kaikki kohdallaan huomaa kyllä.
Pidin todella paljon siitä kuinka realistisesti jotkin asiat oli kuvattu. Ei ollut mitään hölmöjä rakastellaan vuoristopurossa kuutamoyössä kun taustalla soi hempeä musiikki ja kaikki on täydellistä -kohtauksia. Sen sijaan oli raakaa halua, melkein väkivaltaa. Romantisoimista ei tarvittu. Se että miehet palasivat samaan paikkaa vuosi vuoden jälkeen riitti.
Kuitenkin. Mielestäni jotain jäi puuttumaan, välillä tuntui kuin elokuva ei olisi osannut päättää mitä se halusi olla: kertomus homoista punaniskaympäristössä, kuinka ylläpitää normaali perhe-elämän illuusio vai kertomus kahdesta miehestä jotka eivät voi elää ilman toista. Elokuva tarvitsi kaikki nämä elementit, mutta tuntui kuin ne eivät olisi olleet tasapainossa. Olen liian kriittinen, huomasin juuri. Se oli todella hyvä elokuva. Ongelma on, että odotin sen olevan hieman parempi. Ihan hitusen. Ei tullut sellainen ihana voi-hitto-en-olisi-ikinä-uskonut olo jälkeenpäin. Elokuva oli vaan todella hyvä, ei elämää suurempi. Elokuvan juonessa ja näyttelijöissä oli niin jumalattomasti potentiaalia, että heti sen katsomisen jälkeen olin pettynyt. Puolen tunnin päästä toisaalta pidin siitä yhtäkkiä.
Lopuksi: viimeinkin tehtiin totinen elokuva, jossa kaksi miestä on pääosassa. Olen miettinyt koska Hollywood on valmis siihen. Viimeinkin elokuva, jossa homot eivät ole vain hauskoja side kickejä, jotka toteuttavat lyhyen esillä olonsa aikana kaikki mahdolliset stereotypiat. Vihdoin elokuva jonka homoseksuaalit hahmot voi ottaa tosissaan, joihin voi samaistua. *huokaisee* Tämä oli saanut niin hyvät arvostelut kaikkialla, että jään mielenkiinnolla odottamaan millainen buumi tästä syntyy. Ei nimittäin haittaisi yhtään jos näitä alkaisi tupsahdella joka nurkasta.
Käytiin eilen katsomassa Brokeback Mountain. Kun lähdin teatterista, minulla oli todella ristiriitainen olo. Tutui kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan, enkä tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. Tavallaanhan se oli koko elokuvan idea: jotain jäi kesken. ”Unsatisfying situation.” niin kuin toinen päähenkilö sanoi. Silti, en ollut varma johtuiko tunne juonesta ja ohjaustavasta vai siitä, että itse elokuvasta puuttui jotain.
En tiedä tuosta ohjaajasta hirveästi, pitäisi ottaa selvää. Tuntui vaan siltä, että ohjaus ja rakenne oli hieman kömpelö välillä. Päähenkilöt sen sijaan olivat molemmat lähemmäs täydellisiä. Aivan pienet katseet erottavat hyvän näyttelijän keskinkertaisesta. Jokaisen itseään näyttelijäksi kutsuvan täytyy totta kai osata itkeä ja nauraa aidosti, mutta kaikki eivät osaa tehdä sitä täydellistä murto-osa sekunnin kestävää katsetta ystävällisen halauksen lomassa, joka paljastaa sen olevan jotain paljon enemmän.
Elokuvaa katsoessa tuli välillä hieman halolla päähän lyöty olo kun hypättiin paikasta toiseen. Selvästi haluttiin tuoda esiin millaisessa punaniskaympäristössä päähenkilöt asuivat ja miten homoille käy siellä ja keinona käytettiin lyhyitä välähdyksiä joistain tällaisista tilanteista. En tiedä. Minusta vaan tuntui ettei se oikein toiminut. Hyvä idea, mutta olisi voinut toteuttaa jotenkin eri tavalla. En minä tiedä miten, en ole nero ohjaaja, mutta sellaisen elokuvan jossa on kaikki kohdallaan huomaa kyllä.
Pidin todella paljon siitä kuinka realistisesti jotkin asiat oli kuvattu. Ei ollut mitään hölmöjä rakastellaan vuoristopurossa kuutamoyössä kun taustalla soi hempeä musiikki ja kaikki on täydellistä -kohtauksia. Sen sijaan oli raakaa halua, melkein väkivaltaa. Romantisoimista ei tarvittu. Se että miehet palasivat samaan paikkaa vuosi vuoden jälkeen riitti.
Kuitenkin. Mielestäni jotain jäi puuttumaan, välillä tuntui kuin elokuva ei olisi osannut päättää mitä se halusi olla: kertomus homoista punaniskaympäristössä, kuinka ylläpitää normaali perhe-elämän illuusio vai kertomus kahdesta miehestä jotka eivät voi elää ilman toista. Elokuva tarvitsi kaikki nämä elementit, mutta tuntui kuin ne eivät olisi olleet tasapainossa. Olen liian kriittinen, huomasin juuri. Se oli todella hyvä elokuva. Ongelma on, että odotin sen olevan hieman parempi. Ihan hitusen. Ei tullut sellainen ihana voi-hitto-en-olisi-ikinä-uskonut olo jälkeenpäin. Elokuva oli vaan todella hyvä, ei elämää suurempi. Elokuvan juonessa ja näyttelijöissä oli niin jumalattomasti potentiaalia, että heti sen katsomisen jälkeen olin pettynyt. Puolen tunnin päästä toisaalta pidin siitä yhtäkkiä.
Lopuksi: viimeinkin tehtiin totinen elokuva, jossa kaksi miestä on pääosassa. Olen miettinyt koska Hollywood on valmis siihen. Viimeinkin elokuva, jossa homot eivät ole vain hauskoja side kickejä, jotka toteuttavat lyhyen esillä olonsa aikana kaikki mahdolliset stereotypiat. Vihdoin elokuva jonka homoseksuaalit hahmot voi ottaa tosissaan, joihin voi samaistua. *huokaisee* Tämä oli saanut niin hyvät arvostelut kaikkialla, että jään mielenkiinnolla odottamaan millainen buumi tästä syntyy. Ei nimittäin haittaisi yhtään jos näitä alkaisi tupsahdella joka nurkasta.