Matkapäiväkirja: Israel ja Palestiinalaisalueet: 31.12.2012: osa 1

Jan 08, 2013 21:31

Uudenvuoden aatto. Meiltä oli kysytty useaan otteeseen muiden reppureissaajien ja hostellin työntekijöiden toimesta, missä aiomme juhlia vuoden vaihdetta. Vastatessamme ”Beetlehemissä”, meitä katsottiin aina kuin olisimme hieman tärähtäneitä. "Miksette mene bilekaupunki Tel Aviviin? Siellä on suuret juhlat ja se on vain puolen tunnin matkan päässä." "Kai tiedätte, että Beetlehemiin olisi kuulunut mennä Jouluna?" Juu, tiedetään, tiedetään. Me nyt vain ajattelimme, että uusi vuosi Länsirannalla voisi olla jännä kokemus. Olimme naureskelleet sitä matkaa suunnitellessamme. Bileet Beetlehemissä, woo! Jerusalemissa kaikki tuntuivat joka tapauksessa olevan sitä mieltä, ettei siellä ole mitään tekemistä ja päätyisimme vain menemään aikaisin nukkumaan. Ajatus harmitti, mutta olimme varautuneet siihen mahdollisuuteen jo alunperinkin. Kyllä niitä bileitä riittää ja on tässä muutamat uudet vuodet jo juhlittu.

Nousimme bussiin jo kahdeksalta aamulla Damascus Gaten ulkopuolella. Parin muun turistin lisäksi bussi täyttyi lähinnä paikallisilla, eiliseen nähden miesten kippah lakit vain olivat muuttuneet naisten huntuihin. Länsirannalle ajaminen oli todella erikoinen kokemus. Kun lähestyimme Green Linea, tietä ympäröi molemmilta puolilta 8 metriä korkeat betonimuurit, ajoittaisine tarkka-ampujatorneineen. Check pointiin päästyämme bussimme ajoi sivuun ja sisään astui Israelilaisia sotilaita luotiliiveissä, rynnäkkökiväärit käsissään. Matkustajat hiljenivät - turisteja lukuunottamatta - sotilaiden tarkistaessa kaikkien passit ja henkilökortit. Parin nuoren miehen henkilökortteja syynättyään sotilaat veivät heidät kuulusteltaviksi. Matka jatkui ilman heitä ja puheensorina alkoi jälleen.

Hieman check pointin jälkeen tien vieressä oli Israelin pystyttämä valtava varoitustaulu. ”You are entering area A, which is under Palestinian authority.” Israelin kansalaisia varoitettiin suurin kirjaimin, että alueelle meneminen on heille hengenvaarallista ja Israelin lain vastaista. Koen, että minun on pakko tässä välissä mainita, että kaikkien lähteiden mukaan Länsiranta ja varsinkin Beetlehem on turisteille turvallinen kohde. Juutalaisia turisteja tosin neuvotaan konfliktien välttämiseksi olemaan pitämättä esillä esimerkiksi Daavidin tähteä, jotta heitä ei erehdytä luulemaan Israelin kansalaisiksi.

Katukuva Bayt Sahurissa oli todella samanlainen kuin Israelin puolella. Kaikkialla oli tosin erittäin paljon liikennettä. Tässä vaiheessa tajusimme, että meneillään taitaa olla jokin mielenosoitus. Ajattelin itsekseni että 'oh crap'. Emme todellakaan halua keskelle konfliktia, jossa Israelilaiset sotilaat ampuisivat väkijoukkoihin kumiluoteja tai pippurikaasua. Tätä nimittäin kyllä tapahtuu melko usein, jos vaikuttaa siltä, että jokin mielenosoitus mahdollisesti on siirtymässä heidän mielestään turhan lähelle muuria.

Bussista ulos noustessamme saimme kokea perinteistä arabien kaupankäyntiä. Olimme kuulleet, että Bayt Sahurista taksi Beetlehemiin pitäisi maksaa korkeintaan viisitoista shekeliä. Meitä oli vastassa kasa taksikuskeja, jotka kaikki huutelivat ”fifty shekels!” Kun sanoimme: ”Nono! Fifteen!” vain kaksi heistä jäi vielä neuvottelemaan kanssamme ja kun emme suostuneet neljäänkymmeneenkään, viimeinen heistä sanoi ”Thirty five, look at the traffic!” ja lähti kävelemään pois. Tartuimme tarjoukseen. Tinkiminen on taidelaji, johon kuuluu huutaaminen, dramaattinen käsien heiluttelu ja pois kävely. Se on taito, jota emme vielä tuolloin hallinneet. Lankeaisimme tämän legendaarisen taksimatkan aikana varmaan jokaiseen tottumattomille kaivettuun sudenkuoppaan.

Ajaessaan kuski ehdotti, että näyttäisi meille hieman ympäröiviä nähtävyyksiä. Tämä on itseasiassa hyvin yleinen käytäntö Länsirannalla. Koska palkkataso on matala eikä Länsirannan sisällä ole kovin säännönmukaista julkista liikennettä tai mitään virallisia järjestöjä, jotka järjestäisivät opaskierroksia, taksikuskien kanssa voi neuvotella hinnan tuntimäärälle, jona hän ajelee ympäri alueita ja kertoo nähtävyyksistä. Tämä taksikuski tarjoutui viemään meidät Herodiumille ja Beetlehemin nähtävyyksiä katsomaan kahdellakymmenellä eurolla, mikä hänen mukaansa kestäisi kaksi tuntia. Luulen että kuski hieman mokasi, koska tuo hinta oli vain kaksinkertainen siitä, että hän olisi ajanut meidät viidessätoista minuutissa hostellillemme. Toisaalta se saattoi myös olla laskelmoitua. Siitä myöhemmin.




Herodium on vastaava kukkula kuin Masada, mutta matalampi. Sielläkin oli linnoitus, jossa Juutalaiskapinalliset taistelivat Roomalaisia vastaan. Sitä välittömästi ympäröivä maasto on laakea ja sen huipulle kiivetessämme oli aurinkoinen ja kirkas päivä. Näimme Juudean aavikon, Jordaanian, laajalti eri kaupunkeja Länsirannalla ja etelässä alkavan Negevin aavikon. Taksikuski osoitti meille lähistöllä olevan Kibbutzin. Muistin virkistämiseksi: Kibbutzit olivat kova juttu Israelin perustamisen alkuaikoina. Ne olivat kommuuneja, joissa kaikki tekivät töitä yhteisön hyväksi eikä kukaan omistanut mitään. Tietääkseni etenkin 70-luvulla Euroopasta ja Amerikasta tuli paljon ihmisiä vapaaehtoistyöhön niille muutamaksi kuukaudeksi, muunmuassa oma äitini. Alkuperäinen perin sosialistinen aate on tosin niistä vähitellen rapautunut ja nykyään kibbutzit ovat pitkälti yksityisessä omistuksessa ja niiden työntekijöille maksetaan palkkaa. Tämä meidän näkemämme korkein aidoin aidattu kibbutz on Oslon sopimuksen mukaisesti Palestiinalaisille kuuluvalla alueella, mikä on kansainvälisten lakien mukaan rikos. Tässä äitini ihana Israel tänäpäivänä. Jo kaukaa näki, kuinka alue oli aidattu korkealla aidalla ja asiasta kysyessäni taksikuski kertoi, että aita on itseasiassa sähköaita. Kibbutzin lisäksi näimme myös pienehkön, uuden siirtokunnan, jonka nimeä en muista. Tämä oli aidattu massiivisella muurilla.


Herodiumilta lähtiessämme taksikuski yritti suostutella meitä maksamaan enemmän. Hän olisi kovasti halunnut viedä meidät Hebroniin. Kun sanoimme, että haluamme Beetlehemiin, kiitos vain, hän alkoi voivotella kuinka tyhmiä olemme, kun emme ota näin hyvää tarjousta vastaan. ”Mitä te hostellilla teette! Beetlehem on pieni! Hebronissa on hieno moskeija! Älkää pelätkö, juutalaiset ja arabit asuvat siellä rauhanomaisesti keskenään ilman muureja. Se on hyvä paikka nähdä kuinka hienosti me voimme tulla toimeen keskenämme. Älkää uskoko mitä uutisissa sanotaan.” Ööö. Hebron oli mainittu Ulkoministeriön sivuilla kaupunkina, jonne ei kannata mennä. Tuossa taksikuskin mainitsemassa moskeijassa kuoli 90-luvulla ainakin parisenkymmentä muslimia, kun juutalainen lääkäri syöksyi sisään ja alkoi ampua heitä kesken rukoilun. Hyvin tulevat toimeen keskenään juu. Tuon jälkeen äärioikeistolainen Kach puolue kiellettiin Israelissa, mutta nykyään se tunnetaan Israelilaisena terroristijärjestönä, joka saa jäsenensä nimenomaan Hebronista. Ei kiitos! Mennääs ny sinne Beetlehemiin.




Tarjouksesta useaan otteeseen kieltäydyttyämme kuski vei meidät kärttyisenä katsomaan erään bensa-aseman seinän Banksy graffitia. Kun hän huomasi meidän olevan siitä innoissamme, hänkin innostui. ”Noniin! Olette iloisia! Nyt päätätte maksaa minulle kaksikymmentä shekeliä jo vain tämän näkemisestä!” Juu juu. Seuraavaksi hän ajoi meidät vielä Beetlehemin leikkaavalle, Israelin pystyttämälle 8 metriä korkealle betonimuurille. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Israeli West Bank Barrier. Security Fence. Anti-terrorist Wall. Annexation Wall. Racial Segregation Wall. Apartheid Wall. Saatte arvata mitkä noista ovat kenenkin käyttämiä sanoja. Joka tapauksessa, aidasta hieman kertoakseni mainittakoon, että se ei todellakaan noudata Oslon sopimuksen rajoja. Se on vedetty kaupungin läpi siten, että moni on menettänyt elinkeinonsa kun heidän työpaikkansa jäivät sen toiselle puolelle. Tätä Israel on muutenkin harrastanut. He ovat kaapanneet itselleen tällä tavalla viljelymaita ja vesivaroja. Tästä löytää helposti tietoa ja se on kyllä YK:nkin tiedossa. Asialle vaan ei nyt vielä olla tehty mitään. Nih.





Lopuksi kuski ajoi meidät omatoimisesti vielä pakolaisleiri Aidan läpi. Siitä tuli kyllä todella typerä fiilis. Hän ei selvästikään tuntenut ketään sieltä, vei vain turistit pällistelemään ihmisiä. Nolotti ihan hitosti istua taksissa kun kuski huusi jalkapallolla leikkiville lapsille, jotta he siirtyisivät pois tieltä. Voi pyhä sylvi. Kerron hieman myöhemmin pakolaisleiristä tarkemmin, koska juttelimme asiasta myöhemmin illalla miehen kanssa, joka on syntynyt ja kasvanut siellä.

Kun viimein pääsimme Beetlehemiin, tie oli poliisien toimesta laitettu poikki monesta kohtaa. Ilmeisesti keskusaukealla oli jälleen toinen mielenosoitus. Tässä vaiheessa fiilis laski entistä enemmän. Kuski joutui mutkittelemaan todella paljon ja näytti siltä, että vain yksi hostellillemme johtava tie oli auki, koska se oli melkein toiminnan keskipisteessä. Ajattelimme jo, että joudumme varmaan istumaan hostellissamme koko päivän, kun emme pääsekään minnekään.

Seuraavasta näyttelysuorituksesta kuski olisi muuten ansainnut oskarin. Hän voivotteli ja hermostui kovasti, kun hostellin löytäminen oli niin kovin hankalaa. Omaatuntoamme kolkutti. Katsoimme siskomme kanssa toisiamme. Olin jo todennut Jerusalemissa, että olen itse aivan surkea tinkimään. Minulta onnistui vanhassa kaupungissa söpö pikkupoika huijaamaan Halvasta varmaan kymmenkertaisen hinnan, kun hän leikkasi sen minulle ennenkuin olin edes päättänyt mitä haluan. Kun sanoin, että haluan pienemmän palan, hän katsoi minua tuohtuneena nappisilmillään. ”But it's trash now!” Ja minähän maksoin, siskoni nyrpistäessä nenäänsä vieressäni. Tällä kertaa rahoistaan tarkka, epäluuloinen siskoni oli se, joka avasi ensin suunsa. ”Ehkä maksamme hänelle vähän lisää.”

Mies oli kuskannut meitä ympäriinsä parin tunnin ajan. Emme kehdanneet antaa hänelle siitä lystistä vain kymmenen euroa per naama. Niinpä päädyimme lopulta maksamaan tuplasti enemmän, yhteensä 200 shekeliä. Hänen seuraava suorituksensa ei ollut tosin ihan oskarin arvoinen. Kun kaivoimme rahojamme, taksikuski alkoi yskiä aivan valtavasti. Selvästi hän oli päässyt jyvälle siitä, että olemme kilttejä, sinisilmäisiä maailmanparantajatyttöjä. Keuhkosairas mies, selvästi! Täytyyhän meidän nyt hänelle enemmän maksaa! No. Pääsimme hostellillemme ja olimme nähneet matkan varrella kaikenlaista.
Previous post Next post
Up