(no subject)
Voisin olla mystinen ja laiska ja kertoa jostakin päiväkoti-ihastuksesta kun olin yhden vanha ja se poika taisi olla yhden ja puolen. Tai sinnepäin. En osannut kävellä, ja se poika osasi, mutta konttasi silti kun tykkäsi minusta niin pajon. Karattiin yhdessä aina takametsään. Syvää rakkautta, varsinkaan kun en muista sen ihmisen nimeä, ulkonäköä, tai oikein mitään muutakaan. Muistan päiväkodista nimittäin vain sen, että idut häkellyttivät minua, että halusin tehdä kirjan kun kaikki isommat teki, ja että asvaltilla kuperkeikkojen tekeminen oli tosi paska idea.
Ensimmäinen kipeä ihastumiseni oli joskus yläasteella. Se oli sellaista lapsellista, kun kirjoitteli runoja ja oli enemmän ihastunut siihen ihastumiseen, sitten lopulta. Kohteella ei oikeastaan ole mitään väliä, juuri siksi. Tyttö se oli kuitenkin. Liitin siihen ihmiseen kaiken sen, mihin olisin halunnut kaikessa hellyydenkipeydessäni ihastua: tuoksut ja tunteet ja liikkeet, mutta loppupeleissä en osannut haaveilla edes mistään suudelmista (muusta puhumattakaan). Olen jotenkin vähän myöhäiskukkija tällä tasolla, tai siis olen edelleen.
Mutta oli se silti aika huiman intensiivistä. Osasyy lienee ollut siinä, etten koskaan kertonut tuolle ihmiselle, enkä edes halunnut kertoa. Tavallaan kai halusin pitää sen tilanteen ja rakkauden itselläni ilman, että kenenkään muun (siis, edes sen ihmisen) pitäisi tulla sotkemaan siihen. Se oli kaikessa paatoksessaan ja runollisuudessaan (kirjaimellisesti, kirjoitin tosi paljon runoja silloin! huonoja) hyvin selkeää ja kirkasta, ei mitään epäilyksen häivää. Mikään muu siihen aikaan ei ollut selkeää ja kirkasta, joten go figure.
No ei tämä ollut in great detail. Ajattelin paljon metsiä silloin, ja lumpeita, ja lumikasoja. Siinä yksityiskohtia, jotka ehkä kertoo miten irrallaan koko juttu oli todellisuudesta. Siis kun se oli. Ihan hyvä vaan, joku tollanen turvallinen ensirakkaus joka ei pilannut otettani maailmaan.
Unohdin koko ihmisen aika nopeasti sitten lopulta. Maailma tuli tielle. Helppo luopuminen.
Pyörästäni hajosi eilen kumi.
Luojan kiitos juomatehtaan vieressä olevalle pyöräkorjaamolle, jotka lupasi korjata sen "heti". Nyt ne kyllä käski meidät hetkeksi sateesta muualle, kun "parasta antaa tuon renkaan vähän vajua ettei se heti hajoa uusiksi".