(no subject)
Type your cut contents he 1) Comment to this and I will give you 3 people.
2) Post this meme with your answers.
3) Provide pictures and the names of 3 people.
4) Label which you would marry, shag, and throw off a cliff.
sassemon antoi Billie Joe Armstrongin, Brian Molkon ja Matthew Bellamyn (ei saatana :------------D)
MARRY
joo, naisin yhden maailman kauneimmista ihmisistä :------D mut on aika mieletön placebo-huuma päällä. molko<3
SHAG
no siis... panisin. totta hitossa :-----D missä asennossa vaan, call me n i'm there. mun piti eka heittää se alas kielekkeeltä mut sattuneesta syystä en kyennyt. eli joo, panisin. ainoo syy miks en nais sitä on se että se on naimisissa ihanan naisen kanssa :3
THROW OFF A CLIFF
...okei, kattokaa sitä, miten ihmeessä mä kykenisin heittämään sen alas mistään? :-------( mut olosuhteiden uhria olemme heittämässä yhden hemmetin neron alas kielekkeeltä, aarh<3
NUMBER 2
kakkosmeme :----D mä en saa kursiivia pois päältä ja tää on tosi häröä.
Reply to this meme by yelling "Words!" and I will give you five words that remind me of you. Then post them in your LJ and explain what they mean to you.
sassemon antoi
hiukset
Green day
kirjoittaminen
ulkonäkö
lukio
..örm. No, aloitetaan alusta :------D [ja tsiigatkaa, kursiivi meni pois päältä!]
Hiukset:
no siis.mulla on hiukset päässä, aye? mulla on ollut siitä lähtien, kun mä rupesin ymmärtämään jotain ulkonäön päälle ihan hirveitä hiuskriisejä. mulla on siis luonnostaan tosi paksut, punaiset kiharat hiukset, jotka siis vois olla ihanat, rite? no, kaikilla muilla paitsi mulla. mä en tykkää yhtään mun kasvoistani, eli vähänkään, no, miten sen nyt sanois, erikoiset hiukset epävarmuuden kohteen kanssa ei ole hirveän hyvä juttu. mut kun leikkasin mun etutukan, aloin pitämään niistä paljon enemmän. ihan omikseni mä tunsin ne vasta kun leikkasin lyhyeksi ja värjäsin tummiksi. tai no, en oikeastaan vielä sillonkaan. nyt, nyt mä oikeastaan tunnen mun fledan mun omaksi. mä olen oppinut hallitsemaan sitä, ja mä tiedän että se kihartuu kosteassa, jos mä hikoilen se kihartuu yada yada yaa. mut jostain kumman syystä se ei ole enää niin suuri haloo mulle. oon siis abiluokalla nyt, ja pahimmillaan mun ongelmat oli ylä-asteella. kaikki saattoi ajatella että se oli vain huomionhakuisuutta, mut juuri sitä mä vähiten halusin. mä halusin vaan piiloutua tummien vaatteiden taakse ja unohtaa, että mun hiukset vois olla jonkun mielestä kauniit, koska sitä ne ei mulle olleet. vasta nyt, vasta nyt musta tuntuu, että mä saatan sittenkin olla siedettävän näköinen. eli mitä meidän geenit on meille antanut, niiden hyväksyminen voi kestää kauan, jos sitä ei vain kykene tekemään. koska mulla ja mun siskolla on molemmilla punaiset hiukset, ollaan punapäitä. titalla ne vaan on tikkusuorat, mulla pörröiset kiharat. mutta titta on myös klassisen kaunis ,tyttömäinen tyttö. mä ajattelin joskus, et no jos tälleen, ehkä mä oon sit enemmän särmikäs? mut kun sun fleda on huonosti, vaatteet ei istu ja sä haluat vain katkoa raajas, sillon sä et ajattele että sussa on jotain erikoista.
hiukset on mulle tärkeä aihe. mä pidän niiden laittamisesta, hoitamisesta, niistä puhumisesta, ihan mistä vaan. mä tykkään laittaa muiden ihmisten hiuksia vaikken ole edes kamalan hyvä siinä. mut mä olen siitä onnekas, et mulla on tosi paksut hiukset, ja mä kykenen tekemään niillä vaikka mitä. nyt, kun mun fleda on just leikattu, ja mä tiedän miten laittaa sitä, mun on taas vähän helpompi katsoa peiliin.
Green day:
okei. tästä tulee pitkä juttu. koska se on mullekin vaikea asia selittää jollekulle. no siis. te kaikki varmaan tiedätte tämän bändin. veikkaan, ettei ole olemassa kamalan montaa ihmistä, joka ei olisi kuullut siitä. varmaan monet on kuulleet just ne tunnetuimmat biisit, vähän niinkuin mäkin ennenkuin tutustuin kunnolla, american idiotilta american idiot, jesus of suburbia, wake me up ja boulevard of broken dreams. joo, ei siinä mitään, mut mä en tykästynyt green dayhin eka noiden biisien kautta. eka green dayn levy, jonka mä ostin, oli varmaan dookie. oltiin kummituskartano/tanjan kanssa citymarketissa, ja se taisi mainita mulle että tolla levyllä on basket case. no siis, me kaikki tiedetään mikä biisi on kyseessä, muuten en ollut kuunnellut kamalasti. sitten joskus sassemon taisi lähettää mulle warningilta biisejä, ainakin minorityn ja blood sex and boozen. warning taisi siis olla toka levy jonka mä ostin joskus yläasteella? en nyt yhtään muista, mun temmellys tän bändin kanssa on vähän hämärä. no, tais olla vasta viime kesänä oikeastaan, kun mä oikeasti tutustuin tän bändin tuotantoon, ihan kunnolla. muistan että pyöräilin ja kuuntelin nimrodia tosi paljon. mulla taisi olla koko tuotanto suurin piirtein lainattuna narscu :lta, mistä olen edelleen hyvin kiitollinen. hyvät jutut vaan lähtee lumipalloutumaan.
jossain vaiheessa musta tuntuu ettei ihmiset enää pitäneet mun innostusta hyvänä asiana, ja mä myönnän olleeni ihan kamala :-D mut mun on tosi vaikea selittää mun tunteinani tätä bändiä kohtaan. koska okei, niillä on faneja. mun tuttu oli bostonin keikalla ja joku oli lähettänyt taululle viestin "scream if green day was your only salvation sometimes", ja mä niin allekirjoitan ton. okei, mun elämä on ollut aika semihelppoä päällepäin, mut silti, me voidaan oppia uusia asioita koko ajan. ja mä en liioittele tai yritä tehdä tosta bändistä jotain suurempaa kuin se on, mut ne on opettanut mulle ihan hitosti asioita. mä voin oikeasti sanoa, et mä en olis tällainen ilman niitä. mä en oikeasti olis lopettanut muiden ihmisten mielipiteistä välittämistä, se sama stoori.
mut se oli niin mieletön se tunne, se tunne. mä olin luullut jo pitkään et mun tunteet musiikkia ja taidetta kohtaan oli täysin kuolleet. koska mä en kirjottanut sillon kamalasti. en oikeastaan yhtään. yhtäkkiä, mä tunsin sitä taas. sitä tunnetta, kun sä katsot jotain musiikkivideota youtubesta ja sä et oikeasti voi hengittää. sun on pakko mennä ulos, pakko yrittää hengittää. sä naurat ja sä hymyilet, koska sä tunnet olevasi niin hemmetin elossa. sitä on niin vaikea selittää, mut tää bändi on mulle muutakin kuin pelkkää kivaa musiikkia. koska mä kuuntelen kivaa musiikkia, mut ikinä mikään bändi ei ole saanut mua itkemään. mä en tiedä olenko mä joskus väittänyt muuta - keikanjälkeistä vitutusparkua ei siis lasketa - mut ei ikinä itkemään. ei ikinä ahdistumaan niin hemmetisti, kun niiden musavideo tulee voicelta. se mieletön ahdistus, jota mä en osaa edes selittää. mä tunnen niin paljon kiitollisuutta, niin paljon ihailua, niin paljon kaikkea tätä bändiä kohtaan.
ne tyypit, kolme miestä tän takana on oikeasti ihailun arvoisia. ne on pysyneet sanomansa takana, ne ei myyneet itseään maailmalle. ne on suosittuja, mut pitääkö bändin olla hyljeksitty partajehujen klarinettitrio et se voi olla oikeasti hyvä? koska ne koskettaa ihmisiä niin hemmetisti. on niin hemmetisti ihmisiä, jotka varmaan miettii samaa asiaa kuin mäkin. mitä tää yksi bändi mulle merkitsee, ja tarvitseeko mun edes yrittää selittää sitä? koska mä tiedän kyllä, että monet ihmiset ajattelee vain, että tää on yksi mun vaiheistani, jotka menee ohi. ne aina menee, se on vaan viivi. mut jos tää menee ohi, mitä mulle jää? tuleeko musta taas samanlainen kuin mä olin? tää bändi myös inspiroi mua mun ikuisuusprojektiin, ainoaan tarinaan jonka mä haluan oikeasti kertoa, ja se merkitsee mulle niin hemmetisti.
mä olen kirjottanut tästä niin paljon mut en silti mitään. sanotaan näin, et musiikki on mulle henkilökohtasta, ja musta tuntuu, että mä olen löytänyt ne, jotka tietää miltä musta tuntuu. green day on mulle enemmän kuin pelkkä bändi. koska ilman niitä, mä en olis mitään. se kuulostaa oudolta ja lapselliselta, mut niiden kautta mä olen myös oppinut sen, et ikä ei oo mitään. 37 ja yhä rokkaa. mä olen 18 ja tunnen itseni samalla tasolla niiden musiikin kanssa. mä löydän uusia tasoja koko ajan, ja mä tiedän, että green day tulee pysymään yhtenä mun elämän tärkeimmistä asioista. ei välttämättä koko mun lopun ikää, mut tukipylväänä, apuna sillon kun mä olin ihan hukassa.
kirjoittaminen:
no siis. loppujen lopuksi mä aloin kirjoittaa kunnolla vasta viime kesänä. mä olen miettinyt oikeastaan vähäsen että miksi siinä kesti niin kauan, mutta mä tarvitsen hyvän aiheen. vaikka mä olenkin enemmän one-shot-tyyppiä, kyllä mulle pidemmätkin projektit käy. just nyt mä kirjotan samaa prokkista minkä mä aloitin viime syksynä. se on mulle tapa purkaa itseäni. mä olen huomannut, että mun oloni on niin paljon kevyempi, parempi. mä puran ahdistusta ja pahaa oloa ja saan siitä aikaan jotain. mä saan sen luettavaan muotoon mun eteeni. ei se välttämättä taidetta ole, mutta tunteet pitää olla mukana, kun tehdään taidetta, joten kyllä, se on rumaa rujoa taidetta.
mä olen oikeasti helpottunut siitä, että mä olen viimein löytänyt väylän mun tunteille. aikasemmin mä purin ne itseeni, ja se ei auttanut oikein ketään. mä inspiroidun nykyään melko pienistä asioista - okei, suurin osa mun inspiksestä menee mun ikuisuusprokkikseen, mut se ei haittaa mua. mä haluan siitä niin hyvän kuin mä vaan saan, mä haluan siihen ne tunteet joita me, mä ja mun päähenkilö koetaan yhdessä. okei, saattaa olla että loin itselleni alter egon, mitä sitten :--( alan vasta nyt jättää ihmiset rauhaan ja yrittää elää rauhassa sen pikkumiehen kanssa. mua silti pelottaa, mitä tapahtuu kun mä saan ton projektin valmiiksi. koska mulla on koko ajan tavoitteena saada se valmiiksi. kirjoittaa uusia versioita. ehkä noloin toiveeni olis saada se jonnekin, koska mä en valehtele, kun mä sanon vuodattaneeni sydäntä ja verta tohon tekeleeseen.
mä haluaisin kirjoittaa kirjan joskus.
ulkonäkö:
(huhhuh, toi green day kohta uuvutti mut :--D)
no siis. ulkonäkö. mun ainainen tappelun kohde, vihan kohde, ilon kohde, kaikkea sitä. ulkonäkö on tapa ilmaista itseään. mä ihailen ihmisiä, jotka ovat löytäneet tyylinsä, sen missä ne tuntee itsensä kotoisaksi, rennoksi, ja se näkyy liikkeissä, ilmeissä, kaikessa. mä pidän erilaisista tyyleistä, viimeisenä, mun on pakko tunnustaa, mut vetyperoksidipunktytöt nahkahameissa on alkaneet viehättää mua jostain tosi oudosta syystä. punkissa on jotain tosi viehättävää, mut... mut mut. mä pidän siitä, kun ihminen on löytänyt oman tyylinsä eikä välttis seuraa orjallisesti sitä yhtä.
mä olen vasta saanut pääni auki vaatteisiin ja kaikkeen ällöön tyttömäisyyteen. okei, mä olen meikannut tosi pitkään, mut vasta nykyään musta on tullut tosi... no, tyttö XD mä pidän korkokengistä, toisaalta mä olen enemmän nilkkurityyppiä, mä pidän pillihousuista, topeista, koruista, lävistyksistä, tatuoinneista... kaunista on ihminen, joka kantaa itsensä itsevarmuudella. mikä ei mulla näyttäis hyvältä, näyttää jollain muulla upealla. mä haluaisin ottaa enemmän lävistyksiä ja aloittaa mun selän ja käsivarren tatskauksen, mutta se saanee odottaa vähäsen aikaa.
mut ulkonäkö... se on tapa ilmasta itseään, kuten mä jo sanoin. mua ahdistaa ajatus, että mun pitäisi ajatella jotain tulevaa duunia, eikä sitä että mä saisin ilmaista itseäni miten mä haluan. kauneus on niin vaihtelevaa, ja musta kauneinta on kauneus, joka on hemmetin kyseenalaista.
lukio:
no siis, olen lukiossa. ja okei, tänään hajoilin pahasti ylppäreiden takia, mut se kuuluu vain yo-stressiin, ainakin luulisin. mulle lukio oli paikka, jonne mä menin koska mä en tiennyt minne mä haluan opiskelemaan. lukio on yleissivistävä oppilaitos, ja musta se toimii niinkuin se on. okei, olen puhunut asiasta ystävieni kanssa, mutta mä menin lukioon tekemään töitä. siellä ei ole pakko olla. mut kaikille se ei sovi, se on selvää. esim, mulle jäi pieni ikävä ylä-asteelle, kun se loppui. ei ihmisiin tai ylipäänsä ilmapiiriin, mut mua pelotti muutos, ja jos lukiossa tavallaan oli samat tavat, eli oppitunnit läksyt yada yada yaa, se oli hyvä pelokkaalle pikku viiville :--D lukiosta pääsee jatkamaan opiskeluja haluamaansa suuntaan, eli... no, se riippuu ihan ihmisestä, minne se haluaa mennä. jos amiksessa on kiinnostavia linjoja, jos lukion tarjoama akateeminen koulutus kiinnostaa, menee sinne minne kokee haluavansa.
koska loppupeleissä tän jälkeen, mä menen kuitenkin ammattikorkeeseen. mulla ei sinänsä ole lukiota vastaan mitään, ellei sitä paskahalvausstressiä oteta laskuun. ;---) mut mä menin sinne tekemään töitä, ja sitä mä tässä aionkin, loma kun meni miten meni. .
No huhhuh, olipa pitkiä :---------D mut mä tein ne viimein, jes!
2) Post this meme with your answers.
3) Provide pictures and the names of 3 people.
4) Label which you would marry, shag, and throw off a cliff.
sassemon antoi Billie Joe Armstrongin, Brian Molkon ja Matthew Bellamyn (ei saatana :------------D)
MARRY
joo, naisin yhden maailman kauneimmista ihmisistä :------D mut on aika mieletön placebo-huuma päällä. molko<3
SHAG
no siis... panisin. totta hitossa :-----D missä asennossa vaan, call me n i'm there. mun piti eka heittää se alas kielekkeeltä mut sattuneesta syystä en kyennyt. eli joo, panisin. ainoo syy miks en nais sitä on se että se on naimisissa ihanan naisen kanssa :3
THROW OFF A CLIFF
...okei, kattokaa sitä, miten ihmeessä mä kykenisin heittämään sen alas mistään? :-------( mut olosuhteiden uhria olemme heittämässä yhden hemmetin neron alas kielekkeeltä, aarh<3
NUMBER 2
kakkosmeme :----D mä en saa kursiivia pois päältä ja tää on tosi häröä.
Reply to this meme by yelling "Words!" and I will give you five words that remind me of you. Then post them in your LJ and explain what they mean to you.
sassemon antoi
hiukset
Green day
kirjoittaminen
ulkonäkö
lukio
..örm. No, aloitetaan alusta :------D [ja tsiigatkaa, kursiivi meni pois päältä!]
Hiukset:
no siis.mulla on hiukset päässä, aye? mulla on ollut siitä lähtien, kun mä rupesin ymmärtämään jotain ulkonäön päälle ihan hirveitä hiuskriisejä. mulla on siis luonnostaan tosi paksut, punaiset kiharat hiukset, jotka siis vois olla ihanat, rite? no, kaikilla muilla paitsi mulla. mä en tykkää yhtään mun kasvoistani, eli vähänkään, no, miten sen nyt sanois, erikoiset hiukset epävarmuuden kohteen kanssa ei ole hirveän hyvä juttu. mut kun leikkasin mun etutukan, aloin pitämään niistä paljon enemmän. ihan omikseni mä tunsin ne vasta kun leikkasin lyhyeksi ja värjäsin tummiksi. tai no, en oikeastaan vielä sillonkaan. nyt, nyt mä oikeastaan tunnen mun fledan mun omaksi. mä olen oppinut hallitsemaan sitä, ja mä tiedän että se kihartuu kosteassa, jos mä hikoilen se kihartuu yada yada yaa. mut jostain kumman syystä se ei ole enää niin suuri haloo mulle. oon siis abiluokalla nyt, ja pahimmillaan mun ongelmat oli ylä-asteella. kaikki saattoi ajatella että se oli vain huomionhakuisuutta, mut juuri sitä mä vähiten halusin. mä halusin vaan piiloutua tummien vaatteiden taakse ja unohtaa, että mun hiukset vois olla jonkun mielestä kauniit, koska sitä ne ei mulle olleet. vasta nyt, vasta nyt musta tuntuu, että mä saatan sittenkin olla siedettävän näköinen. eli mitä meidän geenit on meille antanut, niiden hyväksyminen voi kestää kauan, jos sitä ei vain kykene tekemään. koska mulla ja mun siskolla on molemmilla punaiset hiukset, ollaan punapäitä. titalla ne vaan on tikkusuorat, mulla pörröiset kiharat. mutta titta on myös klassisen kaunis ,tyttömäinen tyttö. mä ajattelin joskus, et no jos tälleen, ehkä mä oon sit enemmän särmikäs? mut kun sun fleda on huonosti, vaatteet ei istu ja sä haluat vain katkoa raajas, sillon sä et ajattele että sussa on jotain erikoista.
hiukset on mulle tärkeä aihe. mä pidän niiden laittamisesta, hoitamisesta, niistä puhumisesta, ihan mistä vaan. mä tykkään laittaa muiden ihmisten hiuksia vaikken ole edes kamalan hyvä siinä. mut mä olen siitä onnekas, et mulla on tosi paksut hiukset, ja mä kykenen tekemään niillä vaikka mitä. nyt, kun mun fleda on just leikattu, ja mä tiedän miten laittaa sitä, mun on taas vähän helpompi katsoa peiliin.
Green day:
okei. tästä tulee pitkä juttu. koska se on mullekin vaikea asia selittää jollekulle. no siis. te kaikki varmaan tiedätte tämän bändin. veikkaan, ettei ole olemassa kamalan montaa ihmistä, joka ei olisi kuullut siitä. varmaan monet on kuulleet just ne tunnetuimmat biisit, vähän niinkuin mäkin ennenkuin tutustuin kunnolla, american idiotilta american idiot, jesus of suburbia, wake me up ja boulevard of broken dreams. joo, ei siinä mitään, mut mä en tykästynyt green dayhin eka noiden biisien kautta. eka green dayn levy, jonka mä ostin, oli varmaan dookie. oltiin kummituskartano/tanjan kanssa citymarketissa, ja se taisi mainita mulle että tolla levyllä on basket case. no siis, me kaikki tiedetään mikä biisi on kyseessä, muuten en ollut kuunnellut kamalasti. sitten joskus sassemon taisi lähettää mulle warningilta biisejä, ainakin minorityn ja blood sex and boozen. warning taisi siis olla toka levy jonka mä ostin joskus yläasteella? en nyt yhtään muista, mun temmellys tän bändin kanssa on vähän hämärä. no, tais olla vasta viime kesänä oikeastaan, kun mä oikeasti tutustuin tän bändin tuotantoon, ihan kunnolla. muistan että pyöräilin ja kuuntelin nimrodia tosi paljon. mulla taisi olla koko tuotanto suurin piirtein lainattuna narscu :lta, mistä olen edelleen hyvin kiitollinen. hyvät jutut vaan lähtee lumipalloutumaan.
jossain vaiheessa musta tuntuu ettei ihmiset enää pitäneet mun innostusta hyvänä asiana, ja mä myönnän olleeni ihan kamala :-D mut mun on tosi vaikea selittää mun tunteinani tätä bändiä kohtaan. koska okei, niillä on faneja. mun tuttu oli bostonin keikalla ja joku oli lähettänyt taululle viestin "scream if green day was your only salvation sometimes", ja mä niin allekirjoitan ton. okei, mun elämä on ollut aika semihelppoä päällepäin, mut silti, me voidaan oppia uusia asioita koko ajan. ja mä en liioittele tai yritä tehdä tosta bändistä jotain suurempaa kuin se on, mut ne on opettanut mulle ihan hitosti asioita. mä voin oikeasti sanoa, et mä en olis tällainen ilman niitä. mä en oikeasti olis lopettanut muiden ihmisten mielipiteistä välittämistä, se sama stoori.
mut se oli niin mieletön se tunne, se tunne. mä olin luullut jo pitkään et mun tunteet musiikkia ja taidetta kohtaan oli täysin kuolleet. koska mä en kirjottanut sillon kamalasti. en oikeastaan yhtään. yhtäkkiä, mä tunsin sitä taas. sitä tunnetta, kun sä katsot jotain musiikkivideota youtubesta ja sä et oikeasti voi hengittää. sun on pakko mennä ulos, pakko yrittää hengittää. sä naurat ja sä hymyilet, koska sä tunnet olevasi niin hemmetin elossa. sitä on niin vaikea selittää, mut tää bändi on mulle muutakin kuin pelkkää kivaa musiikkia. koska mä kuuntelen kivaa musiikkia, mut ikinä mikään bändi ei ole saanut mua itkemään. mä en tiedä olenko mä joskus väittänyt muuta - keikanjälkeistä vitutusparkua ei siis lasketa - mut ei ikinä itkemään. ei ikinä ahdistumaan niin hemmetisti, kun niiden musavideo tulee voicelta. se mieletön ahdistus, jota mä en osaa edes selittää. mä tunnen niin paljon kiitollisuutta, niin paljon ihailua, niin paljon kaikkea tätä bändiä kohtaan.
ne tyypit, kolme miestä tän takana on oikeasti ihailun arvoisia. ne on pysyneet sanomansa takana, ne ei myyneet itseään maailmalle. ne on suosittuja, mut pitääkö bändin olla hyljeksitty partajehujen klarinettitrio et se voi olla oikeasti hyvä? koska ne koskettaa ihmisiä niin hemmetisti. on niin hemmetisti ihmisiä, jotka varmaan miettii samaa asiaa kuin mäkin. mitä tää yksi bändi mulle merkitsee, ja tarvitseeko mun edes yrittää selittää sitä? koska mä tiedän kyllä, että monet ihmiset ajattelee vain, että tää on yksi mun vaiheistani, jotka menee ohi. ne aina menee, se on vaan viivi. mut jos tää menee ohi, mitä mulle jää? tuleeko musta taas samanlainen kuin mä olin? tää bändi myös inspiroi mua mun ikuisuusprojektiin, ainoaan tarinaan jonka mä haluan oikeasti kertoa, ja se merkitsee mulle niin hemmetisti.
mä olen kirjottanut tästä niin paljon mut en silti mitään. sanotaan näin, et musiikki on mulle henkilökohtasta, ja musta tuntuu, että mä olen löytänyt ne, jotka tietää miltä musta tuntuu. green day on mulle enemmän kuin pelkkä bändi. koska ilman niitä, mä en olis mitään. se kuulostaa oudolta ja lapselliselta, mut niiden kautta mä olen myös oppinut sen, et ikä ei oo mitään. 37 ja yhä rokkaa. mä olen 18 ja tunnen itseni samalla tasolla niiden musiikin kanssa. mä löydän uusia tasoja koko ajan, ja mä tiedän, että green day tulee pysymään yhtenä mun elämän tärkeimmistä asioista. ei välttämättä koko mun lopun ikää, mut tukipylväänä, apuna sillon kun mä olin ihan hukassa.
kirjoittaminen:
no siis. loppujen lopuksi mä aloin kirjoittaa kunnolla vasta viime kesänä. mä olen miettinyt oikeastaan vähäsen että miksi siinä kesti niin kauan, mutta mä tarvitsen hyvän aiheen. vaikka mä olenkin enemmän one-shot-tyyppiä, kyllä mulle pidemmätkin projektit käy. just nyt mä kirjotan samaa prokkista minkä mä aloitin viime syksynä. se on mulle tapa purkaa itseäni. mä olen huomannut, että mun oloni on niin paljon kevyempi, parempi. mä puran ahdistusta ja pahaa oloa ja saan siitä aikaan jotain. mä saan sen luettavaan muotoon mun eteeni. ei se välttämättä taidetta ole, mutta tunteet pitää olla mukana, kun tehdään taidetta, joten kyllä, se on rumaa rujoa taidetta.
mä olen oikeasti helpottunut siitä, että mä olen viimein löytänyt väylän mun tunteille. aikasemmin mä purin ne itseeni, ja se ei auttanut oikein ketään. mä inspiroidun nykyään melko pienistä asioista - okei, suurin osa mun inspiksestä menee mun ikuisuusprokkikseen, mut se ei haittaa mua. mä haluan siitä niin hyvän kuin mä vaan saan, mä haluan siihen ne tunteet joita me, mä ja mun päähenkilö koetaan yhdessä. okei, saattaa olla että loin itselleni alter egon, mitä sitten :--( alan vasta nyt jättää ihmiset rauhaan ja yrittää elää rauhassa sen pikkumiehen kanssa. mua silti pelottaa, mitä tapahtuu kun mä saan ton projektin valmiiksi. koska mulla on koko ajan tavoitteena saada se valmiiksi. kirjoittaa uusia versioita. ehkä noloin toiveeni olis saada se jonnekin, koska mä en valehtele, kun mä sanon vuodattaneeni sydäntä ja verta tohon tekeleeseen.
mä haluaisin kirjoittaa kirjan joskus.
ulkonäkö:
(huhhuh, toi green day kohta uuvutti mut :--D)
no siis. ulkonäkö. mun ainainen tappelun kohde, vihan kohde, ilon kohde, kaikkea sitä. ulkonäkö on tapa ilmaista itseään. mä ihailen ihmisiä, jotka ovat löytäneet tyylinsä, sen missä ne tuntee itsensä kotoisaksi, rennoksi, ja se näkyy liikkeissä, ilmeissä, kaikessa. mä pidän erilaisista tyyleistä, viimeisenä, mun on pakko tunnustaa, mut vetyperoksidipunktytöt nahkahameissa on alkaneet viehättää mua jostain tosi oudosta syystä. punkissa on jotain tosi viehättävää, mut... mut mut. mä pidän siitä, kun ihminen on löytänyt oman tyylinsä eikä välttis seuraa orjallisesti sitä yhtä.
mä olen vasta saanut pääni auki vaatteisiin ja kaikkeen ällöön tyttömäisyyteen. okei, mä olen meikannut tosi pitkään, mut vasta nykyään musta on tullut tosi... no, tyttö XD mä pidän korkokengistä, toisaalta mä olen enemmän nilkkurityyppiä, mä pidän pillihousuista, topeista, koruista, lävistyksistä, tatuoinneista... kaunista on ihminen, joka kantaa itsensä itsevarmuudella. mikä ei mulla näyttäis hyvältä, näyttää jollain muulla upealla. mä haluaisin ottaa enemmän lävistyksiä ja aloittaa mun selän ja käsivarren tatskauksen, mutta se saanee odottaa vähäsen aikaa.
mut ulkonäkö... se on tapa ilmasta itseään, kuten mä jo sanoin. mua ahdistaa ajatus, että mun pitäisi ajatella jotain tulevaa duunia, eikä sitä että mä saisin ilmaista itseäni miten mä haluan. kauneus on niin vaihtelevaa, ja musta kauneinta on kauneus, joka on hemmetin kyseenalaista.
lukio:
no siis, olen lukiossa. ja okei, tänään hajoilin pahasti ylppäreiden takia, mut se kuuluu vain yo-stressiin, ainakin luulisin. mulle lukio oli paikka, jonne mä menin koska mä en tiennyt minne mä haluan opiskelemaan. lukio on yleissivistävä oppilaitos, ja musta se toimii niinkuin se on. okei, olen puhunut asiasta ystävieni kanssa, mutta mä menin lukioon tekemään töitä. siellä ei ole pakko olla. mut kaikille se ei sovi, se on selvää. esim, mulle jäi pieni ikävä ylä-asteelle, kun se loppui. ei ihmisiin tai ylipäänsä ilmapiiriin, mut mua pelotti muutos, ja jos lukiossa tavallaan oli samat tavat, eli oppitunnit läksyt yada yada yaa, se oli hyvä pelokkaalle pikku viiville :--D lukiosta pääsee jatkamaan opiskeluja haluamaansa suuntaan, eli... no, se riippuu ihan ihmisestä, minne se haluaa mennä. jos amiksessa on kiinnostavia linjoja, jos lukion tarjoama akateeminen koulutus kiinnostaa, menee sinne minne kokee haluavansa.
koska loppupeleissä tän jälkeen, mä menen kuitenkin ammattikorkeeseen. mulla ei sinänsä ole lukiota vastaan mitään, ellei sitä paskahalvausstressiä oteta laskuun. ;---) mut mä menin sinne tekemään töitä, ja sitä mä tässä aionkin, loma kun meni miten meni. .
No huhhuh, olipa pitkiä :---------D mut mä tein ne viimein, jes!