The day I con you, is the day I die
Nämä tällaiset päivät tästä memestä kyllä koituvat turmiokseni.
Day 12 → Whatever tickles your fancy
Rian Johnson
On, um, elokuvaohjaaja. Se ei ehkä ole kovin monen silmissä mikään shainiva ja arvostettu tähti, mutta minä oikeasti rakastan sen töitä koko sydämestäni. Sitä paitsi, jos sinulla on ensimmäisen suuren elokuvan kuvaukset kesken ja aikataulu kireällä, niin kuka oikeasti vaivautuu juttelemaan tällaisen nörtin kanssa sähköpostin välityksellä mielipiteitä lyhytelokuvasta, jonka se on tehnyt kaveriporukan kanssa opiskeluvuosinaan, ja sen lisäksi etsiä vanhoja VHS-kopioita lähetettäväksi Suomeen, ja vieläpä ihan turhaan, koska se ei löytänyt enempää. Ei voi mitään, minä arvostan. ._.
(Sillä on tuolla sivuilla kaikkea jännää, niin kuin Kaarlo Sarkian runo suomeksi, ja vuonna 1997 löytynyt kirje. :D)
En oikeastaan tiedä ketään, joka olisi tykännyt sen leffoista näin paljon. Olen näyttänyt Brickin aika monelle, aika harva jaksoi edes keskittyä loppuun asti.
Mutta ehkä minä vaan.. uh.. ehkä sen ohjaamat jutut on vähän minunlaisia. Vähän vaikea selittää, mutta näen aika suuren osan ajatuksistani ja kuvitellusta (oikeastakin) elämästä elokuvina. :o Kirjoitan tarinoita huonosti, koska näen kaiken siitä tarinasta elokuvamaisina kuvina, musiikkeineen ja kaikkine äänineen ja kuvakulmineen ja väreineen, aina. Teksteistäni puuttuu ihan aina sellainen.. tarpeellinen sanoin kerrottu osa, joka elokuvissa tulee eleistä ja ilmeistä ja siitä miten käsi liikkuu ja millä tavoin jotkin sanat sanotaan jne. Ja sitten kun kuvittelen sen sellaisena kokonaisuutena päässäni, niin jätän kaiken sen kertomatta ja kirjoitan vaan liikkeen, jonka pitäisi kertoa kaiken. :<
Ja jotenkin, jos minusta ikinä olisi tullut ohjaaja niin kuin halusin, niin ihan oikeasti varmaan tekisin samankaltaisia leffoja kuin Rian Johnson. En minä koskaan kuvittelutkaan, että minusta tulisi mitään järjettömän suurta ja palvottua, vaan että tekisin vain omanlaisia juttuja.
Se on vähän jännää, aika tyhmää itse asiassa, mutta aina kun katson näitä, niin tuntuu koko ajan siltä, että voi luoja, minä niin tiedän miksi teit noin, se oli vaan aivan pakko tehdä juuri noin.
..Joka tapauksessa! Harhaudun aiheesta.
1. The Brick
"Maybe I'll just sit here and bleed at you."
Minulla oli edellisellä Jyväskylän kerrallani silloin 2007 tapana käydä viereisellä Ärrällä melkein joka päivä, kunnes olin katsonut melkein kaikki vuokraleffat mitä niillä oli tarjolla, joten jouduin aina odottelemaan viikon uutuuksia. Kerran tuli Brick. :o
Salapoliisileffa! Piinaavan hiljainen sellainen. Ihanat musiikit. Sanotaan, että on vaikutteita film-noirista, ainakin musiikeissa. Ja heh, jos minun pitäisi luetella lempihahmojani mistä tahansa elokuvista, niin yksi niistä olisi Brendan. Ja voisin katsella kaikki kohtaukset, jossa se juoksee tai tappelee niin monta, monta kertaa uudelleen. Sitä on niin kiva katsella, se juoksee ihan helvetin lujaa ja se näyttää siltä, ettei oikeasti osaa tapella yhtään, joten se tekee vaan kaikkea kieroa sairaan nopeasti ja se näyttää niin helpolta!
Ja tykkään ihan hirveästi siitä kaverisuhteesta, joka Brendanilla ja Brainilla on. Jotenkin niin käsittämättömän etäistä, ja silti tyypit tuntee toisensa niin hyvin, ettei mistään tarvitse kysellä. Sitä dialogia on niin ihana seurata. :D
Minun on jotenkin niin vaikea kehua ja puolustella ja selittää tätä kenellekään millään tavalla. Ja ihan oikeasti, tämä on ehkä yksi kauneimmin tehdyistä leffoista koskaan, ja siihen on kerätty varoja kuusi vuotta, se on editoitu kotikoneella, kuvattu kotikaupungissa 20:ssa päivässä alle 500,000:llä dollarilla, ne kaikki efektit on tehty aivan helvetin loistavasti aivan todella halvoin kamerakikoin ja muuta.
Ja se on silti niin paljon hienompi kuin monet, monet Hollywood-leffat. Esikoisleffa.
Ja tämä ei ihan anna sellaista kuvaa kuin haluaisin (..minulla on aina niin kovin selkeä kuva siitä millaisena haluaisin tietyt asiat esitellä. :D Pelkään aina, että annan vääränlaisen kuvan ja pelkästään siksi kukaan ei halua katsoa mitään, ottaa paremmin selvää mistään), mutta ei mahda mitään, on se edes parempi kuin virallinen trailer.
2. The Brothers Bloom
"Sometimes I think he'd love to die on the job, cornered at midnight on the run to Djakarta. To tell the story so long that it fulfills itself."
The Brothers Bloom on huijaritarina, täynnä värejä ja hienoja hahmoja (Bloom. ;_; BangBang!), joiden elämässä ei ole muuta kuin tarinoita. Toinen luo ne, toinen elää ne. Ja minä rakastan tätä.
En tykkää trailerista, minusta se on huono. Ja ilmeisesti pari lempikohtaustani eivät ole niin suosittuja, että löytäisin niistä esimerkkejä. Mutta on kaksi kohtausta, jotka esittelee Penelopea aika hyvin paljastamatta mitään suurta, ja tämä on ensimmäinen. Ehkä huonompi niistä, mutta laitan sen kuitenkin.
Ja BangBangista ei löydy mitään, joten ottakaa kuva, vaikka yksi kuva ei ikinä sitä riitäkään kuvaamaan. She kicks ass with guns and nitroglycerin.
3. Evil Demon Golfball from Hell
Minulla ei ole mitään lisättävää. Se on tässä kokonaisuudessaan.
Day 12 → Whatever tickles your fancy
Rian Johnson
On, um, elokuvaohjaaja. Se ei ehkä ole kovin monen silmissä mikään shainiva ja arvostettu tähti, mutta minä oikeasti rakastan sen töitä koko sydämestäni. Sitä paitsi, jos sinulla on ensimmäisen suuren elokuvan kuvaukset kesken ja aikataulu kireällä, niin kuka oikeasti vaivautuu juttelemaan tällaisen nörtin kanssa sähköpostin välityksellä mielipiteitä lyhytelokuvasta, jonka se on tehnyt kaveriporukan kanssa opiskeluvuosinaan, ja sen lisäksi etsiä vanhoja VHS-kopioita lähetettäväksi Suomeen, ja vieläpä ihan turhaan, koska se ei löytänyt enempää. Ei voi mitään, minä arvostan. ._.
(Sillä on tuolla sivuilla kaikkea jännää, niin kuin Kaarlo Sarkian runo suomeksi, ja vuonna 1997 löytynyt kirje. :D)
En oikeastaan tiedä ketään, joka olisi tykännyt sen leffoista näin paljon. Olen näyttänyt Brickin aika monelle, aika harva jaksoi edes keskittyä loppuun asti.
Mutta ehkä minä vaan.. uh.. ehkä sen ohjaamat jutut on vähän minunlaisia. Vähän vaikea selittää, mutta näen aika suuren osan ajatuksistani ja kuvitellusta (oikeastakin) elämästä elokuvina. :o Kirjoitan tarinoita huonosti, koska näen kaiken siitä tarinasta elokuvamaisina kuvina, musiikkeineen ja kaikkine äänineen ja kuvakulmineen ja väreineen, aina. Teksteistäni puuttuu ihan aina sellainen.. tarpeellinen sanoin kerrottu osa, joka elokuvissa tulee eleistä ja ilmeistä ja siitä miten käsi liikkuu ja millä tavoin jotkin sanat sanotaan jne. Ja sitten kun kuvittelen sen sellaisena kokonaisuutena päässäni, niin jätän kaiken sen kertomatta ja kirjoitan vaan liikkeen, jonka pitäisi kertoa kaiken. :<
Ja jotenkin, jos minusta ikinä olisi tullut ohjaaja niin kuin halusin, niin ihan oikeasti varmaan tekisin samankaltaisia leffoja kuin Rian Johnson. En minä koskaan kuvittelutkaan, että minusta tulisi mitään järjettömän suurta ja palvottua, vaan että tekisin vain omanlaisia juttuja.
Se on vähän jännää, aika tyhmää itse asiassa, mutta aina kun katson näitä, niin tuntuu koko ajan siltä, että voi luoja, minä niin tiedän miksi teit noin, se oli vaan aivan pakko tehdä juuri noin.
..Joka tapauksessa! Harhaudun aiheesta.
1. The Brick
"Maybe I'll just sit here and bleed at you."
Minulla oli edellisellä Jyväskylän kerrallani silloin 2007 tapana käydä viereisellä Ärrällä melkein joka päivä, kunnes olin katsonut melkein kaikki vuokraleffat mitä niillä oli tarjolla, joten jouduin aina odottelemaan viikon uutuuksia. Kerran tuli Brick. :o
Salapoliisileffa! Piinaavan hiljainen sellainen. Ihanat musiikit. Sanotaan, että on vaikutteita film-noirista, ainakin musiikeissa. Ja heh, jos minun pitäisi luetella lempihahmojani mistä tahansa elokuvista, niin yksi niistä olisi Brendan. Ja voisin katsella kaikki kohtaukset, jossa se juoksee tai tappelee niin monta, monta kertaa uudelleen. Sitä on niin kiva katsella, se juoksee ihan helvetin lujaa ja se näyttää siltä, ettei oikeasti osaa tapella yhtään, joten se tekee vaan kaikkea kieroa sairaan nopeasti ja se näyttää niin helpolta!
Ja tykkään ihan hirveästi siitä kaverisuhteesta, joka Brendanilla ja Brainilla on. Jotenkin niin käsittämättömän etäistä, ja silti tyypit tuntee toisensa niin hyvin, ettei mistään tarvitse kysellä. Sitä dialogia on niin ihana seurata. :D
Minun on jotenkin niin vaikea kehua ja puolustella ja selittää tätä kenellekään millään tavalla. Ja ihan oikeasti, tämä on ehkä yksi kauneimmin tehdyistä leffoista koskaan, ja siihen on kerätty varoja kuusi vuotta, se on editoitu kotikoneella, kuvattu kotikaupungissa 20:ssa päivässä alle 500,000:llä dollarilla, ne kaikki efektit on tehty aivan helvetin loistavasti aivan todella halvoin kamerakikoin ja muuta.
Ja se on silti niin paljon hienompi kuin monet, monet Hollywood-leffat. Esikoisleffa.
Ja tämä ei ihan anna sellaista kuvaa kuin haluaisin (..minulla on aina niin kovin selkeä kuva siitä millaisena haluaisin tietyt asiat esitellä. :D Pelkään aina, että annan vääränlaisen kuvan ja pelkästään siksi kukaan ei halua katsoa mitään, ottaa paremmin selvää mistään), mutta ei mahda mitään, on se edes parempi kuin virallinen trailer.
Click to view2. The Brothers Bloom
"Sometimes I think he'd love to die on the job, cornered at midnight on the run to Djakarta. To tell the story so long that it fulfills itself."
The Brothers Bloom on huijaritarina, täynnä värejä ja hienoja hahmoja (Bloom. ;_; BangBang!), joiden elämässä ei ole muuta kuin tarinoita. Toinen luo ne, toinen elää ne. Ja minä rakastan tätä.
En tykkää trailerista, minusta se on huono. Ja ilmeisesti pari lempikohtaustani eivät ole niin suosittuja, että löytäisin niistä esimerkkejä. Mutta on kaksi kohtausta, jotka esittelee Penelopea aika hyvin paljastamatta mitään suurta, ja tämä on ensimmäinen. Ehkä huonompi niistä, mutta laitan sen kuitenkin.
Ja BangBangista ei löydy mitään, joten ottakaa kuva, vaikka yksi kuva ei ikinä sitä riitäkään kuvaamaan. She kicks ass with guns and nitroglycerin.
3. Evil Demon Golfball from Hell
Minulla ei ole mitään lisättävää. Se on tässä kokonaisuudessaan.