How I've been dulling and dulling in the service of the heart alone
04 Your definiton of love, in great detail
i am easy
easy to keep
honey, you please me
even in your sleep
but my arms want to carry
my heart wants to hold
Pidän erityisesti rakkautta sellaisena tunteena, jota kenenkään ei pitäisi koskaan edes yrittää tarkkaan määrittää. Voin kuitenkin yrittää näyttää jotain puolta omastani, vaikka olenkin täysin varma, että suuri osa tulee käsitetyksi melko väärin. Tiedän, että tämä on katastrofi ennen kuin sanon sanaakaan ja että saatan myös puhua itseni pussiin.
Olin kymmenen, kun päätin, etten koskaan voisi seurustella kenenkään kanssa. Se johtui siitä, etten voinut ymmärtää miten kenenkään pitäisi pystyä rakastamaan sillä tietyllä tavoin vain yhtä ihmistä, sitä jotakuta yhtä oikeaa, jonka jonain päivänä löytäisin. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, koska en ymmärtänyt miksi en voisi rakastaa yhtä aikaa jotakuta muutakin. En siis suinkaan koskaan ole tuntenut itseäni jotenkin irralliseksi friikiksi. Mutta se on minusta vieläkin hyvin absurdi ajatus. En ymmärrä miten minun pitäisi pystyä rakastamaan vain yhtä ihmistä, jonka kanssa sitten seurustelisin, ja pitämään siitä erillään myös rakkaus ystäviin ja perheeseen ja en tiedä, elämään. Se on sama tunne. Toisilta ihmisiltä vain haluaa erilaisia asioita kuin toisilta.
En edes tiennyt mitä tarkoitti sillä tavoin. Opin jotain hataraa seksistä vasta 15-vuotiaana, kun katsoin mielenkiinnosta pornoa, jonka sisällössä oli näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä kaikki vialla. Mutta ei se oikeastaan mitään tietämättömyyttä ollut. Minä en vain ymmärtänyt miksi sillä oli niin paljon merkitystä. Irrottaa ja määrittää se suhde sieltä kaiken muun keskeltä.
Ja myönnän, etten ole koko elämäni aikana ollut kovin hyvä erottamaan mitään todella syvän ystävyyden ja seksuaalisen suhteen rajoja millään tavoin. Ne oikeasti menevät ehkä hieman iloisesti sekaisin.
Ja ennen kuin kukaan kauhistuu, en jatkuvasti kuolaa kaikkien ystävieni perään. Ei huolta, ei pelkoa. Vieressäni voi nukkua, en karkaa päälle, enkä edes halua. Minä vain ajattelen, ettei sillä ole niin väliä. Että.. no, jos se jonkun kanssa toimii ja tunne on molemminpuolista, niin kaverin kanssa voi mennä sänkyyn ja olla aamulla ihan normaalisti, koska se on vain seksiä ja oli kivaa. Ja jotta puolestaan voisin seurustella ihmisen kanssa, minun täytyy ensin tuntea se ihminen ja pystyä luottamaan siihen, että siitä tulisi mitään, joten no, rakastun ystäviini. Ja yleensä se jonkinlainen kipu, suru ja helvetillinen kaipaava aukko joidenkin rakkaiden kanssa johtuu enemmänkin sitä, ettei se toinen välttämättä vastaa niihin asioihin, joita siltä haluaisi. Se ei kuitenkaan suoraan tarkoita sitä, etteikö se ihminen rakastaisi minua kaikella mitä sillä on. En ole tyhmä.
En pysty nostamaan ketään korokkeelle ja sanomaan, että juuri tuota ihmistä rakastan enemmän kuin ketään tai mitään muuta. On tilanteita, joissa pidän enemmän toisista ihmisistä kuin toisista, ja tilanteita, joihin haluan täysin eri ihmisiä mukaan. Siinä mielessä, kyllä minäkin arvotan, en kiellä sitä. Mutta se johtuu siitä, etten voi rakastaa ihmisiä samoin tavoin. Vaikka en rakastakaan ketään (jos nyt oikeasti läheisistäni puhutaan. On paljon ihmisiä, joita rakastan yhtä paljon kuin kissanpaskaa peitollani) enemmän kuin toista, se on kuitenkin hyvin erilaista jokaisen kohdalla. On täysin mahdotonta rakastaa ketään samoin kuin toista.
En myöskään osaa näyttää kaikille kuinka paljon todella rakastan. Uskokaa tai älkää, kaikkien niiden humalaisten "rakastan sua ;_;", "oot vaan paras" ja "mä tykkään susta niin paljon" -lauseiden, ja käsille suutelemisen keskellä.. olen aika paljon myös hyvin, hyvin hiljaa niissä tilanteissa, joissa minun olisi pitänyt jotain myöntää. Osaan myös pitää sen kaiken itselläni. Liiankin hyvin. Osaan olla paikalla ja silti pitää itseni jollain tavoin huomaamattomana. Jään vain kärvistelemään vuosikausiksi, olemaan pelkuri, ja vaikka luovuttaisin jossain välissä, ei se koskaan todella mene pois.
Voin myös rakastaa vain sellaisia ihmisiä, joihin luotan. Miten ihmeessä luotan niin pirun helposti.. ei aavistustakaan. Ja jos nyt yrittäisin määrittää käsitystäni luottamuksesta, niin ehkä sekoaisin, joten en edes yritä. Vaikka omani vaikuttaa sokealta, ei se sitä oikeasti ole. Se on enemmänkin toisen tuntemista kuin sellaista järjetöntä "hän on aina kanssani ja tukenani, eikä koskaan tekisi mitään pahaa"-roskaa. Liian monimutkaista sanoille. Minä en pysty. Olen kerran sen selittänyt joskus yöllä Ninalle ja taisin joten kuten onnistua, mutta en juuri nyt vain osaa.