Naapuritalossa asuva mies katsoi minua vähintäänkin oudoksuen, kun kävelin kaatosateessa kotiin leveästi hymyillen, ilman sateenvarjoa, takki auki, kasvot taivasta kohti käännettynä. Minkä minä sille voin, että pidän sateesta? Sateella pystyn hengittämään vapaammin (The Rain -välähdys. Whoah!), sateella pystyn ajattelemaan vähemmän takkuisesti -
(
Read more... )
Comments 2
Reply
En mäkään silti aina ole sateessa kävelyä rakastanut. Ihastuin pari-kolme kesää takaisin kävellessäni koirani (RIP) kanssa iltalenkkiä MP3-soittimen syytäessä ylihyvää musiikkia, sateen kastellessa vaatteet ihan läpimäriksi ja vanhan koiran kävellessä rauhallisesti vieressä. Parhautta. <3 Jotenkin aina sateella tuntuu, että haukkukultakin olisi jotenkin lähempänä, vaikka se pian vuoden on takapihalla omenapuun alla nukkunutkin.
Reply
Leave a comment