Phases
Miten sitä sanotaankaan... "Necessity is the mother of invention"? Totta, niin totta. Tai no, minun tapauksessani sanonta olisi oikeammin "köyhyys on käsitöiden äiti". Olen taas PA, rahaton, varallisesti vajavainen, kahisevasta vapaa a.k.a. KÖYHÄ! Niin no... en nyt kerjuulle ole joutumassa, ellei kerjuuksi lasketa sitä kun lirkuttelee äidiltä puhelimessa rahat kuukauden seutulippuun. Tarkoitan yleensä köyhyydestäni puhuessani sitä, että kuukauden aikana rahaa ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin täysin pakollisiin asioihin: vuokraan, ruokaan, joukkoliikennemaksuihin ja laskujen maksamiseen. Ruuan kanssa on lisäksi oltava tarkkana, ettei sorru esimerkiksi seuraaviin ylihintaisiin arkipäivän tuotteisiin: JUUSTO, viinirypäleet, maitohyllyn jälkiruokatuotteet, einekset, muovipakkausjäätelöt (siis ne hienommat, joissa on kaikkia kastikkeita ja muita härpäkkeitä), merkkilimsa, Bakery-tuotteet... the list goes on. Vaatteet ja muut "turhamaisuustuotteet" ovat tällaisina kuukausina ehdottomassa ostokiellossa. Kyllä minun vaatekaapissani on tosiaan jo ihan tarpeeksi käyttämättömiä yksilöitä, sama koskee korulaatikkojani.
Joskus sitten iskee se pari kertaa vuodessa osuva turhamaisuuskohtaus samaan aikaan tällaisen köyhän kuukauden aikana ja sekös sitten koettelee itsehillintää. Pitäisi ihan tosissaan katsoa tilipussiaan ennen kuin alkaa huvikseen maratoonaamaan Sex And The Cityn jaksoja läpi. Pari päivää niiden neljän shopaholicin kanssa aiheuttaa vakavia mielenhäiriöitä omassa pääkopassa ja sitten sitä lähtee nukkumattoman yön jälkeen alennusmyynteihin etsimään täydellisiä mustia nahkakorkkareita ihan kuin sellaisten saaminen heti sillä hetkellä olisi maailman oleellisin ja välttämättömin asia! Muotiblogien lukeminen pitäisi myös kieltää itseltä. En edes ole mikään glamazoni, mutta kun katsoo pari tuntia putkeen kuvia näteistä tytöistä näteissä vaatteissa ja vielä näteimmissä kengissä, niin kummasti sitä vaan alkaa itseäkin himottaa kaikenlainen vaatteisiin ja kenkiin törsääminen. Näiden tyttöjen ja minun välilläni on vaan se ero, että heillä on varmaankin työpaikat, joista saa ihan oikeasti rahaa. Minulla ei.
Siispä todellisuuden sitten iskettyä päälle lekan lailla kuukausittaisen laskunmaksuepisodin jälkeen minussa herää hyvin merkillinen ja hyvin piilossa oleva sub-persoona: käsityöläinen! Silloin vaatekaapista raidataan läpi kaikki sellaiset vaatteet, jotka ovat joko rikki tai jostain muusta syystä käyttökelvottomiksi jääneet ja ryhdytään miettimään miten niistä saadaan jälleen käyttökelpoisia. Kesällä blogasinkin lyhyesti muutamista ompeluviritelmistäni, esimerkiksi farkuista muokatuista caprihousuistani, jotka olivat hyvin onnistunut yritys ja kesällä kovassa käytössä. Toisaalta näiden housujen ihanuus saattaa johtua myös hellyydestä sitä seikkaa kohtaan, että käytin niiden kireää vyötäröä mittaamaan edistystäni laihtumisessa kesän aikana. But that's beside the point (en muuten saleen mahtuisi niihin tällä hetkellä... olen hiukan repsahtanut popcorniin ja limsaan).
Vaatteiden lisäksi muokkaan usein koruja. Olen ryhtynyt tekemään korvakoruja, sillä kirjoituspöytäni laatikoista löytyy useita parittomia yksilöitä, joista voi irrottaa sen koukku-osan ja vaihtaa riipukseksi jotain siistiä itse tehtyä sälää. Viime kesäkuussa tein itselleni isoista puuhelmistä sellaiset käsin maalatut korvikset, joihin sisko ihastui ja pyysi samanlaisia itselleen. Onnistuin toteuttamaan kyseisen toiveen vasta nyt Jouluna, jolloin tuli samalla koeajettua kotikutoinen konsti vanhan, tummuneen hopean kiillottamiseen (kattilassa folioon käärittynä, keitetään vedessä ja... eeh... olikohan se leivinjauheessa tai jossain?).
Vielä kertaakaan en ole uskaltautunut ostamaan kangasta kangaskaupasta ja ompelemaan kokonaan uutta vaatetta itselleni. Tunnen kuitenkin luissani, että tämä hetki saattaa vielä koittaa tulevaisuudessa. Ensin pitäisi kuitenkin harjoitella vielä lisää ilmaiskankailla ja hankkia jostain lainaan ompelukone. Olen nimittäin sinnikäs käsinompelija, koska ei ole varaa hankkia omaa ompelukonetta siltä varalta, että rakkine jäisi käyttämättömäksi johonkin nurkkaan kaiken tämän muun kotiamme kansoittavan ylimääräisen roinan jatkeeksi. Suurin saavutukseni ompelemisen saralla lienee viime Halloweenia varten vanhasta lakanasta (ilman kaavoja) käsin ompelemani empiree-mekko (kuvia Krisun Facebook-sivulla). Siitäkin luippanasta kyllä huomaa, etten tosiaankaan ole mikään oikea ompelija vaan surkea näpertelijä. Helma on takaa jotain ihan kamalaa... no, mekko tehtiin yhtä iltaa varten ja sitä oli tarkoitus katsoa edestä päin. Kuitenkin se oli ensimmäinen alusta lähtien itse tekemäni vaate, eikä ihan pieni sellainen ollutkaan, joten olen ylpeä.
Tässä kuussa on taas köyhää. Rahaa on mennyt moneen eri asiaan ja kissoilla on edessä rokotusten ottaminen. Palkkaa tulee puolet vähemmän kuin normaalisti, koska joudun luovuttamaan stressin alttarilla puolet työpäivistäni pois. Polla ei vaan enää kestänyt koulun ja iltatyön yhdistelmää, joten nyt olen luvannut itselleni, että koulu tulee ensin. En halua enää räjähtää koulussa opettajille, valvoa yöstä toiseen projektitöiden ja läksyjen parissa ja paeta huoneesta johonkin salaiseen nurkkaan itkemään vain koska väsyttää niin paljon. Noh, palkka nyt on niin huono, että menetystä tuskin huomaa. Nyt vaan on sitten vieläkin pienemmät mahdollisuudet minkään kivan ostamiseen itselle. I'll deal.
Muistin tänään, että kaappiini on kätketty muovikassillinen siskon vanhoja vaatteita, jotka sain 2009-kesänä pahimman rahapulani aikaan Huuto.netissä myymistä varten. En koskaan saanut laitettua vaatepakettia myyntiin ja nyt keksin, että voisin yrittää kierrättää muutaman näistä muovikassin vaatteista joksikin uudeksi käyttövaatteeksi itselleni. Ompelua vaaditaan, sillä sisko on minua monta vaatekokoa pienempi yläkropastaan. Mutta ehkä muutamasta isommasta paidasta saisi aikaan vaikka toppeja... Ja onpahan sitten jotain mitä tehdä vapaailtoina, samalla kun maratoonaa eri TV-sarjoja. Vaikka Mentalistia! Mistä puheen ollen, katsoin eilen yöllä Paholainen Pukeutuu Pradaan ja meinasin suurin piirtein mennä läppärin näytöstä läpi kun Simon Baker tuli ruutuun siinä mustassa puvussa (siinä juhlakohtauksessa, jossa Anne Hathawaylla on se musta mekko). Alessandro taisi juuri saada kilpailijan! ;D
Vielä tähän loppuun hieman tuota Mentalist-aihetta sivuten: Olen löytänyt uuden musiikki-ihastuksen. Eräässä Mentalist-jaksossa kuulemani biisi jäi niin tehokkaasti ihon alle, että googlasin esittäjän ja löysin hänen albumeitaan Spotifysta. En varmaan koskaan aikaisemmin ole tullut näin nopeasti varmaksi siitä, että haluan ostaa jonkun levyn. Maltoin kuunnella kaksi albumia kokonaan läpi, jonka jälkeen olin jo raahannut Amazonin ostoskoriini molemmat kyseiset levyt. Vasta vahvistussivulla järki astui mukaan kuvioihin ja tajusin, että ehkä juuri tämä kuukausi ei ole paras hetki ryhtyä törsäämään CD-levyihin, kun edessä on vielä monta viikkoa ruokaostoksia ja puolta pienempi palkkakuitti. Nyt sitten Spotifytan (yes, it's a word!) Peter Bradley Adamsia joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja ihmettelen olenko minä aina ollut piilevä country-fani! Ihan takuulla olin jenkki edellisessä elämässäni... ::) Niin ja jos joku nyt kokee tarvetta Spotifyttaa kyseistä herraa, niin fanittamani albumit ovat Traces ja Leavetaking ja se Mentalistin biisi on "Darkening Sky" (ihan sikaihana!!!).
Joskus sitten iskee se pari kertaa vuodessa osuva turhamaisuuskohtaus samaan aikaan tällaisen köyhän kuukauden aikana ja sekös sitten koettelee itsehillintää. Pitäisi ihan tosissaan katsoa tilipussiaan ennen kuin alkaa huvikseen maratoonaamaan Sex And The Cityn jaksoja läpi. Pari päivää niiden neljän shopaholicin kanssa aiheuttaa vakavia mielenhäiriöitä omassa pääkopassa ja sitten sitä lähtee nukkumattoman yön jälkeen alennusmyynteihin etsimään täydellisiä mustia nahkakorkkareita ihan kuin sellaisten saaminen heti sillä hetkellä olisi maailman oleellisin ja välttämättömin asia! Muotiblogien lukeminen pitäisi myös kieltää itseltä. En edes ole mikään glamazoni, mutta kun katsoo pari tuntia putkeen kuvia näteistä tytöistä näteissä vaatteissa ja vielä näteimmissä kengissä, niin kummasti sitä vaan alkaa itseäkin himottaa kaikenlainen vaatteisiin ja kenkiin törsääminen. Näiden tyttöjen ja minun välilläni on vaan se ero, että heillä on varmaankin työpaikat, joista saa ihan oikeasti rahaa. Minulla ei.
Siispä todellisuuden sitten iskettyä päälle lekan lailla kuukausittaisen laskunmaksuepisodin jälkeen minussa herää hyvin merkillinen ja hyvin piilossa oleva sub-persoona: käsityöläinen! Silloin vaatekaapista raidataan läpi kaikki sellaiset vaatteet, jotka ovat joko rikki tai jostain muusta syystä käyttökelvottomiksi jääneet ja ryhdytään miettimään miten niistä saadaan jälleen käyttökelpoisia. Kesällä blogasinkin lyhyesti muutamista ompeluviritelmistäni, esimerkiksi farkuista muokatuista caprihousuistani, jotka olivat hyvin onnistunut yritys ja kesällä kovassa käytössä. Toisaalta näiden housujen ihanuus saattaa johtua myös hellyydestä sitä seikkaa kohtaan, että käytin niiden kireää vyötäröä mittaamaan edistystäni laihtumisessa kesän aikana. But that's beside the point (en muuten saleen mahtuisi niihin tällä hetkellä... olen hiukan repsahtanut popcorniin ja limsaan).
Vaatteiden lisäksi muokkaan usein koruja. Olen ryhtynyt tekemään korvakoruja, sillä kirjoituspöytäni laatikoista löytyy useita parittomia yksilöitä, joista voi irrottaa sen koukku-osan ja vaihtaa riipukseksi jotain siistiä itse tehtyä sälää. Viime kesäkuussa tein itselleni isoista puuhelmistä sellaiset käsin maalatut korvikset, joihin sisko ihastui ja pyysi samanlaisia itselleen. Onnistuin toteuttamaan kyseisen toiveen vasta nyt Jouluna, jolloin tuli samalla koeajettua kotikutoinen konsti vanhan, tummuneen hopean kiillottamiseen (kattilassa folioon käärittynä, keitetään vedessä ja... eeh... olikohan se leivinjauheessa tai jossain?).
Vielä kertaakaan en ole uskaltautunut ostamaan kangasta kangaskaupasta ja ompelemaan kokonaan uutta vaatetta itselleni. Tunnen kuitenkin luissani, että tämä hetki saattaa vielä koittaa tulevaisuudessa. Ensin pitäisi kuitenkin harjoitella vielä lisää ilmaiskankailla ja hankkia jostain lainaan ompelukone. Olen nimittäin sinnikäs käsinompelija, koska ei ole varaa hankkia omaa ompelukonetta siltä varalta, että rakkine jäisi käyttämättömäksi johonkin nurkkaan kaiken tämän muun kotiamme kansoittavan ylimääräisen roinan jatkeeksi. Suurin saavutukseni ompelemisen saralla lienee viime Halloweenia varten vanhasta lakanasta (ilman kaavoja) käsin ompelemani empiree-mekko (kuvia Krisun Facebook-sivulla). Siitäkin luippanasta kyllä huomaa, etten tosiaankaan ole mikään oikea ompelija vaan surkea näpertelijä. Helma on takaa jotain ihan kamalaa... no, mekko tehtiin yhtä iltaa varten ja sitä oli tarkoitus katsoa edestä päin. Kuitenkin se oli ensimmäinen alusta lähtien itse tekemäni vaate, eikä ihan pieni sellainen ollutkaan, joten olen ylpeä.
Tässä kuussa on taas köyhää. Rahaa on mennyt moneen eri asiaan ja kissoilla on edessä rokotusten ottaminen. Palkkaa tulee puolet vähemmän kuin normaalisti, koska joudun luovuttamaan stressin alttarilla puolet työpäivistäni pois. Polla ei vaan enää kestänyt koulun ja iltatyön yhdistelmää, joten nyt olen luvannut itselleni, että koulu tulee ensin. En halua enää räjähtää koulussa opettajille, valvoa yöstä toiseen projektitöiden ja läksyjen parissa ja paeta huoneesta johonkin salaiseen nurkkaan itkemään vain koska väsyttää niin paljon. Noh, palkka nyt on niin huono, että menetystä tuskin huomaa. Nyt vaan on sitten vieläkin pienemmät mahdollisuudet minkään kivan ostamiseen itselle. I'll deal.
Muistin tänään, että kaappiini on kätketty muovikassillinen siskon vanhoja vaatteita, jotka sain 2009-kesänä pahimman rahapulani aikaan Huuto.netissä myymistä varten. En koskaan saanut laitettua vaatepakettia myyntiin ja nyt keksin, että voisin yrittää kierrättää muutaman näistä muovikassin vaatteista joksikin uudeksi käyttövaatteeksi itselleni. Ompelua vaaditaan, sillä sisko on minua monta vaatekokoa pienempi yläkropastaan. Mutta ehkä muutamasta isommasta paidasta saisi aikaan vaikka toppeja... Ja onpahan sitten jotain mitä tehdä vapaailtoina, samalla kun maratoonaa eri TV-sarjoja. Vaikka Mentalistia! Mistä puheen ollen, katsoin eilen yöllä Paholainen Pukeutuu Pradaan ja meinasin suurin piirtein mennä läppärin näytöstä läpi kun Simon Baker tuli ruutuun siinä mustassa puvussa (siinä juhlakohtauksessa, jossa Anne Hathawaylla on se musta mekko). Alessandro taisi juuri saada kilpailijan! ;D
Vielä tähän loppuun hieman tuota Mentalist-aihetta sivuten: Olen löytänyt uuden musiikki-ihastuksen. Eräässä Mentalist-jaksossa kuulemani biisi jäi niin tehokkaasti ihon alle, että googlasin esittäjän ja löysin hänen albumeitaan Spotifysta. En varmaan koskaan aikaisemmin ole tullut näin nopeasti varmaksi siitä, että haluan ostaa jonkun levyn. Maltoin kuunnella kaksi albumia kokonaan läpi, jonka jälkeen olin jo raahannut Amazonin ostoskoriini molemmat kyseiset levyt. Vasta vahvistussivulla järki astui mukaan kuvioihin ja tajusin, että ehkä juuri tämä kuukausi ei ole paras hetki ryhtyä törsäämään CD-levyihin, kun edessä on vielä monta viikkoa ruokaostoksia ja puolta pienempi palkkakuitti. Nyt sitten Spotifytan (yes, it's a word!) Peter Bradley Adamsia joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja ihmettelen olenko minä aina ollut piilevä country-fani! Ihan takuulla olin jenkki edellisessä elämässäni... ::) Niin ja jos joku nyt kokee tarvetta Spotifyttaa kyseistä herraa, niin fanittamani albumit ovat Traces ja Leavetaking ja se Mentalistin biisi on "Darkening Sky" (ihan sikaihana!!!).