on taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.
jos kauneus on kuitenkin olemassa
ihan tavallista, käsinkosketeltavaa
on katsottava tarkkaan ja kumarruttava
sillä kauneus on pientä ja matalaa
syksyllä sateessa surkeena oliona
löysin maasta omenan
se oli tavallinen omena, loistavaa
mä vein sen kotiin, ja söin sen heti
että syödä omenan voi olla niin juhlavaa
on taas lokakuu
se puhutteli minua, neuvoja lateli
mä olen osa sinua, se liverteli
minä tulen puusta, puu tulee maasta
maa tulee luusta ja luu sieltä jostain
kun eron lyö suurella vasaralla se saa mustaksi maan
kun mä rakastuin omenaan, mä rakastuin maailmaan
mä olen tuli, vesi, ilma, aurinko ja maa
sattuman oikusta salamat sanoivat
jätä laho latosi ja näe kotisi
on taas lokakuu
Jotakin tuossa Ismo Alangossa on sellaista mikä vetoaa muhun. Varsinkin tuo Lokaa ja kuita, uh. ♥ Siinä on jotain erityisen hienoa. :)
Tykkään kun sataa vettä. Oon saanut jotain aikaankin, pesin lakanoita ja nyt vaatteita. Plus laitoin astianpesukoneen pyörimään ja siivosin keittiön; hellan, pöydän ja mikron. Oon peruslaiska, mutta tykkään siistiydestä. Ai mikä ristiriita? Eihän täällä koskaan mitenkään erityisen siistiä ole.
Mutta oon myös oppinut että en todellakaan aio siivota pää kolmantena jalkana Eeronki puolesta. En ala itsestäänselväksi siivouskoneeksi kenellekään.
Mummolla on perjantaina 70- vuotispäivä, joten tein sille kortin eilen ja lähetin matkaan tänään. Ajattelin että se ehkä arvostaa enemmän itse tehtyä.
Tiedättekö kun joskus tekis mieli mennä lattialle makaamaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia, antaa sen tunkeutua korvista sisälle päähän. <3
En tiiä voinko koskaan olla täysin tyytyväinen mihinkään. Voiko toisaalta kukaan olla? En ymmärrä ihmisiä jotka elävät koko elämänsä samassa paikassa, kiertävät samoja nurkkia ja elävät samojen ihmisten kanssa. Toisaalta sillä on varmaan hyvätkin puolensa. Toistaiseksi oon onnistunut tehokkaasti karkottamaan ihmisiä ympäriltä, perheenjäsenet on ainoita jotka on pyörineet mukana koko ajan.
En kyllä toisaalta ihan hirveästi kaipaakaan ihmisiä. Tykkään puolitutuista, kavereista, joiden kanssa voi jutella pintapuolisia. En vaan luota ihmisiin niin paljoa että päästäisin ne lähelle, ja jossain vaiheessa se vaan unohtuu.
Ei mitään itsesäälissä kieriskelyä, mietin vaan mistä se johtuu. :) Jos sitä mikrottais vähä kahvia ja polttais tupakan.
Illalla katsomaan Eeron äidin biologista äitiä sairaalaan. Ei olla koskaan ennen tavattu, aika härskiltä tuntuu mennä sairaalaan ensitapaamiselle.. O____o En kyllä lähtis mutta Eero sanoi että olis kiva jos olisin mukana.