Kävin perjantaina katsomassa entistä parasta ystävääni liian pitkän tauon jälkeen. Siellä hän odotteli, hörähti kun astuin sisään, charmantisti harmaantuneena mutta muutoin täysin tuttuna ukkelina. Pienen arastelun jälkeen tutkimme taas toistemme korvia, leikimme leikkejä joista muut eivät tiedä.
Sellainen suklaasilmä!
Kutituspaikatkin ovat säilyneet ennallaan, kaulassa ja korvien takana.
Kuvia lisää kunhan niitä saan, siihen asti poni-ikävään nyyhkäleitä ja vanhoja valokuvia!