4. luku jatkuu
4. luvun toinen osa.
Mystique jätti vessan ja nousi hissillä toiseen kerrokseen. Hän muisteli nähneensä laboratoriossa tietokoneen ja toivoi, ettei sitä ollut tarkoitettu ainoastaan verikoetuloksien analysointiin. Tutkimustiloissa hän saisi olla ehdottoman rauhassa, ilman minkäänlaista pelkoa siitä, että joku saattaisi paukata sisään ja löytää hänet etsimästä keinoa kiertää salasana. Innoissaan Mystique asteli suoraan tutkimustilojen massiiviselle metalliovelle, odotti, että tietokonekamera luki hänen silmänsä, ja pujahti sisään.
Aivan oikein, hän huokasi helpotuksesta löytäessään labran pöydältä tuliterän koneen. Vilkaistuaan ympärilleen hän tajusi, että hänen kannattaisi hiukan siistiä paikkoja, koska ei varmastikaan ollut Jeanin tapaista jättää tarvikkeita lojumaan hujan hajan - puhumattakaan veriroiskeista, jotka yhä koristivat tutkimushuoneen valkoista lattiaa. Mystique painoi tietokoneen käynnistysnappulaa ja odottaessaan koneen avautumista hän pyyhki lattian ja järjesti neulat, puhdistusaineet ja vanutupot takaisin kaappiin. Hän löysi myös käytetyille neuloille tarkoitetun keräysastian, johon hän saattoi pudottaa Loganin suonta raadelleen ruiskun. Mikäli joku kysyisi, missä hän oli luuhannut iltapäivän, hän voisi aina sanoa tutkineensa Loganin valkosoluja.
Hyvällä tuurilla Jeanin tiedostot antaisivat hänelle vinkkejä myös ammattimaisen teorian keksimiseen. Mystique innostui entisestään ymmärtäessään tietokoneen suomat mahdollisuudet. Hänen täytyisi päästä käsiksi Jeanin tietoihin!
Hän veti tuolin alleen ja seurasi, kun kone käynnisti Windowsin. Periaatteessa Jean olisi voinut ohjelmoida tämän koneen muistamaan salasanansa, koska kellään muulla ei ollut laboratorioon asiaa, mutta sellaiseen onneen Mystique ei uskaltanut luottaa. Niin hyvin ei yksinkertaisesti voinut käydä.
Eikä käynytkään. Heti Windowsin auettua näyttöön ilmestyi pienempi ruutu, jossa oli valmiina käyttäjätunnus, mutta ei salasanaa. Mystique kiristeli hampaitaan ja päätti kokeeksi testata joitakin vaihtoehtoja tyhjään kohtaan.
Hmm... "Scott"? "Scott Summers". Yhteen kirjoitettuna tietenkin. Ei, ei onnistunut. "Väärä käyttäjätunnus tai salasana", kone ilmoitti tylysti. Se oli ollut odotettavissa, Mystique muistutti itseään. Jean ei ollut mikään nuija, joka valitsi salasanaksi kaikkein arvattavimman asian maan päällä. Kunpa salasana ei vain olisi mikään lääketieteellinen termi, sellaisia hänen ei olisi mitään mahdollisuutta keksiä. Niin kuin ei kirjain-numero -yhdistelmiäkään. Mystique naputteli kokeeksi näyttöön sanan "Antikoagulantti" ja vastaus oli jälleen sama. "Ororo"? Ei kelvannut. "Telepatia". "Telekinesia." "Tiukkapiponiuhottaja". "Vittusaatanaperkele". Kuinkahan monta kertaa hän uskaltaisi yrittää ennen kuin kone menisi takalukkoon? Miksei pop up -ikkunassa voinut lukea ohjeita salasanan unohtaneille?
Mystique pyyhki otsaansa ja mietti, kuinka voisi kiertää salasanan. Hän oli onnistunut siinä ennenkin, mutta se vaati runsaasti ponnisteluja eikä kone välttämättä toiminut enää kunnolla sen jälkeen. Itse asiassa sen kaikki tiedostot saattaisivat mennä sekaisin eikä häntä huvittanut ottaa sellaista riskiä. Hän päätti yrittää vielä kerran ja naputteli password-riville seuraavan mieleensä juolahtaneen asian.
Wolverine.
Ja yhtäkkiä kone päästi hänet sisälle! Mystique pomppasi tuolillaan ja päästi riemunkiljaisun. Hän oli tehnyt sen! Hän oli onnistunut! Vaiva oli hyötyyn nähden aivan minimaalinen eikä Mystique jäänyt pohtimaan, miksi ihmeessä Jean oli valinnut Loganin armeijanimen salasanakseen. Hän valitsi nopeasti kuvakkeen "Oma tietokone" ja sieltä sarakkeen "Omat tiedostot", ja voilà, siinä ne olivat kaikki hänen edessään! Ensimmäiseksi hän avasi tiedoston, jolla oli tylsä nimi, "Koulu", sitten alatiedoston "Oppilaat" ja ruudulle tulvi liuta nimiä aakkosjärjestyksessä. Hän klikkasi kokeeksi nimeä Robert Drake ja huomasi ilokseen, että tietojen mukaan oli liitetty myös kuva oppilaasta. Jos hän opettelisi jokaisen nimen ja naaman, hän voisi kuulustella oppilaita enemmänkin tunnilla.
Jubilation Lee. Siinä oli varmasti tyttö, jolle hänen pitäisi lähettää sähköpostia. Mystique huomasi kohta tietävänsä tytöstä enemmän kuin tämä itse. Jean ja muut olivat kommentoineet muun muassa oppilaan edistymistä, ongelmia ja mutanttikykyjä. "Ampuu plasmasäteitä sormenpäistään, kyky täysin hallinnassa". Siksi tyttö siis halusi artikkelin, joka kertoi plasmasäteistä. Ja luojan kiitos, kyky oli hallinnassa. Muutoin tämän kohdalla olisi pitänyt ryhtyä samankaltaisiin varotoimenpiteisiin kuin Scottinkin.
Hän löysi samanlaiset tiedot Roguesta, Pyrosta, Kitty Prydesta ja lukuisista muista oppilaista, mutta kyllästyi lopulta kymmenennen nimen, hassun ranskalaisen Remy Le Beaun, kohdalla. Hän oli selvinnyt ensimmäisestäkin oppitunnista tuntematta kuin kolme ihmistä koko luokasta ja luentoja ei ollut enää kuin muutama jäljellä. Samaa kaavaa noudattaen hän pystyisi vetämään nekin tyylillä läpi. Hän voisi aivan hyvin katsoa, kätkeytyikö Jeanin tiedostoihin mitään mielenkiintoista.
Jättäen "Oppilaat" taakseen Mystique palasi alkuvalikkoon ja tutki ruudulla komeilevia nimiä. Hän löysi nimen, joka koski Cerebroa, ja avasi sen orastava toivo mielessään. Ruudulle latautui tyylikäs kuva Xavierin ja Ericin rakentamasta pallonmuotoisesta telepatiahökötyksestä, jolla professori X saattoi olla yhteydessä kaikkiin maailman mutantteihin. Kun vanhojen ystävysten polut olivat eronneet, Eric oli teettänyt itselleen kypärän, joka esti Xavieria pääsemästä hänen päänsä sisään.
Mystique ei ollut koskaan kokenut Cerebron kosketusta. Xavierilla ei ollut ollut minkäänlaista syytä siihen. Heidän oltuaan ensimmäistä kertaa tekemisissä Mystique oli jo kuulunut Ericin liittolaisiin, eikä professorin tapana ollut kääntää kenenkään päätä vasten tämän tahtoa. Charles Xavier tunsi kykynsä, mutta ei koskaan käyttänyt sitä väärin. Ja hyvä niin, koska halutessaan tuo omituinen pyörätuolissa istuva mies olisi saanut vaikka kaikki mutantit ja ihmiset valtaansa pelkästään ajatustensa voimalla. Xavierilla olisi ollut kyky saada ihmiset uskomaan, mitä hän vain heille kertoi, mutta Mystique ei tiennyt yhtään tapausta, jolloin professori olisi moiseen syyllistynyt.
Hän ei viisastunut Cerebrosta tippaakaan. Tiedostot sisälsivät ainoastaan informaatiota, jonka Eric jo tiesi. Vaikka telepatiakoneella olisikin ollut jotain tekemistä Ericin leiriä koskevan eston kanssa, mitään ei oltu kirjattu muistiin. Mystique huokasi, juoksutti kättään punaisten hiusten lomassa ja mietti, mitä kokeilisi seuraavaksi.
Hän löysi yllättäen tiedoston nimeltä "Logan" ja päätti vilkaista, millaista tietoa Jeanilla ja professorilla jo oli miehestä. Sen perusteella hän voisi ehkä kehitellä jonkin lääketieteellisen lausunnon verikokeen tuloksista. Näyttöön ilmestyi yllättävän vähän tietoa ottaen huomioon, kuinka mielenkiintoinen tutkimuskohde Loganin täytyi lääketieteen harjoittajille olla. Mystique löysi kuitenkin miehestä otetut röntgenkuvat, joissa tämän luurankoon asennettu adamantium näkyi selvästi. Puhtaasta mielenkiinnosta hän tutki tarkkaan kuvia ja eritoten sisäänvetäytyvien kynsien fysiikkaa. Kuten hän oli arvellutkin, metallikynnet vetäytyivät kyynärvarteen ja pysyivät siellä, kunnes Logan päätti jälleen käyttää tappavia aseitaan. Niiden täytyi olla jotenkin yhdistettyinä lihaksiin ja jänteisiin, mutta röntgenkuvista ei erottanut sellaisia yksityiskohtia. Mystique palasi takaisin kirjattujen tietojen puolelle.
"Potilas on valkoinen mies. Mutantti. Ikää vaikea määrittää. Vanhenee hitaasti korostuneen itseparannuskyvyn vuoksi. Ruumis näyttää noin 30-40 -vuotiaalta. Normaalivartaloinen, pituus 186 cm, paino 115 kg (johtuen luurankoon asennetusta metallista) Kärsii amnesiasta, toisinaan välähdyksenomaisia muistoja (telepatiakokeessa) ja unia. Ei muista 15 vuoden takaisia tapahtumia. Luuranko päällystetty adamantium-nimisellä tuhoutumattomalla metallilla, kyynärvarsiin asennettu kolmet kynnet (samaa ainetta), jotka työntyvät esiin rystysistä, sormiluiden välistä. Potilas pystyy täysin kontrolloimaan kynsiään. Adamantium asennettu jonkinlaisessa kokeellisessa toimenpiteessä, mutta potilaalla ei minkäänlaista muistikuvaa tapahtumista. Amnesia ilmeisesti seurausta kokeen aiheuttamasta syvästä traumasta."
Eric väitti tietävänsä jotain Wolverinen taustasta. Itse asiassa tämä väitti myös Xavierin tietävän yhtä sun toista. Mutta kuten professorilla oli tapana sanoa: joskus mielen oli löydettävä vastaukset itse. Jeanin tietojen mukaan Logan oli kokenut todella pahan trauman. Sellaisen jälkeen mieli saattoi automaattisesti itseään suojellakseen piilottaa muistikuvat niin syvälle alitajunnan syövereihin, ettei ihminen itse edes tiennyt sellaisia olevan. Loganin muistissa loisti musta aukko, mutta adamantium-luuranko ja kynnet kertoivat miehelle, että jotain todella omituista kätkeytyi hänen menneisyyteensä. Mystiquen mielestä oli kenties armeliampaakin, ettei mies muistanut niitä kauheita eläinkokeita, joissa oli itse ollut laboratoriorottana.
Miksei Xavier sitten jakanut näitä tietoja Jeanin kanssa? Pelkäsikö professori, että Jean lavertelisi Loganille? Ei, sellaisesta tuskin oli kyse. Luultavimmin professori vain koki velvollisuudekseen säilyttää salaisuuden siihen asti, että Logan saisi sen itse selville. Mies saisi sitten itse päättää, ketkä ansaitsivat tietää hänen menneisyydestään.
"Parantumiskyky moninkertainen normaaliin ihmiskehoon verrattuna. Tarkkaa keinoa ei tiedossa. Korostunut bakteerin- ja viruksentorjuntakyky. Pohjaako leukosyytteihin? Kykenee parantumaan jopa hengenvaarallisista vammoista. Pienet kudosvauriot korjaantuvat sekunneissa. Aineenvaihdunta kohtalaisen normaali. Korostuneet aistit."
Jean ei siis ollut aiemmin tehnyt mitään erityisiä kokeita leukosyyteillä. Mystique puuskahti tympääntyneenä, kun Logania koskevat tiedot loppuivat siihen, ja mietti, mistä keksisi neuvoja valkosoluteoriansa kehittelemiseen. Pääsiköhän koneella verkkoon? Mystique palasi päävalikkoon ja ilokseen löysi sieltä Internet-kuvakkeen. Etusivun avauduttua hän valitsi suosikeista sähköpostin ja hymyili tyytyväisenä huomatessaan Jeanin tällä kertaa tallentaneen sekä käyttäjätunnuksen että salasanan. Hänellä ei välttämättä olisi käynyt toiste yhtä hyvä tuuri salasanan arvailujen suhteen. Sähköpostista hän etsi plasmasäteitä koskevan artikkelin, ja lähetti sen nopeasti Roguen huonetoverille, Jubilation Leelle, pienen tervehdyksen saattelemana. Näin Jean olisi varmasti sen tehnyt, hän ajatteli: nopeasti ja koruttomasti.
Sähköpostin jälkeen hän etsi lääketieteellisiä julkaisuja ja löysikin useita. Valitettavasti valkosoluista oli tarjolla joko täysin yksinkertaista perustietoa tai sitten sellaisella tohtorislangilla kirjoitettua proosaa, ettei maallikolla ollut mahdollisuutta saada siitä mitään selvää. Mystique pujotteli läpi sekavien artikkelien, kirjoitti ylös muutamia tiedonmurusia, joista saattaisi olla hyötyä, ja vilkaisi viimein kelloa.
Jo kahdeksan! Ilmankos häntä nälätti niin mahdottomasti. Mystique hieroi silmiään ja päätti vierailla alakerrassa tutkimassa jääkaapin sisältöä. Hän voisi jatkaa tietokoneen räpläämistä seuraavana päivänä ja etsiä uudelleen mahdollisia tietoja Ericiä ja heitä muita koskevasta estosta.
Keittiössä ei näkynyt ristin sielua, ja Mystique söi tyytyväisenä löytämänsä kiinalaisen ruoan tähteet. Itse asiassa kyseessä taisi olla Stormin mantelikanan loppu, mutta hän voisi aina vierittää syyn Loganin niskoille - ja luultavasti tämä olisi muutenkin Ron ensimmäinen arvaus tekijästä. Loganhan oli mennyt kielimään muille hänen niin sanotusta väsymyksestään, vaikka hän nimenomaan oli kieltänyt. Hän voisi pitää tätä eräänlaisena kostonpoikasena.
Itsekseen hihitellen Mystique heitti pahviset, ravintolan tunnuksella varustetut pakkaukset roskikseen oikein näkyvälle paikalle ja jatkoi matkaansa yläkertaan. Talo oli jo hiljentynyt päivän melskeistä, suljettujen ovien takaa kuului vain oppilaiden, television tai suihkun ääntä. Talon aikuinen väki sen sijaan paiski ilmeisesti hommia taukoamatta, sillä heitä ei taaskaan näkynyt. Ilmeisesti tällainen järjestely oli heidän mielestään täysin normaalia, vaikka hiukan Mystique kyllä ihmetteli Jeanin ja Scottin suhdetta.
Heidän huoneensa oli tyhjillään. Vuode oli sijattu täydellisen sileäksi ja koristetyynyt aseteltu somaksi viuhkaksi päiväpeitteelle. Joko Scott oli samanlainen perfektionisti kuin Jean tai sitten heidän suhteessaan pomoili nainen. Mystique antoi katseensa kiertää huonetta hallitsevassa sopusointuisuudessa ja arveli Jeanin ja Scottin sopivan luonteellisesti hyvin toisilleen. Päivin kummallakin oli omat asiansa ja menonsa, mutta iltaisin he ryömivät aina saman peiton alle ja muistuttivat toisiaan suhteensa kiihkeämmästä puolesta.
Olikohan Scottin vaatemaku samanlainen kuin Jeanin? Ainakin mies oli vakuuttanut pitävänsä hänen ostamastaan hameesta ja korsettiyläosasta, mutta miehet sanoivat aina sellaista, koska pelkäsivät loukkaavansa naista. Mystique veti yhä kädessään kantamastaan paperikassista huolellisesti laskostetut punaiset vaatteet ja siveli niitä kädellään. Materiaalin pinta oli miellyttävän sileä ja kuumuutta hylkivä. Se olisi varmasti oivallinen ja viilentävä asu paahteisten kesäpäivien juhliin.
Hetken mielijohteesta hän otti asun ja puki sen ylleen.
Hän seisoi lumoutuneena suuren kokovartalopeilin edessä ja yritti keksiä kokonaisuudesta epäkohtia. Niitä ei ollut. Jeanilla oli upea vartalo, jota puku myötäili aukottomasti, ja tulenpunaiset hiukset, joihin asun väri sopi sävy sävyyn. Nainen olisi voinut toimia mallina, jos olisi vain salannut mutanttikykynsä.
Jälleen Mystiquen teki mieli tarkastella pukua oman olomuotonsa kanssa, mutta hän totesi sen edelleen liian riskialttiiksi. Hän oli vannonut pysyttelevänsä Jeanin hahmossa ja vastustavansa kiusausta muuttua välillä omaksi itsekseen. Siinä päätöksessä hän aikoi pysyä niin kauan kunnes saisi selville Ericiä kiusaavan ongelman. Hän oli kuitenkin huomaamattaan tehnyt erään toisenkin päätöksen: tätä asua hän ei jättäisi Jeanille. Se seuraisi hänen mukanaan takaisin Ericin luo, vaikkei hän sitä usein voisi käyttääkään. Ehkä asu ei istuisi niin hyvin hänen yllään, sillä Jeanilla oli kapeampi lantio ja pienemmät rinnat, mutta ero ei ollut niin suuri, etteikö asu olisi kuitenkin mahtunut hänelle.
Ja maksoit siitä yli 300 dollaria, hän muistutti itseään.
- Se näyttää tosi hyvältä ylläsi, Red.
Hän säikähti kuollakseen kuullessaan äkillisen äänen takaansa. Sydän jyskyttäen Mystique pyörähti ympäri ja näki Loganin nojaavan ovenpieleen. Hän ei ollut lainkaan kuullut tämän saapuvan. Tuon kokoiseksi mieheksi Logan osasi liikkua uskomattoman hiljaa.
- Kiitos, hän mutisi punastuen ja mietti, joutuiko Jean useinkin tällaisiin tilanteisiin. Hän kääntyi takaisin peiliin - kohottaen sen kautta kulmiaan miehelle - ja kohensi aavistuksen korsettiyläosaa. Loganin katse seurasi herkeämättä. Jeesus, jos puku teki tällaista Wolverinelle, millaista käytöstä olisi odotettavissa Scottin suunnalta?
- Kuule Logan, olen pahoillani, mutta minulla on vielä valkosolujesi tutkiminen kesken, Mystique sanoi anteeksipyytävään sävyyn, kun miehen tuijotus alkoi käydä liian painostavaksi. Mitä helvettiä tämän mielessä oikein liikkui? Oliko tällainen asetelma jotenkin yleinen Xavierin talossa - Logan tuijottamassa peilin edessä keikaroivaa Jeania?
- Mmhäh? Logan havahtui. - Älä nyt siitä huolehdi. Ei sillä todellakaan ole kiirettä. Sanoinhan, että sinun pitäisi ottaa vähän rennommin.
- Niin taisit sanoa, Mystique murahti hampaidensa välistä muistaen, mitä Logan oli mennyt kertomaan Stormille ja muille. - Niin taisit sanoa muillekin.
- Pyysin vain, etteivät rasittaisi sinua liikaa, Logan vastasi viattomaan sävyyn.
- Sinun ei olisi pitänyt sanoa sitä. Käsittävät sen vielä väärin.
- Miten sen voi käsittää väärin?
- Kaikki alkavat huolehtia minusta. En halua sellaista.
- Etpä tietenkään, Red.
Mistä lähtien Logan oli kutsunut Jeania Rediksi? Mystique alkoi tuntea olonsa todella tukalaksi. Miehen ilme ei ollut enää lähelläkään niitä katseita, joita suotiin työtovereille, sukulaisille ja ystäville. Toisaalta se ei nähnyt häntä pelkkänä objektinakaan. Mystique rypisti kulmiaan. Kulissien takana taisi tapahtua enemmän kuin hän oli aavistanutkaan. Pitääkseen miehen ajatukset puheessa hän jatkoi:
- Mitä sinä tuolla tarkoitit?
- Sinä olet työnarkkari, Logan levitteli käsiään. - Et ymmärrä lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä. Ja olet aina pyytelemässä anteeksi väsymystäsi. Joskus on okei olla väsynyt, Jean! Ihminen ei jaksa kaikkea. Joskus on vain heitettävä velvollisuudet nurkkaan ja kuunneltavaa oman kehonsa ääntä.
- En minä ole väsynyt, Mystique vastasi.
- Oletpas.
- En.
- Olet.
- Enhän ole.
- Olet.
- En! hän kivahti ja ihmetteli, kuinka oli oikein päätynyt sanaharkkaan Loganin kanssa. - Sitä paitsi asia ei taida kovinkaan paljon sinulle kuulua. En minäkään kulje perässäsi hokemassa, milloin sinun on aika syödä tai nukkua.
- Noo, se johtuu vain siitä, etten minä rasitakaan itseäni tarpeettomasti, Logan virnisti. Mies astui huoneeseen ja istuutui sängynreunalle. Perhana, Mystique manasi mielessään. Aikoiko Logan kenties jäädä taloksi?
- Sitten, kun alan näyttää kävelevältä haamulta, saat tulla huomauttamaan asiasta, Mystique lupasi ja kohotti suurieleisesti hiuksensa niskaan, jotta kaulan kaari ja olkapäät tulivat paremmin oikeuksiin. Peilin kautta hän näki Loganin ilmeen värähtävän ja tunsi pientä halua hiukan kiusata miestä. Vaikka vain sitten maksuksi tämän jättämistä arvista.
- Minun pitäisi vaihtaa vaatteet, hän totesi huolettomasti. - Aiotko kenties jäädä siihen kuolaamaan?
- Ehkä, Logan kohotti kulmaansa.
- Mitähän Scott siihen sanoo?
- Ei luultavasti mitään. Viimeksi, kun näin hänet, hän hääräili mopedinsa kimpussa naama rasvaisena. Yritti korjata sitä ja päästeli suustaan sellaista kieltä, että korvat soivat vieläkin. Eikä se vika korjaannu ihan hetkessä - usko minua, minä tiedän.
Totta kai mies tiesi, kun itse onnistui aina ajamaan kaksipyöräisen sen kestokyvyn rajamaille.
Scott olisi siis poissa kuvioista ainakin toistaiseksi. Mystique nielaisi. Äkkiä tuntui kuin huoneessa olisi vetänyt ja hänen ihonsa nousi kananlihalle. Tilanne sai hetkessä uuden käänteen eikä hän tiennyt, oliko siitä kovinkaan mielissään. Totuus oli, ettei hän tuntenut Logania lainkaan. Eric kutsui miestä eläimeksi. Kuka tiesi, mitä tämä voisi saada päähänsä?
Entäpä jos Jeanin ja Loganin välillä olikin jotain, josta hänen olisi kuulunut olla tietoinen? Jotain, minkä vuoksi Scott ja Logan olivat jatkuvasti tukkanuottasilla. Jotain, minkä Jean itse aiheutti.
- No, tuleeko siitä mitään? mies kysyi, kun hän vain seisoi jähmettyneenä peilin edessä.
- Eikö sinulla ole mitään tekemistä? Mystique kysäisi hiukan ärtyneenä.
- Eipä oikeastaan.
- No sitten voisit keksiä sellaista, ennen kuin nolaat meidät molemmat.
- En minä nolostu.
- Logan, häivy.
- Olipa kohteliasta.
- Ja kohta seuraa lisää kohteliaisuuksia, ellet tottele. Tänä iltana ei tarjoilla striptease-show'ta.
- Todellako? Olen pettynyt, Red.
Mystique puuskahti, kääntyi ympäri ja marssi tympääntyneenä sängyn viereen. Logan katseli häntä suurin, viattomin silmin. Ja hymyili. Mies ilmeisesti piti tätä hauskanakin leikkinä.
Mystique tarttui kutsumatonta vierasta käsivarresta, aikomuksenaan taluttaa tämä ulos, mutta pysähtyikin äkkiä. Koko huone pysähtyi: mies sängyllä, kello seinällä, pölypallerot nurkissa. Mystiquen näkökenttä kaventui ja hän kykeni erottamaan selvästi ainoastaan edessään istuvan Loganin. Miehen kulmakarvat olivat hämmästyksestä koholla, huulet olivat jääneet raolleen vastaanväittämisen merkiksi. Tuon pysähtyneen, ohikiitävän hetken Mystique huomasi näkevänsä Loganissa jotain muutakin kuin viisastelevat kommentit ja terävät, tuskaa tuottavat adamantium-kynnet.
Hän näki edessään komean nuoren (tai no, ainakin nuoren näköisen) miehen. Hän näki tämän t-paitaa vasten piirtyvät kiinteät lihakset. Hän näki kaunispiirteiset kasvot, joissa miehen eläimellisyydestä huolimatta oli jotain todella aristokraattista. Hän näki ruskeat, kimaltavat silmät, jotka peilasivat armottomasti hänen ällistynyttä ilmettään. Hän näki suoran, kapean nenän, jonka elävät sieraimet antoivat silloin tällöin muistutuksen miehen kesyttömästä luonteesta. Hän näki miehen omituisesti muotoillut hiukset, joita hän oli tähän asti pitänyt pelkästään mauttomina, joskin Loganin myrskyiseen luonteeseen ja tyyliin sopivina.
Kauhistuneena hän riuhtaisi katseensa irti miehestä ja paiskasi sen seinällä roikkuvaan peiliin. Asetelma, jonka hän kuvastimessa näki, oli epätodellinen. Logan istui sängynreunalla katsellen naista, jota luuli Jean Greyksi, suu unohtuneena raolleen, silmät levinneinä. Mystique näki Jean Greyn puristavan Loganin käsivartta, puristavan lujaa, niin että kynnet upposivat tämän ihoon.
- Jean? Logan aloitti ja yritti tavoittaa hänen silmiään.
Hän voisi vielä tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Vielä ei ollut kulunut liikaa aikaa. Hänen pitäisi vain toimia nopeasti.
No niin, liiku.
Hän seisoi paikoillaan ja tuijotti peiliä ajatukset täysin jumissa.
Liiku, helvetti! Toimi!
Sen sijaan, että olisi löysännyt pitkien kynsiensä otetta Loganin ihosta, hän puristi sormensa vieläkin tiukemmin tämän olkavarren ympärille.
- Nyt ulos! hän huudahti tarpeettoman kovaa. Logan hätkähti, mutta vaikutus oli toivotun lainen. Mies nousi sängyltä, oma-aloitteisesti, mutta sellaisella vauhdilla, että olisi voinut luulla Mystiquen nostaneen hänet ilmaan. Mystique käänsi miehen ympäri, työnsi tämän väkivalloin käytävään ja paukautti oven kiinni. Logan ei ehtinyt hämmästykseltään sanoa sanaakaan.
Mystique käänsi avainta lukossa ja painautui huokaisten ovea vasten. Hänen sydämensä takoi ylikierroksilla, hänen kätensä vapisivat ja Jeanin ruumis tuntui äkkiä vieraammalta kuin koskaan.
Mitä helvettiä juuri tapahtui?
Hän pyyhki otsaansa ja tunsi kätensä kostuvan. Vilkaistuaan taas peilin suuntaan hän huomasi kasvojensa käyneen hyvin kalvakkaiksi. Silmät olivat laajenneet, mutta niiden katse oli samentunut. Hän ei kyennyt keskittymään mihinkään, sillä hän ei voinut ymmärtää, mitä juuri oli äsken tapahtunut. Tuntui kuin jokin näkymätön nuoli olisi äkkiä iskeytynyt häneen. Nuoli, joka oli määrännyt hänet näkemään Loganin komeana, puoleensavetävänä miehenä.
Hänen ainoa toiveensa sillä hetkellä oli, että Loganilla oli tarpeeksi älyä häipyä. Hän ei pystyisi vastaamaan tälle mitään edes oven läpi. Eikä hän missään tapauksessa pystyisi katsomaan miestä enää sille illalle.
Okei, rauhoitu, hän komensi itseään. Mitään ei ollut tapahtunut. Hän oli vain säikähtänyt omia tuntemuksiaan, koska ne olivat poikenneet tavanomaisista. Se ei johtunut mistään muusta kuin siitä, ettei hän ollut hetkeen ollut lähikontaktissa miehen kanssa. Puutetta, siinä kaikki. Hormonit olivat tehneet hänelle tepposet kuin teini-ikäiselle tytönhupakolle. Roguekin oli ollut aikoinaan ihastunut Loganiin ja tyttö oli kasvanut sen yli. Mystique vakuutti itselleen, ettei tarvitsisi muuta kuin hyvin nukutun yön. Vaikka hän nyt tunsikin olonsa huteraksi ja vapisi kuin horkassa, hän pystyisi nauramaan tälle aamulla.
Kunhan vain Logan pitäisi päänsä kiinni.
Päänsä kiinni mistä? Tuskin mies oli edes tajunnut, mitä hänen mielessään oli parin sekunnin ajan liikkunut. Miehet eivät tajunneet sellaisia asioita, nämä olivat kuin pussi päässä kulkevia idiootteja, täysin kykenemättömiä tekemään tarkkoja havaintoja ympäristöstään.
Hänen lukemansa lääkärinlausunto muistutti itsestään. Loganilla oli korostuneet aistit. Loganiin verrattuna kaikki muut elivät elämäänsä mustien jätesäkkien sisällä.
Miehellä ei kuitenkaan ollut mitään syytä kertoa tätä eteenpäin. Tällaisista asioista ei puhuttu aamiaispöydässä. "Hei Storm, et ikinä arvaa, mitä eilen illalla tapahtui. Olin käymässä tuolla Jeanin huoneessa ja..." He olivat samassa veneessä. Vaikka Logan niin mielellään ärsyttikin Scottia, tämä tuskin oli asia, jolla hän menisi Kykloopille leveilemään.
Eric nauraisi makeasti, jos kuulisi tästä. Kylmä ja tunteeton Mystique langennut Wolverinen eläimellisen vetovoiman edessä. Se kuulostikin huvittavalta, Mystique olisi nauranut itsekin, ellei olisi ollut hervottomana säikähdyksestä.
Se oli ollut hetkellinen kontrollin menetys, joka ei toistuisi. Ehkä hänen kannattaisi alkaa huolehtia paremmin tarpeistaan, jottei tällaisia tilanteita pääsisi syntymään. Koskaan ei kannattanut mennä ruokakauppaan nälkäisenä, sanottiin. Ehkä hän tunsi jonkinlaista nälkää kaksilahkeisia kohtaan ja reagoi heti esille asetettuun ruokaan. Kauanko hän oli ollut ilman?
Ehkä hänen pitäisi myöntyä Scottin seuraavaan kosiskeluyritykseen.
Mystique jätti vessan ja nousi hissillä toiseen kerrokseen. Hän muisteli nähneensä laboratoriossa tietokoneen ja toivoi, ettei sitä ollut tarkoitettu ainoastaan verikoetuloksien analysointiin. Tutkimustiloissa hän saisi olla ehdottoman rauhassa, ilman minkäänlaista pelkoa siitä, että joku saattaisi paukata sisään ja löytää hänet etsimästä keinoa kiertää salasana. Innoissaan Mystique asteli suoraan tutkimustilojen massiiviselle metalliovelle, odotti, että tietokonekamera luki hänen silmänsä, ja pujahti sisään.
Aivan oikein, hän huokasi helpotuksesta löytäessään labran pöydältä tuliterän koneen. Vilkaistuaan ympärilleen hän tajusi, että hänen kannattaisi hiukan siistiä paikkoja, koska ei varmastikaan ollut Jeanin tapaista jättää tarvikkeita lojumaan hujan hajan - puhumattakaan veriroiskeista, jotka yhä koristivat tutkimushuoneen valkoista lattiaa. Mystique painoi tietokoneen käynnistysnappulaa ja odottaessaan koneen avautumista hän pyyhki lattian ja järjesti neulat, puhdistusaineet ja vanutupot takaisin kaappiin. Hän löysi myös käytetyille neuloille tarkoitetun keräysastian, johon hän saattoi pudottaa Loganin suonta raadelleen ruiskun. Mikäli joku kysyisi, missä hän oli luuhannut iltapäivän, hän voisi aina sanoa tutkineensa Loganin valkosoluja.
Hyvällä tuurilla Jeanin tiedostot antaisivat hänelle vinkkejä myös ammattimaisen teorian keksimiseen. Mystique innostui entisestään ymmärtäessään tietokoneen suomat mahdollisuudet. Hänen täytyisi päästä käsiksi Jeanin tietoihin!
Hän veti tuolin alleen ja seurasi, kun kone käynnisti Windowsin. Periaatteessa Jean olisi voinut ohjelmoida tämän koneen muistamaan salasanansa, koska kellään muulla ei ollut laboratorioon asiaa, mutta sellaiseen onneen Mystique ei uskaltanut luottaa. Niin hyvin ei yksinkertaisesti voinut käydä.
Eikä käynytkään. Heti Windowsin auettua näyttöön ilmestyi pienempi ruutu, jossa oli valmiina käyttäjätunnus, mutta ei salasanaa. Mystique kiristeli hampaitaan ja päätti kokeeksi testata joitakin vaihtoehtoja tyhjään kohtaan.
Hmm... "Scott"? "Scott Summers". Yhteen kirjoitettuna tietenkin. Ei, ei onnistunut. "Väärä käyttäjätunnus tai salasana", kone ilmoitti tylysti. Se oli ollut odotettavissa, Mystique muistutti itseään. Jean ei ollut mikään nuija, joka valitsi salasanaksi kaikkein arvattavimman asian maan päällä. Kunpa salasana ei vain olisi mikään lääketieteellinen termi, sellaisia hänen ei olisi mitään mahdollisuutta keksiä. Niin kuin ei kirjain-numero -yhdistelmiäkään. Mystique naputteli kokeeksi näyttöön sanan "Antikoagulantti" ja vastaus oli jälleen sama. "Ororo"? Ei kelvannut. "Telepatia". "Telekinesia." "Tiukkapiponiuhottaja". "Vittusaatanaperkele". Kuinkahan monta kertaa hän uskaltaisi yrittää ennen kuin kone menisi takalukkoon? Miksei pop up -ikkunassa voinut lukea ohjeita salasanan unohtaneille?
Mystique pyyhki otsaansa ja mietti, kuinka voisi kiertää salasanan. Hän oli onnistunut siinä ennenkin, mutta se vaati runsaasti ponnisteluja eikä kone välttämättä toiminut enää kunnolla sen jälkeen. Itse asiassa sen kaikki tiedostot saattaisivat mennä sekaisin eikä häntä huvittanut ottaa sellaista riskiä. Hän päätti yrittää vielä kerran ja naputteli password-riville seuraavan mieleensä juolahtaneen asian.
Wolverine.
Ja yhtäkkiä kone päästi hänet sisälle! Mystique pomppasi tuolillaan ja päästi riemunkiljaisun. Hän oli tehnyt sen! Hän oli onnistunut! Vaiva oli hyötyyn nähden aivan minimaalinen eikä Mystique jäänyt pohtimaan, miksi ihmeessä Jean oli valinnut Loganin armeijanimen salasanakseen. Hän valitsi nopeasti kuvakkeen "Oma tietokone" ja sieltä sarakkeen "Omat tiedostot", ja voilà, siinä ne olivat kaikki hänen edessään! Ensimmäiseksi hän avasi tiedoston, jolla oli tylsä nimi, "Koulu", sitten alatiedoston "Oppilaat" ja ruudulle tulvi liuta nimiä aakkosjärjestyksessä. Hän klikkasi kokeeksi nimeä Robert Drake ja huomasi ilokseen, että tietojen mukaan oli liitetty myös kuva oppilaasta. Jos hän opettelisi jokaisen nimen ja naaman, hän voisi kuulustella oppilaita enemmänkin tunnilla.
Jubilation Lee. Siinä oli varmasti tyttö, jolle hänen pitäisi lähettää sähköpostia. Mystique huomasi kohta tietävänsä tytöstä enemmän kuin tämä itse. Jean ja muut olivat kommentoineet muun muassa oppilaan edistymistä, ongelmia ja mutanttikykyjä. "Ampuu plasmasäteitä sormenpäistään, kyky täysin hallinnassa". Siksi tyttö siis halusi artikkelin, joka kertoi plasmasäteistä. Ja luojan kiitos, kyky oli hallinnassa. Muutoin tämän kohdalla olisi pitänyt ryhtyä samankaltaisiin varotoimenpiteisiin kuin Scottinkin.
Hän löysi samanlaiset tiedot Roguesta, Pyrosta, Kitty Prydesta ja lukuisista muista oppilaista, mutta kyllästyi lopulta kymmenennen nimen, hassun ranskalaisen Remy Le Beaun, kohdalla. Hän oli selvinnyt ensimmäisestäkin oppitunnista tuntematta kuin kolme ihmistä koko luokasta ja luentoja ei ollut enää kuin muutama jäljellä. Samaa kaavaa noudattaen hän pystyisi vetämään nekin tyylillä läpi. Hän voisi aivan hyvin katsoa, kätkeytyikö Jeanin tiedostoihin mitään mielenkiintoista.
Jättäen "Oppilaat" taakseen Mystique palasi alkuvalikkoon ja tutki ruudulla komeilevia nimiä. Hän löysi nimen, joka koski Cerebroa, ja avasi sen orastava toivo mielessään. Ruudulle latautui tyylikäs kuva Xavierin ja Ericin rakentamasta pallonmuotoisesta telepatiahökötyksestä, jolla professori X saattoi olla yhteydessä kaikkiin maailman mutantteihin. Kun vanhojen ystävysten polut olivat eronneet, Eric oli teettänyt itselleen kypärän, joka esti Xavieria pääsemästä hänen päänsä sisään.
Mystique ei ollut koskaan kokenut Cerebron kosketusta. Xavierilla ei ollut ollut minkäänlaista syytä siihen. Heidän oltuaan ensimmäistä kertaa tekemisissä Mystique oli jo kuulunut Ericin liittolaisiin, eikä professorin tapana ollut kääntää kenenkään päätä vasten tämän tahtoa. Charles Xavier tunsi kykynsä, mutta ei koskaan käyttänyt sitä väärin. Ja hyvä niin, koska halutessaan tuo omituinen pyörätuolissa istuva mies olisi saanut vaikka kaikki mutantit ja ihmiset valtaansa pelkästään ajatustensa voimalla. Xavierilla olisi ollut kyky saada ihmiset uskomaan, mitä hän vain heille kertoi, mutta Mystique ei tiennyt yhtään tapausta, jolloin professori olisi moiseen syyllistynyt.
Hän ei viisastunut Cerebrosta tippaakaan. Tiedostot sisälsivät ainoastaan informaatiota, jonka Eric jo tiesi. Vaikka telepatiakoneella olisikin ollut jotain tekemistä Ericin leiriä koskevan eston kanssa, mitään ei oltu kirjattu muistiin. Mystique huokasi, juoksutti kättään punaisten hiusten lomassa ja mietti, mitä kokeilisi seuraavaksi.
Hän löysi yllättäen tiedoston nimeltä "Logan" ja päätti vilkaista, millaista tietoa Jeanilla ja professorilla jo oli miehestä. Sen perusteella hän voisi ehkä kehitellä jonkin lääketieteellisen lausunnon verikokeen tuloksista. Näyttöön ilmestyi yllättävän vähän tietoa ottaen huomioon, kuinka mielenkiintoinen tutkimuskohde Loganin täytyi lääketieteen harjoittajille olla. Mystique löysi kuitenkin miehestä otetut röntgenkuvat, joissa tämän luurankoon asennettu adamantium näkyi selvästi. Puhtaasta mielenkiinnosta hän tutki tarkkaan kuvia ja eritoten sisäänvetäytyvien kynsien fysiikkaa. Kuten hän oli arvellutkin, metallikynnet vetäytyivät kyynärvarteen ja pysyivät siellä, kunnes Logan päätti jälleen käyttää tappavia aseitaan. Niiden täytyi olla jotenkin yhdistettyinä lihaksiin ja jänteisiin, mutta röntgenkuvista ei erottanut sellaisia yksityiskohtia. Mystique palasi takaisin kirjattujen tietojen puolelle.
"Potilas on valkoinen mies. Mutantti. Ikää vaikea määrittää. Vanhenee hitaasti korostuneen itseparannuskyvyn vuoksi. Ruumis näyttää noin 30-40 -vuotiaalta. Normaalivartaloinen, pituus 186 cm, paino 115 kg (johtuen luurankoon asennetusta metallista) Kärsii amnesiasta, toisinaan välähdyksenomaisia muistoja (telepatiakokeessa) ja unia. Ei muista 15 vuoden takaisia tapahtumia. Luuranko päällystetty adamantium-nimisellä tuhoutumattomalla metallilla, kyynärvarsiin asennettu kolmet kynnet (samaa ainetta), jotka työntyvät esiin rystysistä, sormiluiden välistä. Potilas pystyy täysin kontrolloimaan kynsiään. Adamantium asennettu jonkinlaisessa kokeellisessa toimenpiteessä, mutta potilaalla ei minkäänlaista muistikuvaa tapahtumista. Amnesia ilmeisesti seurausta kokeen aiheuttamasta syvästä traumasta."
Eric väitti tietävänsä jotain Wolverinen taustasta. Itse asiassa tämä väitti myös Xavierin tietävän yhtä sun toista. Mutta kuten professorilla oli tapana sanoa: joskus mielen oli löydettävä vastaukset itse. Jeanin tietojen mukaan Logan oli kokenut todella pahan trauman. Sellaisen jälkeen mieli saattoi automaattisesti itseään suojellakseen piilottaa muistikuvat niin syvälle alitajunnan syövereihin, ettei ihminen itse edes tiennyt sellaisia olevan. Loganin muistissa loisti musta aukko, mutta adamantium-luuranko ja kynnet kertoivat miehelle, että jotain todella omituista kätkeytyi hänen menneisyyteensä. Mystiquen mielestä oli kenties armeliampaakin, ettei mies muistanut niitä kauheita eläinkokeita, joissa oli itse ollut laboratoriorottana.
Miksei Xavier sitten jakanut näitä tietoja Jeanin kanssa? Pelkäsikö professori, että Jean lavertelisi Loganille? Ei, sellaisesta tuskin oli kyse. Luultavimmin professori vain koki velvollisuudekseen säilyttää salaisuuden siihen asti, että Logan saisi sen itse selville. Mies saisi sitten itse päättää, ketkä ansaitsivat tietää hänen menneisyydestään.
"Parantumiskyky moninkertainen normaaliin ihmiskehoon verrattuna. Tarkkaa keinoa ei tiedossa. Korostunut bakteerin- ja viruksentorjuntakyky. Pohjaako leukosyytteihin? Kykenee parantumaan jopa hengenvaarallisista vammoista. Pienet kudosvauriot korjaantuvat sekunneissa. Aineenvaihdunta kohtalaisen normaali. Korostuneet aistit."
Jean ei siis ollut aiemmin tehnyt mitään erityisiä kokeita leukosyyteillä. Mystique puuskahti tympääntyneenä, kun Logania koskevat tiedot loppuivat siihen, ja mietti, mistä keksisi neuvoja valkosoluteoriansa kehittelemiseen. Pääsiköhän koneella verkkoon? Mystique palasi päävalikkoon ja ilokseen löysi sieltä Internet-kuvakkeen. Etusivun avauduttua hän valitsi suosikeista sähköpostin ja hymyili tyytyväisenä huomatessaan Jeanin tällä kertaa tallentaneen sekä käyttäjätunnuksen että salasanan. Hänellä ei välttämättä olisi käynyt toiste yhtä hyvä tuuri salasanan arvailujen suhteen. Sähköpostista hän etsi plasmasäteitä koskevan artikkelin, ja lähetti sen nopeasti Roguen huonetoverille, Jubilation Leelle, pienen tervehdyksen saattelemana. Näin Jean olisi varmasti sen tehnyt, hän ajatteli: nopeasti ja koruttomasti.
Sähköpostin jälkeen hän etsi lääketieteellisiä julkaisuja ja löysikin useita. Valitettavasti valkosoluista oli tarjolla joko täysin yksinkertaista perustietoa tai sitten sellaisella tohtorislangilla kirjoitettua proosaa, ettei maallikolla ollut mahdollisuutta saada siitä mitään selvää. Mystique pujotteli läpi sekavien artikkelien, kirjoitti ylös muutamia tiedonmurusia, joista saattaisi olla hyötyä, ja vilkaisi viimein kelloa.
Jo kahdeksan! Ilmankos häntä nälätti niin mahdottomasti. Mystique hieroi silmiään ja päätti vierailla alakerrassa tutkimassa jääkaapin sisältöä. Hän voisi jatkaa tietokoneen räpläämistä seuraavana päivänä ja etsiä uudelleen mahdollisia tietoja Ericiä ja heitä muita koskevasta estosta.
Keittiössä ei näkynyt ristin sielua, ja Mystique söi tyytyväisenä löytämänsä kiinalaisen ruoan tähteet. Itse asiassa kyseessä taisi olla Stormin mantelikanan loppu, mutta hän voisi aina vierittää syyn Loganin niskoille - ja luultavasti tämä olisi muutenkin Ron ensimmäinen arvaus tekijästä. Loganhan oli mennyt kielimään muille hänen niin sanotusta väsymyksestään, vaikka hän nimenomaan oli kieltänyt. Hän voisi pitää tätä eräänlaisena kostonpoikasena.
Itsekseen hihitellen Mystique heitti pahviset, ravintolan tunnuksella varustetut pakkaukset roskikseen oikein näkyvälle paikalle ja jatkoi matkaansa yläkertaan. Talo oli jo hiljentynyt päivän melskeistä, suljettujen ovien takaa kuului vain oppilaiden, television tai suihkun ääntä. Talon aikuinen väki sen sijaan paiski ilmeisesti hommia taukoamatta, sillä heitä ei taaskaan näkynyt. Ilmeisesti tällainen järjestely oli heidän mielestään täysin normaalia, vaikka hiukan Mystique kyllä ihmetteli Jeanin ja Scottin suhdetta.
Heidän huoneensa oli tyhjillään. Vuode oli sijattu täydellisen sileäksi ja koristetyynyt aseteltu somaksi viuhkaksi päiväpeitteelle. Joko Scott oli samanlainen perfektionisti kuin Jean tai sitten heidän suhteessaan pomoili nainen. Mystique antoi katseensa kiertää huonetta hallitsevassa sopusointuisuudessa ja arveli Jeanin ja Scottin sopivan luonteellisesti hyvin toisilleen. Päivin kummallakin oli omat asiansa ja menonsa, mutta iltaisin he ryömivät aina saman peiton alle ja muistuttivat toisiaan suhteensa kiihkeämmästä puolesta.
Olikohan Scottin vaatemaku samanlainen kuin Jeanin? Ainakin mies oli vakuuttanut pitävänsä hänen ostamastaan hameesta ja korsettiyläosasta, mutta miehet sanoivat aina sellaista, koska pelkäsivät loukkaavansa naista. Mystique veti yhä kädessään kantamastaan paperikassista huolellisesti laskostetut punaiset vaatteet ja siveli niitä kädellään. Materiaalin pinta oli miellyttävän sileä ja kuumuutta hylkivä. Se olisi varmasti oivallinen ja viilentävä asu paahteisten kesäpäivien juhliin.
Hetken mielijohteesta hän otti asun ja puki sen ylleen.
Hän seisoi lumoutuneena suuren kokovartalopeilin edessä ja yritti keksiä kokonaisuudesta epäkohtia. Niitä ei ollut. Jeanilla oli upea vartalo, jota puku myötäili aukottomasti, ja tulenpunaiset hiukset, joihin asun väri sopi sävy sävyyn. Nainen olisi voinut toimia mallina, jos olisi vain salannut mutanttikykynsä.
Jälleen Mystiquen teki mieli tarkastella pukua oman olomuotonsa kanssa, mutta hän totesi sen edelleen liian riskialttiiksi. Hän oli vannonut pysyttelevänsä Jeanin hahmossa ja vastustavansa kiusausta muuttua välillä omaksi itsekseen. Siinä päätöksessä hän aikoi pysyä niin kauan kunnes saisi selville Ericiä kiusaavan ongelman. Hän oli kuitenkin huomaamattaan tehnyt erään toisenkin päätöksen: tätä asua hän ei jättäisi Jeanille. Se seuraisi hänen mukanaan takaisin Ericin luo, vaikkei hän sitä usein voisi käyttääkään. Ehkä asu ei istuisi niin hyvin hänen yllään, sillä Jeanilla oli kapeampi lantio ja pienemmät rinnat, mutta ero ei ollut niin suuri, etteikö asu olisi kuitenkin mahtunut hänelle.
Ja maksoit siitä yli 300 dollaria, hän muistutti itseään.
- Se näyttää tosi hyvältä ylläsi, Red.
Hän säikähti kuollakseen kuullessaan äkillisen äänen takaansa. Sydän jyskyttäen Mystique pyörähti ympäri ja näki Loganin nojaavan ovenpieleen. Hän ei ollut lainkaan kuullut tämän saapuvan. Tuon kokoiseksi mieheksi Logan osasi liikkua uskomattoman hiljaa.
- Kiitos, hän mutisi punastuen ja mietti, joutuiko Jean useinkin tällaisiin tilanteisiin. Hän kääntyi takaisin peiliin - kohottaen sen kautta kulmiaan miehelle - ja kohensi aavistuksen korsettiyläosaa. Loganin katse seurasi herkeämättä. Jeesus, jos puku teki tällaista Wolverinelle, millaista käytöstä olisi odotettavissa Scottin suunnalta?
- Kuule Logan, olen pahoillani, mutta minulla on vielä valkosolujesi tutkiminen kesken, Mystique sanoi anteeksipyytävään sävyyn, kun miehen tuijotus alkoi käydä liian painostavaksi. Mitä helvettiä tämän mielessä oikein liikkui? Oliko tällainen asetelma jotenkin yleinen Xavierin talossa - Logan tuijottamassa peilin edessä keikaroivaa Jeania?
- Mmhäh? Logan havahtui. - Älä nyt siitä huolehdi. Ei sillä todellakaan ole kiirettä. Sanoinhan, että sinun pitäisi ottaa vähän rennommin.
- Niin taisit sanoa, Mystique murahti hampaidensa välistä muistaen, mitä Logan oli mennyt kertomaan Stormille ja muille. - Niin taisit sanoa muillekin.
- Pyysin vain, etteivät rasittaisi sinua liikaa, Logan vastasi viattomaan sävyyn.
- Sinun ei olisi pitänyt sanoa sitä. Käsittävät sen vielä väärin.
- Miten sen voi käsittää väärin?
- Kaikki alkavat huolehtia minusta. En halua sellaista.
- Etpä tietenkään, Red.
Mistä lähtien Logan oli kutsunut Jeania Rediksi? Mystique alkoi tuntea olonsa todella tukalaksi. Miehen ilme ei ollut enää lähelläkään niitä katseita, joita suotiin työtovereille, sukulaisille ja ystäville. Toisaalta se ei nähnyt häntä pelkkänä objektinakaan. Mystique rypisti kulmiaan. Kulissien takana taisi tapahtua enemmän kuin hän oli aavistanutkaan. Pitääkseen miehen ajatukset puheessa hän jatkoi:
- Mitä sinä tuolla tarkoitit?
- Sinä olet työnarkkari, Logan levitteli käsiään. - Et ymmärrä lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä. Ja olet aina pyytelemässä anteeksi väsymystäsi. Joskus on okei olla väsynyt, Jean! Ihminen ei jaksa kaikkea. Joskus on vain heitettävä velvollisuudet nurkkaan ja kuunneltavaa oman kehonsa ääntä.
- En minä ole väsynyt, Mystique vastasi.
- Oletpas.
- En.
- Olet.
- Enhän ole.
- Olet.
- En! hän kivahti ja ihmetteli, kuinka oli oikein päätynyt sanaharkkaan Loganin kanssa. - Sitä paitsi asia ei taida kovinkaan paljon sinulle kuulua. En minäkään kulje perässäsi hokemassa, milloin sinun on aika syödä tai nukkua.
- Noo, se johtuu vain siitä, etten minä rasitakaan itseäni tarpeettomasti, Logan virnisti. Mies astui huoneeseen ja istuutui sängynreunalle. Perhana, Mystique manasi mielessään. Aikoiko Logan kenties jäädä taloksi?
- Sitten, kun alan näyttää kävelevältä haamulta, saat tulla huomauttamaan asiasta, Mystique lupasi ja kohotti suurieleisesti hiuksensa niskaan, jotta kaulan kaari ja olkapäät tulivat paremmin oikeuksiin. Peilin kautta hän näki Loganin ilmeen värähtävän ja tunsi pientä halua hiukan kiusata miestä. Vaikka vain sitten maksuksi tämän jättämistä arvista.
- Minun pitäisi vaihtaa vaatteet, hän totesi huolettomasti. - Aiotko kenties jäädä siihen kuolaamaan?
- Ehkä, Logan kohotti kulmaansa.
- Mitähän Scott siihen sanoo?
- Ei luultavasti mitään. Viimeksi, kun näin hänet, hän hääräili mopedinsa kimpussa naama rasvaisena. Yritti korjata sitä ja päästeli suustaan sellaista kieltä, että korvat soivat vieläkin. Eikä se vika korjaannu ihan hetkessä - usko minua, minä tiedän.
Totta kai mies tiesi, kun itse onnistui aina ajamaan kaksipyöräisen sen kestokyvyn rajamaille.
Scott olisi siis poissa kuvioista ainakin toistaiseksi. Mystique nielaisi. Äkkiä tuntui kuin huoneessa olisi vetänyt ja hänen ihonsa nousi kananlihalle. Tilanne sai hetkessä uuden käänteen eikä hän tiennyt, oliko siitä kovinkaan mielissään. Totuus oli, ettei hän tuntenut Logania lainkaan. Eric kutsui miestä eläimeksi. Kuka tiesi, mitä tämä voisi saada päähänsä?
Entäpä jos Jeanin ja Loganin välillä olikin jotain, josta hänen olisi kuulunut olla tietoinen? Jotain, minkä vuoksi Scott ja Logan olivat jatkuvasti tukkanuottasilla. Jotain, minkä Jean itse aiheutti.
- No, tuleeko siitä mitään? mies kysyi, kun hän vain seisoi jähmettyneenä peilin edessä.
- Eikö sinulla ole mitään tekemistä? Mystique kysäisi hiukan ärtyneenä.
- Eipä oikeastaan.
- No sitten voisit keksiä sellaista, ennen kuin nolaat meidät molemmat.
- En minä nolostu.
- Logan, häivy.
- Olipa kohteliasta.
- Ja kohta seuraa lisää kohteliaisuuksia, ellet tottele. Tänä iltana ei tarjoilla striptease-show'ta.
- Todellako? Olen pettynyt, Red.
Mystique puuskahti, kääntyi ympäri ja marssi tympääntyneenä sängyn viereen. Logan katseli häntä suurin, viattomin silmin. Ja hymyili. Mies ilmeisesti piti tätä hauskanakin leikkinä.
Mystique tarttui kutsumatonta vierasta käsivarresta, aikomuksenaan taluttaa tämä ulos, mutta pysähtyikin äkkiä. Koko huone pysähtyi: mies sängyllä, kello seinällä, pölypallerot nurkissa. Mystiquen näkökenttä kaventui ja hän kykeni erottamaan selvästi ainoastaan edessään istuvan Loganin. Miehen kulmakarvat olivat hämmästyksestä koholla, huulet olivat jääneet raolleen vastaanväittämisen merkiksi. Tuon pysähtyneen, ohikiitävän hetken Mystique huomasi näkevänsä Loganissa jotain muutakin kuin viisastelevat kommentit ja terävät, tuskaa tuottavat adamantium-kynnet.
Hän näki edessään komean nuoren (tai no, ainakin nuoren näköisen) miehen. Hän näki tämän t-paitaa vasten piirtyvät kiinteät lihakset. Hän näki kaunispiirteiset kasvot, joissa miehen eläimellisyydestä huolimatta oli jotain todella aristokraattista. Hän näki ruskeat, kimaltavat silmät, jotka peilasivat armottomasti hänen ällistynyttä ilmettään. Hän näki suoran, kapean nenän, jonka elävät sieraimet antoivat silloin tällöin muistutuksen miehen kesyttömästä luonteesta. Hän näki miehen omituisesti muotoillut hiukset, joita hän oli tähän asti pitänyt pelkästään mauttomina, joskin Loganin myrskyiseen luonteeseen ja tyyliin sopivina.
Kauhistuneena hän riuhtaisi katseensa irti miehestä ja paiskasi sen seinällä roikkuvaan peiliin. Asetelma, jonka hän kuvastimessa näki, oli epätodellinen. Logan istui sängynreunalla katsellen naista, jota luuli Jean Greyksi, suu unohtuneena raolleen, silmät levinneinä. Mystique näki Jean Greyn puristavan Loganin käsivartta, puristavan lujaa, niin että kynnet upposivat tämän ihoon.
- Jean? Logan aloitti ja yritti tavoittaa hänen silmiään.
Hän voisi vielä tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Vielä ei ollut kulunut liikaa aikaa. Hänen pitäisi vain toimia nopeasti.
No niin, liiku.
Hän seisoi paikoillaan ja tuijotti peiliä ajatukset täysin jumissa.
Liiku, helvetti! Toimi!
Sen sijaan, että olisi löysännyt pitkien kynsiensä otetta Loganin ihosta, hän puristi sormensa vieläkin tiukemmin tämän olkavarren ympärille.
- Nyt ulos! hän huudahti tarpeettoman kovaa. Logan hätkähti, mutta vaikutus oli toivotun lainen. Mies nousi sängyltä, oma-aloitteisesti, mutta sellaisella vauhdilla, että olisi voinut luulla Mystiquen nostaneen hänet ilmaan. Mystique käänsi miehen ympäri, työnsi tämän väkivalloin käytävään ja paukautti oven kiinni. Logan ei ehtinyt hämmästykseltään sanoa sanaakaan.
Mystique käänsi avainta lukossa ja painautui huokaisten ovea vasten. Hänen sydämensä takoi ylikierroksilla, hänen kätensä vapisivat ja Jeanin ruumis tuntui äkkiä vieraammalta kuin koskaan.
Mitä helvettiä juuri tapahtui?
Hän pyyhki otsaansa ja tunsi kätensä kostuvan. Vilkaistuaan taas peilin suuntaan hän huomasi kasvojensa käyneen hyvin kalvakkaiksi. Silmät olivat laajenneet, mutta niiden katse oli samentunut. Hän ei kyennyt keskittymään mihinkään, sillä hän ei voinut ymmärtää, mitä juuri oli äsken tapahtunut. Tuntui kuin jokin näkymätön nuoli olisi äkkiä iskeytynyt häneen. Nuoli, joka oli määrännyt hänet näkemään Loganin komeana, puoleensavetävänä miehenä.
Hänen ainoa toiveensa sillä hetkellä oli, että Loganilla oli tarpeeksi älyä häipyä. Hän ei pystyisi vastaamaan tälle mitään edes oven läpi. Eikä hän missään tapauksessa pystyisi katsomaan miestä enää sille illalle.
Okei, rauhoitu, hän komensi itseään. Mitään ei ollut tapahtunut. Hän oli vain säikähtänyt omia tuntemuksiaan, koska ne olivat poikenneet tavanomaisista. Se ei johtunut mistään muusta kuin siitä, ettei hän ollut hetkeen ollut lähikontaktissa miehen kanssa. Puutetta, siinä kaikki. Hormonit olivat tehneet hänelle tepposet kuin teini-ikäiselle tytönhupakolle. Roguekin oli ollut aikoinaan ihastunut Loganiin ja tyttö oli kasvanut sen yli. Mystique vakuutti itselleen, ettei tarvitsisi muuta kuin hyvin nukutun yön. Vaikka hän nyt tunsikin olonsa huteraksi ja vapisi kuin horkassa, hän pystyisi nauramaan tälle aamulla.
Kunhan vain Logan pitäisi päänsä kiinni.
Päänsä kiinni mistä? Tuskin mies oli edes tajunnut, mitä hänen mielessään oli parin sekunnin ajan liikkunut. Miehet eivät tajunneet sellaisia asioita, nämä olivat kuin pussi päässä kulkevia idiootteja, täysin kykenemättömiä tekemään tarkkoja havaintoja ympäristöstään.
Hänen lukemansa lääkärinlausunto muistutti itsestään. Loganilla oli korostuneet aistit. Loganiin verrattuna kaikki muut elivät elämäänsä mustien jätesäkkien sisällä.
Miehellä ei kuitenkaan ollut mitään syytä kertoa tätä eteenpäin. Tällaisista asioista ei puhuttu aamiaispöydässä. "Hei Storm, et ikinä arvaa, mitä eilen illalla tapahtui. Olin käymässä tuolla Jeanin huoneessa ja..." He olivat samassa veneessä. Vaikka Logan niin mielellään ärsyttikin Scottia, tämä tuskin oli asia, jolla hän menisi Kykloopille leveilemään.
Eric nauraisi makeasti, jos kuulisi tästä. Kylmä ja tunteeton Mystique langennut Wolverinen eläimellisen vetovoiman edessä. Se kuulostikin huvittavalta, Mystique olisi nauranut itsekin, ellei olisi ollut hervottomana säikähdyksestä.
Se oli ollut hetkellinen kontrollin menetys, joka ei toistuisi. Ehkä hänen kannattaisi alkaa huolehtia paremmin tarpeistaan, jottei tällaisia tilanteita pääsisi syntymään. Koskaan ei kannattanut mennä ruokakauppaan nälkäisenä, sanottiin. Ehkä hän tunsi jonkinlaista nälkää kaksilahkeisia kohtaan ja reagoi heti esille asetettuun ruokaan. Kauanko hän oli ollut ilman?
Ehkä hänen pitäisi myöntyä Scottin seuraavaan kosiskeluyritykseen.