(no subject)
Näen joskus unia joita luulen todeksi.
Toisinaan unet ovat pelottavia ja vaarallisia. Joudun pakenemaan jotain hirvittävää. Joku haluaa ampua minut ja läheiseni. Minä yritän huijata ampujaa keksimällä juonia ja strategioita, mutta ampuja tajuaa ne välittömästi. Unen loppuvaiheessa tajuan jo mahdottomuuden, en voi huijata itseäni, sillä ampuja tietää kaiken mitä ajattelen. Hän joko lukee ajatuksiani tai on minä itse. Silloin ymmärrän, että ainoa keino päästä karkuun hirviötä on juokseminen. En saa myöskään ajatella ampujaa, sillä silloin hän saavuttaa minut. Joskus olen yrittänyt kohdata sen, jota pakenen, mutta silloin hän ampuu epäröimättä minua, potkii selkään, leikkaa poskeni ja viiltelee vatsani. En ole yrittänyt sitä kovin usein.
Kerran näin unta lentämisestä. Siitä on varmasti yli kymmenen vuotta. Minulle kasvoi kotkansiivet lapaluihin ja saatoin nousta korkealle, sinne missä korkeimmatkin maastonkohdat latistuvat samaksi kirjavaksi matoksi kuin talot ja metsät. Minun ympärilläni oli ilmaa, minua ei kahlinnut tai rajannut mikään. Tein silmukoita ja liidin. Siiveniskut nostivat yhdessä ilmapatsaiden kanssa niin että saatoin taas kerätä siivet suppuun ja syöksyä kohti horisonttia. Avaruus oli niin lähellä.
Näen myös hyvin onnellisia unia, maailman kauneimpia unia. Niitä näen suhteellisen harvoin, kerran tai kaksi vuodessa. Riittävän usein että ne elättävät unelmia. Niissä unissa on tapahtunut ne asiat joita olen toivonut tapahtuvaksi, samoin kuin sellaisetkin asiat, joiden soisi tapahtuvan, vaikken edes ole osannut toivoa. Minä elän elämääni onnellisena loppuun saakka. Niistä unista en tahtoisi ikinä herätä ja koko päivän tunnen haaveiden kuljeskelevan ympärilläni. Ne eivät koskaan hyvästele.