OOC: Hahmotiedot ~ Mami Tomoe

Nov 24, 2011 14:45

Pelaaja: Tuuli
Hahmon nimi: Mami Tomoe
Fandom/Teos: Mahou Shoujo Madoka Magica
Ikä: 15
Ryhmä: Agita


Ulkonäkö:
Mami ei ehkä häikäise kauneudellaan, mutta ehdottoman söpö tyttö hän on silti. Pituutta hänellä on siinä 160 senttiä ja painoa sopivasti antamaan vartalolle nätisti muotoa. Hiukset ovat keltaiset ja yleensä sidottuina korkkiruuvisaparoille. Suuret silmät ovat niin ikään keltaiset. Peittää usein tunteensa hyväntahtoisen hymyn taakse.
Käyttää vapaa-ajallaankin varsin usein koulupukuaan, joskin voi hänet arkivaatteistakin yllättää. Suosii väreissä ruskeaa, keltaista ja muita lämpimiä värejä. Housuja käyttää aniharvoin, jos koskaan.
Puella Magin asuun kuuluu valkoinen paita, irtohihat, lyhyt keltainen hame, musta korsetti ja reisipituiset, tummat sukat. Jalassa on lähes polviin yltävät saappaat ja päässä keltainen, valkoisin höyhenin koristeltu hattu.
Lisäksi kantaa aina mukanaan Soul Gemiä, joka on merkki Kyubeyn kanssa tehdystä sopimuksesta. Mamin Soul Gem on keltainen ja pystyy muuttamaan sen muotoa melkeinpä miksi tahansa koruksi. Noitia etsiessä se on koristeellisen kuoren sisään suljettu ovaali kivi, taistellessa kukan muotoinen hiuspinni ja arkena sormus.

Persoonallisuus:
Yleensä Mami näyttäytyy muille rauhallisena, eleganttina, kohteliaana ja helposti myös isosiskomaisena. Hän hymyilee paljon ja auttaa sekä neuvoo mielellään ihmisiä. Toisaalta hän osaa tarvittaessa sanoa myös ne asiat, jotka toisen osapuolen on kuultava, piti tämä siitä tai ei. Lempeän rauhallinen äänensävy ei juurikaan muutu edes silloin, kun on vastakkain jonkun sellaisen kanssa, josta ei pidä. Sanat toki vaihtuvat pistävämmiksi ja jopa suoraksi uhkailuksi, mutta ne sanotaan yhä hymyilevällä naamalla. Mamia on suhteellisen vaikea suututtaa tai ainakaan saada näyttämään loukkaantumistaan. Hänellä on tosin joitakin asioita elämässään ja menneisyydessään, joita ei kannata mennä sorkkimaan. Sillä JOS Mami menettää hermonsa, ei jälki ole kaunista.
Onnelliselta vaikuttavasta ulkokuorestaan huolimatta Mami on tosiasiassa hyvin yksinäinen ihminen, jolla on pelkoja ja katumusta enemmän, kuin hän haluaisi itselleen myöntää. Pitääkin tunteitaan sisällään ja kulissia pystyssä jopa enemmän itsensä, kuin muiden vuoksi. Uskoo kyllä, että muut pitävät enemmän hymyilevästä ihmisestä, mutta se on myös tapa pitää omat pelot kurissa. Ottamalla oppia omista lapsuuden kokemuksistaan taikatyttögenrestä, pystyy jatkamaan taistelemista pelostaan huolimatta. Oikeastaan koko taikatyttöily onkin hänelle esittämistä ja yrittää käyttäytyä, kuten kuvittelee näiden käyttäytyvän; kunnioitettavasti, epäitsekkäästi, pelottomasti ja aina hymyillen. Jos antaa kulissin murtua, särkyy helposti itkuun. Mutta yleensä sitä tapahtuu vain, kun ketään muuta ei ole näköpiirissä. Ja silti, kaikesta yksinäisyydestä ja surusta huolimatta Mami pitää kiinni elämästään ja yrittää olla vaipumatta pahempaan epätoivoon. Hän on pohjimmiltaan optimisti ja vaikka häntä kaduttaakin se, ettei ajatellut toivettaan tarkemmin, ei kadu sen tekemistä.
Vapaa-ajallaan (Jota koulun ja noitien metsästyken jäljiltä jää erittäin vähän) Mami harrastaa leipomista ja hänen pitämilleen teekutsuille kannattaa tosiaan mahdollisuuksien mukaan osallistua, jos sattuu pitämään makeista kakuista.

Erikoiskyvyt:
Kaikki seuraavat koskevat lähinnä puella-moodia, jossa on muutoinkin huomattavasti tavallista voimakkaampi ja ketterämpi. Tavallisessa muodossaan voi käyttää taikavoimiaan jonkin verran, muttei läheskään samassa määrin.
Pystyy vetämään musketteja hatusta/hameen alta/tyhjästä ja vaikka niillä voikin ampua vain kerran, voi loputtomasti aseita luomalla pitää yllä melkoista sarjatulta. Aseiden koosta (n.130cm) huolimatta osaa käyttää kahta kerrallaankin ja osua molemmilla yhtä tarkasti. Toinen erikoistaito on muuttaa hiusnauhansa taikavoimin vihollisen sitoviksi taikaköysiksi. Vaikkei suoranaisesti osaa lentää, hypyt yltävät sellaisiin korkeuksiin, että välillä vaikuttaa, kuin osaisikin. Tytön taistelutyyli on muutenkin erittäin elegantti ja muistuttaa lähes tanssia. Toisin kuin muut Puella Magit, Mami nimeää mielellään viimeistelyiskujaan, joista voimakkaimpana voi pitää Tiro Finalea, lähinnä ilmatorjunta-aseiden kokoluokassa liikkuvan pyssyn laukausta.
Lisäksi pystyy kommunikoimaan muiden Puella maagien kanssa telepaattisesti.

Nykytilanne:
Sarjan alusta, jaksosta 2.
Mami oli juuri tutustunut kahteen mielenkiintoiselta vaikuttavaan tyttöön, jotka Kyubey oli ilmeisesti valinnut tuleviksi Puella Maageiksi. Näiden vielä pohtiessa toiveitaan, Mami pyrki esittelemään työn hyviä ja huonoja puolia parhaansa mukaan auttaakseen päätöksenteossa. Hän toivoi salaa saavansa näistä tiimikavereita ja ystäviä, minkä vuoksi osaltaan saattoi esitellä työtä paremmassa valossa kuin se onkaan. Tätä ajatellessaan Mami koki piston omassatunnossaan, mutta ei mahtanut itselleen mitään. Päätös olisi kuitenkin Mikin ja Kanamen, eikä hän ollut pakottamassa näitä mihinkään.
... mutta yllättäen, hän ei enää ollutkaan Tokiossa odottamassa uutta noitajahtia. Mitä oikein tapahtui?
Willow Rosenberg tapahtui. Noidan yrittäessä palata kotiin, aukesikin portteja moneen ulottuvuuteen, Mamin yhtenä niistä. Niinpä Mami pian löysi itsensä Celestialin pihamaalta, jossa näytti olevan täysi rähinä päällä hirviöiden ja kaikkien muiden mahdollisten otusten ympäri multiulottuvuuksia poksahdellessa porttien kautta paikalle. Hyvä tapa aloittaa uusi elämä uudessa paikassa.

Muuta:
Hiukan historiaa ja infoa Puella Maageista: Mami joutui jokunen vuosi sitten auto-onnettomuuteen, jossa hänen vanhempansa kuolivat. Samoin olisi käynyt Mamillekin, ellei paikalle olisi ilmaantunut Kyubey, valkoinen, punasilmäinen ja aina hymyilevä kissakaniotus, joka tarjosi hänelle sopimusta. Kyubey lupasi toteuttaa minkä tahansa toiveen, jos Mami ryhtyisi Puella Magiksi. Tyttö oli tuskissa ja ilman aikaa ajatella, joten hän tarttui nopeasti tarjoukseen ja toivoi pysyvänsä hengissä. (Myöhemmin on katunut syvästi, ettei tullut ajatelleeksi koko onnettomuuden perumista ja vanhempiensa pelastamista.)
Siitä lähtien Mami on hoitanut Puella Maagien työtä; Taistellut noitia vastaan. Vaikka ovatkin näkymättömiä tai surrealistisiin labyrintteihin piiloutuneita, aiheuttavat noidat pelkällä läsnäolollaan ympärilleen surua, tuskaa ja epäonnea. Voittamalla noitia Mami paitsi pelastaa ihmisiä, kerää myös noitien pudottamia Grief Seedejä, joilla pystyy puhdistamaan oman Soul Geminsä tummumiselta ja uusimaan omat taikavoimansa.
Mamin saapumisen myötä Celestialissa liikkuu nyt myös noitia. Joten täysin tyhjästä ja ilman mitään näkyvää syytä voi kuka tahansa koulussa vaipua synkkyyteen tai ryhtyä vainoharhaisesti epäilemään ympärillään olevia. Kohtaukset harvoin kestävät kovin pitkään, koska jos noitaa ei tuhota nopeasti, tapaukset yleensä päättyvät jonkun kuolemaan ja sitähän emme halua. Joka tapauksessa, jos haluat hahmosi joutuvan tällaisen kohtauksen uhriksi, nyi hihasta, niin Mami tietää rientää hätiin.

ooc

Next post
Up