Mä jo harkitsin luopuvani tästä. Nettipäiväkirjasta. Yhteen aikaan tämä nimittäin jollain tasolla täytti mun elämässäni vallinneen sosiaalisen tyhjiön. Tällä oli jonkinsorttinen terapeuttinen vaikutus. Kirjoittaminen piti mut täysjärkisenä. Nyt mä olen luopunut viimeisistäkin järjen rippeistä mulla on kuitenkin muita asioita, jotka pitävät mut ( Read more... )

*haukotus*

Mä olin niin suunnitellut tänään taas kirjoittavani jotain, mutta enhän mä nyt enää tällaisen päivän jälkeen jaksa. Mä olen nimittäin ensinnäkin viettänyt pienen ikuisuuden yliopiston kirjaston lukunurkkauksessa nenä kiinni kasvifysiologian kirjassa, auttanut IT:tä anatomian alalle kuuluvaan tenttiin opiskelemisessa (siis sörkkinyt sinne ( Read more... )

( Read more... )

Ei ehkä maailman parhaankuuloisin idea, mutta ehdottomasti aivan loistava tapa viettää aikaa toisen kanssa.

Nimittäin seikkaileminen metsässä keskellä yötä satelliittipaikantimen ja taskulamppujen kanssa. Ja tässä tapauksessa seikkailun määritelmään luonnollisesti kuului, että matkan aikana sekä satelliittipaikantimesta että vähintään toisesta ( Read more... )

( Read more... )

Mitä se kertoo musta, että mä olen nähnyt naapurini useammin ilman housuja kuin housujen kanssa?
( Read more... )

Mä olen koko päivän miettinyt, mikä tää tunne oikein on. Mistä tää oikein johtuu? Mikä tänään muka on niin erilaista kuin muina päivinä? Äsken sähköpostia kirjoitellessani mä sen sitten tajusin. Aloin nimittäin matkustaa ajassa taaksepäin ajatusten voimalla niin pitkälle kuin muistikapasiteetti salli - siis tasan kahden viikon päähän.
( Read more... )

Laughter is the shortest distance between two people. ~Victor Borge

Blogi on taas tainnut jäädä hitusen turhan vähälle huomiolle. *pahoittelee* Vaan niin saattaa käydä, kun elelee siten, ettei päivän luentojen jälkeen eksy missään vaiheessa näköetäisyyttä kauemmaksi yliopistoalueesta ennen seuraavan päivän luentoa.
( Read more... )

Kaurapuurokin voi olla ihan hyvää, kunhan sille antaa mahdollisuuden. Yleensä kyseinen pöperö sattuu nimittäin olemaan mun muonavarastossani se kaapinperimmäinen, vihoviimeinen vaihtoehto, johon ei kosketa ellei ole aivan pakko. Nytkään en uskaltanut edes vilkaista hiutalepaketin parasta ennen -päivämäärää. Mennyt ohi varmaan joskus silloin kun maa ( Read more... )

Liian lyhyitä nämä päivät nykyään. Ei vain ehdi. Mitään.

Tänäänkin kello oli jo seitsemän ennen kuin olin edes kotona. Sitä ennen oli ollut taas sellainen tällä kertaa jopa yli viiden tunnin mittaiseksi venynyt labratuokio. Siis istuskelua käsikädessä IT:n kanssa laboratorion pöydän ääressä ja piirustelua vasemmalla kädellä. Oikean käden sormet ( Read more... )