Kääntäjä ja kustantaja Kari Klemelän kunnianosoitus ystävälleen Albaharille on helmi (tai simpukka). Se on semioottinen tila ja tutkimusmatka, jonka ulottuvuuksien nuuskimiseen lukija voi uppoutua - ja päälle päätteeksi löytää toimintansa ennakoituna tekstistä. Se on erikoinen ja viettelevä teos, joka vaikuttaa reseptoreihin tehokkaasti ja pakottaa ( Read more... )

Belgradilaisen ystäväni Milanin mottona on lainaus Pavićilta:

The inner side of the wind is the one which stays dry while the wind is blowing throughout the rain.
(Milorad Pavić: Унутрашња страна ветра, 1993; ei suom.)

Sitaatti on kepeän monimielinen, ja siksi tuntuu sopivan myös Juotikkaiden maailmankuvaan - siihen ehkä suorastaan viitataan (s. ( Read more... )

Juotikkaista kirjoittaminen on aivan varmasti liian ison hatun sovittelua.

Lukijan osana on esittää joukko enemmän tai vähemmän valistuneita arvauksia. Silti pelkkä aineiston murto-osan nieleskely tuntuu saavutukselta.

Juotikkaat vaatii lukijalta henkilökohtaista suhdetta tai jopa intohimoa aiheisiinsa. Muuten kirja voi olla kova pala ( Read more... )

Punnitaanko lopulta luottamusta toisiin ihmisiin vai kenties pelkkiin sanoihin? Tekstihän se todellisuutta luo, esittää ja heijastaa. Mutta sillä ei golemin tapaan ole omaa sielua, omaa intentiota:

Koska absurdi oli viimeisten kymmenen vuoden kuluessa muuttunut tavanomaiseksi ja arkipäiväiseksi maassa joka ei ollut oikea maa, osallistuessamme ( Read more... )

Jälkimmäisellä lukukerralla luen entistä epäilevämmin. Tekstihän on Kertojan kuusi vuotta myöhemmin tarinaksi editoimaa! Todennäköisesti jokainen tapahtuma on tekstuaalisesti muuntunut; näkyvissä pitäisi olla sormeilun jälkiä ja puhtaaksipesuyritysten sumeutta ( Read more... )

3.Kirjan barokkirunsaus huimaa, vaikkei enää outouta. Lukijassa herätellään aivan tiettyä reaktiota: nimittäin reaktioiden tylpistymisen, vaimentumisen, resignaation kokemusta informaatio- ja emootiotulvassa, liiasta keskustelusta ja tulkintojen särmistä väsyneenä. Kirjan loppupuolella hämärä on jo niin sakea, että kaikkea pitää epäillä. Samalla ( Read more... )

Serbian sydämeen sijoittuva salaliittojuoni vie ei-natiivin lukijan epävarmuusalueelle, jossa suhtautumistavan löytäminen on vaikeaa (ilman Kertojan paljonpuhuvaa vaikenemistakin). Serbi-identiteettiä ja -ennakkoluuloja ovat leimanneet Balkanin sodan julmuudet, sotatoimista seuranneet kansainväliset sanktiot ja läntisen maailman langettama ( Read more... )

Tila myös valmistaa kokijaa tapahtumiin. Kaupungin rajojen tapaan eron ja välimatkan merkitys korostuu nykyhetken ja pelottavan huomisen välissä, hyvän ja pahan vaihtaessa jatkuvasti paikkaa ( Read more... )

Tapahtumat sijoittuvat usein jokirantaan tai ainakin asuntoon, jonka ikkunasta näkyy Tonava tai Sava-joki: raja. Vastarannan horisontissa häämöttää havaintopaikasta riippuen Zemun tai jokin muu Belgradin esikaupungeista - Zemun, jonka nimi tuntuu heprealaisittain jatkuvasti kutsuvan (vrt. hepr. זימון zimun ”kutsu” ja זמן zeman ”aika”) ja ehkä myös ( Read more... )

Rajat sumenevat myös konkreettisissa ajan ja paikan ulottuvuuksissa. Mutta vaivaako sumeus ja sokeus siltikään Kertojan todellisuuskokemusta vai ylipäätään itse todellisuutta? Paljonko tästä kaikesta on lukijan mahdollista nähdä ja oivaltaa?

Juotikkaiden kappalejaoton, päätön ja hännätön tekstivirta fiksoituu fragmentteihin. Yksityiskohdat ( Read more... )