Yleensä ei tule mitään mieleen. Kun pitäisi kirjoittaa. Tai tulee mieleen: kun on suihkussa, seilaa kaupan käytävillä hihkuvan ja kaikkea hyllyistä rähmivän lapsen perässä, luuttuaa koiranpissaa lattialta, makaa väsymyksen halvaannuttamana sohvannurkassa. Mutta hyvin usein vain puolinaisia ajatuksia. Vajaita lauseita. Kokonaisetkin ovat jotenkin ( Read more... )

Yöllä ennen nukahtamista huomasin, että käteni ovat tuskallisen kuivat. Sormenpäissä karheaa hiekkapaperia, joka rapsaa inhottavasti väsymyksestä herkistynyttä ihoa vasten. Milloin käteni ovat alkaneet kuivua? Pidän sitä merkkinä lähestyvästä vanhuudesta. Kuten juonteet ja vatsavaivat, se piinaa minua ajatuksella kadonneista vuosista. En sanoisi ( Read more... )

Se mikä ennen oli edessäsi ja mistä olit innoissasi, on nyt eletty ja ymmärretty ja olet pettynyt. (Siitä elokuvasta, missä näytelmäohjaaja haluaa ohjata maailman realistisimman teatteriesityksen ja päätyy lopulta rakentamaan kokonaisen kaupungin jäljitelmän, jossa joku esittää häntä itseään ja joku esittää näyttelijää, joka esittää ohjaajaa jne. ( Read more... )

Siinä kesti melkein kaksi vuotta, että uskaltauduin käymään läpi reissukuvia. En tiedä mitä pelkäsin, sitäkö ettei siitäkään oppinut mitään vai sitäkö, että sinne kaipaisi takaisin. Ei mikään voita sitä riippumattomuuden ja vapauden tunnetta kun koko omaisuus on sullottu 50 litran rinkkaan ja johonkin nuhjuiseen tienvarsikojusta ostettuun ( Read more... )

Pitkän radiohiljaisuuden aikana on tapahtunut seuraavaa:

Olen muuttanut maalle kartanokommuuniin. Kyllästyimme ahdistavaan ja lamauttavaan radanvarsikaupunkielämään alati kohoavine vuokrineen ja vittumaisine ihmisineen. Kävimme katsomassa tätä taloa alunperin "huviksemme", tarkoituksena oli vain käydä haaveilemassa paremmasta elämästä. Nyt meitä ( Read more... )

Yritin kirjoittaa tänne lukuisia kertoja, maatessani olohuoneen sohvalla tuuletin naamani edessä, paisuneena, sinisenä ja turvonneena kuin vedessä viikkoja lionnut vainaja. Olisin kertonut odottamisesta, kaiken odottamisen äidistä, odottamisen ultimaattisesta kulminaatiopisteestä. Siitä, kun odotus muuttuu fyysiseksi jomottavaksi paineeksi, seinät ( Read more... )

Olen unohtanut että harrastan tällaistakin, kirjoittelen tyhjyydelle tyhjyydestä. Mitäpä minun elämääni, ei mitään. Kuka jaksaisi kirjoittaa tavanomaisista asioista, autokorjaamoiden likaisista miehistä ruskeine hampaineen, raivonpurkauksista kassajonossa kun ihmiset eivät osaa kunnioittaa mitään muuta minuutta kuin omaansa, lusikalla tyhjiksi ( Read more... )

Ilmeisesti viimeisimpien merkintöjeni informaatioarvo on ollut niin nolla, että ne ovat kadonneet. Mystistä, muttei kohtalokasta. Elämässäni on aika vähän jännitystä näinä päivinä ( Read more... )

Vaikka juuri julistin, etten kirjoittele mitään meemejä niin hähä, muutin mieleni, koska naisena ja ihmisenä se on minun perusoikeuteni. Tai muutin mieleni osittain, koska aion kirjoittaa muuttopuuhia paetakseni vain Minun Päivästäni. (Voidakseni todeta, ettei elämäni todellakaan ole kovin värikästä tai edes keskinkertaista, mutta oh well, olihan ( Read more... )

Kaikki muut näyttävät kirjoittavan jotain kivaa meemiä. Meemi on minusta typerä nimi. Sellainen internetnörttien juttu, josta ei pitäisi tietää mitään. "Ai siis mikä on meemi?" kysyisi joku sellainen ihminen, joka ei käytä tuntikausia aikaa kirjoittaakseen itsestään mukayksityisiä asioita internetiin, saati lukeakseen toisista mukayksityisiä ( Read more... )